Lempäälän-Vesilahden Sanomien kesäkuvakisa on viimein ratkennut. Runsaan kuvasadon joukosta löytyi niin kauniita kesähetkiä laiturin ääreltä kuin kuraisia vesileikkejäkin.

Kuvakisan palkitut kertoivat koskettavia tarinoita kesästä

Tänä vuonna tiukka raati arvosti kesäistä tunnelmaa ja värileikkien harmoniaa. Palkintosijoista käytiin kova taisto hyvin erilaisten kuvien välillä.

Ennen voittajan paljastamista, kesäkuvakisan voittajasta muutama sana:
Otos oli tunnelmaltaan herkkä, mutta kuitenkin myös kepeä kuin kesätuulahdus. Kesän tunnusmerkit – lämpö, valoisuus, rentous ja luonnon värikylläisyys – kaikki löytyivät kuvasta. Kesäkuvakisan voittajaksi selviytyi Mirva Kujalan otos ”Pirteänä aamu-uinnille”.

Pirteänä aamu-uinnille Kuva: Mirva Kujala

Pirteänä aamu-uinnille
Kuva: Mirva Kujala

Toiselle sijalle sijoittui Eila Höyssän kuva ”Kesäinen auringonlasku Kylmäpihlajan majakalla”. Taivaankannen ja kallion vahva kontrasti, auringonlaskun värien runsaus ja kuvan sommittelun sopusointu saivat raadin huokaisemaan henkeä. Otoksen jatkokäyttökin oli jo raadille selvä; kuva sopisi hyvin sijoitettavaksi esimerkiksi pöydälle, jos kaipaisi pienen meditointihetken arjen kiireistä.

Kesäinen auringonlasku Kylmäpihlajan majakalla. Kuva: Ella Höyssä

Kesäinen auringonlasku Kylmäpihlajan majakalla. Kuva: Ella Höyssä

Hienosti pronssille sijoittunut kuva puhutteli kesäilottelullaan. Minna Heikkilän ”Arkista iloa pienelle” otos kiteyttää hienosti miksi kesä on lasten juhla-aikaa.

Arkista iloa pienelle - vettä kastelukannuissa.Kuva: Minna Heikkilä

Arkista iloa pienelle – vettä kastelukannuissa.Kuva: Minna Heikkilä

Raati halusi lisäksi antaa kunniamaininnan Katri Pietilän ”Ystävykset” kuvalle. Vain niukasti kolmikon ulkopuolelle jääneen kuvan koskettava tunnelma teki vaikutuksen raatiin.

Ystävykset Kuva: Katri Pietilä

Ystävykset
Kuva: Katri Pietilä

Lempäälän-Vesilahden Sanomat onnittelee voittajaa ja sijoittuneita.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?