Joskus ulkopuolinen voi nähdä asiat selvemmin. Mitä Lempäälässä perjantaina vierailleet ulkomaiset kaupunkisuunnittelun asiantuntijat ajattelivat Lempäälän keskustavisiosta?

Lempäälä on intiimi

Ranskalaisen professori Anna Geppertin mielestä kunnan houkuttelevuutta lisää henkilökohtainen tunnelma ja yhteys asukkaisiin. Kuva: Katariina Rannaste

Ranskalaisen professori Anna Geppertin mielestä kunnan houkuttelevuutta lisää henkilökohtainen tunnelma ja yhteys asukkaisiin. Kuva: Katariina Rannaste

Lempäälää katseltiin perjantaina uusin silmin, kun 18 ulkomaista kaupunkisuunnittelun professoria ja asiantuntijaa saapui konferenssitapaamiseen Hääkivelle kuulemaan ja keskustelemaan Lempäälän keskustavisiosta.

Tapaaminen oli osa Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston järjestämää kaksipäiväistä Design and Evolution of Smart Cities (DESC) -tutkijatapaamista.Vieraat perehtyivät Lempäälän kunnassa vuosille 2020–30 laadittuun visioon keskustan kehittämisestä. Erityisen siitä tekee sen osallistavuus: aluetta kehitetään yhdessä eri toimijoiden kanssa. Keskusta-alueen kehittämiseen ovat muun muassa osallistuneet kunta, maanomistajat yhdessä arkkitehtien ja rakennustoimistojen kanssa. Ydinkeskustan rakennuskantaa pyritään uudistamaan viihtyisyyden, asukasmäärän ja houkuttelevuuden lisäämiseksi.

Mitä asiantuntijavieraat sitten ajattelivat Lempäälästä ja sen keskustavisiosta? Konferenssiin osallistuneen ranskalaisen Sorbonnen yliopiston professori Anna Geppertin mielestä tapa, jolla kunta ja yksityinen sektori tekevät hankkeessa yhteistyötä, on vaikuttava.

– Ranskassa kuntien ja yksityisen sektorin välillä on isompi kuilu.

Anna Geppert kertoo kuitenkin yllättyneensä siitä, ettei Lempäälän keskustavisiossa ole enemmän otettu huomioon historiallisia kohteita.

– Pyhän Birgitan kirkolla on historiallista arvoa, se on uniikki. En osaa sanoa, miten sitä voisi käyttää hyödyksi, mutta kehittämisstrategiassa nämä asiat kannattaa ottaa huomioon.

– Ranskassa nuori, työtä tekevä luokka on erityisen herkkä perintökohteiden suhteen, siis siihen, että ne ovat olemassa. Toki he haluavat dynaamisia keskustoja, elokuvateattereita ja kahviloita, mutta se että jotain tuonkaltaista on olemassa, on nuorille merkki pysyvistä arvoista, Geppert luonnehtii.

Geppertin mielestä Lempäälästä välittyy luonnon voimakas läsnäolo. Yksin sillä ei kuitenkaan lisätä yhteisön huokuttelevuutta.

– Minulle Ranskasta tulevalle tämä on kovin miellyttävää, mutten usko Lempäälän luonnon olevan kovin erilainen kuin mitä se on naapurikunnissa. Se on silti tärkeä säilyttää, älkää pilatko sitä.

 

Kuntalaisia kasvokkain tapaamaan

 

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä jalkautui perjantaina Lempäälään perehtymään kuntakeskuksen kehittämisprosessiin. Kuva: Katariina Rannaste

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä jalkautui perjantaina Lempäälään perehtymään kuntakeskuksen kehittämisprosessiin. Kuva: Katariina Rannaste

Rautatie on Lempäälän selkäranka. Anna Geppertin mielestä junayhteys laittaa Lempäälän etuoikeutettuun, mutta myös haastavaan asemaan.

– Koska teillä on junayhteys, Lempäälästä voi tulla nukkumalähiö Tampereelle. Vaihtoehto on, että ihmiset tulevat kuntakeskustaan ja asioivat siellä, vaikka työskentelisivät Tampereella. Mutta se vaatii, että he haluavat tulla tai kokevat paikan omakseen.

Anna Geppertin mielestä onnistuneen kaavoituksen ohella yhtä tärkeää on käytäntö, jolla ihmiset integroidaan yhteisöönsä. Ihmisten täytyy tuntea itsensä tervetulleiksi.

– Ranskassa uudet ja vanhat kuntalaiset saatetaan pyytää pari kertaa vuodessa rentoihin illanistujaisiin, drinkille. Asukkaita on hyvä tavata kasvokkain, koska silloin heiltä voi kysellä kuulumisia ja saada palautetta ja tietoa.

– Lempäälä on noin 22 000 asukkaan kuntana sopivankokoinen, ei liian iso kunta. Teillä on mahdollisuus luoda hyvin yksilöllinen, intiimi tunnelma ja yhteys asukkaisiin. Se on vahvuus, mitä isoilla kaupungeilla ei ole. Sitä kautta voi löytää sen, mikä on ainutlaatuista kunnassa ja ihmisissä.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>