Lähetyslegenda Leena Pasanen Lempäälässä

Tunnettu lastenlääkäri ja suomalaisen lähetystyön elävä legenda Leena Pasanen vierailee Lempäälän seurakuntakeskuksen Tansania-illassa tänään keskiviikkona 10. syyskuuta.

Pasanen on tehnyt elämäntyönsä lähetyslääkärinä ja aids-orpojen parissa tansanialaisessa Ilembulan sairaalassa, jossa on myös lastenkoti.

Paikallisten asukkaiden daktari Leenaksi ristimä auttaja aloitti Suomen Lähetysseuran lähettinä vuonna 1981. Eläkkeelle jäätyään hän on jatkanut työtä vapaaehtoisena. Hän tuntee monia kohtaloita ja selviytymistarinoita, ja niistä hän kertoo Lempäälässä sanoin ja kuvin.

Etelätansanialainen Ilembula sijaitsee maaseudulla kaukana kaikesta. Osa ihmisistä harjoittaa yhä noituutta. Seutu tunnetaan myös erittäin vaikeasta aids-tilanteesta.
– Aids on pahin uhka tansanialaisten lasten hyvinvoinnille, on Pasanen todennut.

Työ Ilembulan alueen lasten parissa on ollut Leena Pasaselle vahva henkilökohtainen kutsumus. Hän on neljän aids-orvon virallinen holhooja.
Hän on kirjoittanut nyt noin 20-30-vuotiaiden nuorten elämästä kaksi kirjaa. Toinen, Daktarin lapset, valittiin Vuoden kristilliseksi kirjaksi vuonna 2000.

Lääkäriliitto huomioi Leena Pasasen työn Max Oker-Blom-palkinnolla vuonna 2005, ja vuonna 2009 hänet valittiin Vuoden ulkosuomalaiseksi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?