Hyvä saattohoito on kiinni oikeasta asenteesta

Eila Häihälän mielestä eutanasian pyytäminen ei tule mieleenkään, mikäli saattohoito on oikeanlaista.

Eila Häihälän mielestä eutanasian pyytäminen ei tule mieleenkään, mikäli saattohoito on oikeanlaista.

Saattohoito on tärkeä mutta arka aihe. Etenkin monelle seniori-ikäiselle se on liiankin tuttu omien kokemusten kautta.

Silti sen kehittäminen on tärkeää. Aiheesta puhui Mummon Kammarin järjestämässä tilaisuudessa 15. syyskuuta saattohoidon uranuurtaja, terveydenhuoltoneuvoksen arvonimen saanut Eila Häihälä.

Hän oli mukana perustamassa saattohoitoon keskittyvää Pirkanmaan Hoitokotia. Häihälä korostaa, että hyvä saattohoito ei ole kiinni paikasta vaan asenteesta.

– Ei pidä vain olettaa, että kuolema korjaa. Tämä on oleellinen asia. Elämänlaatua voidaan parantaa monin keinoin ihan kuolemaan saakka.

Lähtökohtana on ihmisen kunnioittaminen, jossa korostetaan tämän yksilöllisyyttä.

– Kyse ei ole välttämättä ihmeellisistä asioista vaan sellaisista, jotka ovat tärkeitä juuri kyseiselle henkilölle. Hyvä perushoito, normaalit arkiaskareet ja ruokailut ovat tärkeitä. Ruoan pitää olla energiarikasta, siihen laitetaan voita, kermaa ja sokeria. Tässä vaiheessa on turha miettiä, mikä on terveellistä ruokaa, Vesilahdella asuva Häihälä jyrähtää.

Liikunnan ja kuntoutuksen avulla saattohoitokotiin tullut saattaa päästä vielä takaisin omaan kotiinsa asumaan ennen siirtymistä viimeisen rajan taa. Ja vaikka henkilö olisi täysin vuoteenoma, hänen päiviinsä voidaan silti saada laatua viimeisiin hetkiin saakka.

Kivun eri kasvot

Riittävä kipulääkitys on tärkeää. Terveydenhuoltoneuvos sanoo, että aina kipua ei voida täysin poistaa, mutta nykyisillä lääkkeillä sitä saadaan lievennettyä. Seuraava lääkeannos pitää antaa riittävän pian edellisen jälkeen.

– Tässä ei seurata kelloa vaan potilaan vointia. Jos kipu pääsee palaamaan, sen lieventäminen kestää aikansa.

Kivulla voi olla monta muotoa ja syytä. Se voi olla psyykkistä kipua eli esimerkiksi pelkoa tulevasta. Nuori äiti saattaa pelätä, kuinka mies pärjää lasten kanssa hänen kuolemansa jälkeen.

Levoton potilas ei siis välttämättä kärsi fyysisestä, sairaudesta johtuvasta kivusta. Henkisen avun antamisella on oma roolinsa saattohoidossa.

Usein potilas hyväksyy tilanteen nopeammin kuin hänen omaisensa. Myös heitä tulee tukea.

Eila Häihälä otti epäsuorasti kantaa ajoittain kiivaana käytävään eutanasiakeskusteluun.

– Jos potilas saa hyvää saattohoitoa, hänelle ei tule mieleenkään, että eutanasia olisi tarpeen.

Joukko vapaaehtoisia

Mummon Kammarilla on ollut kokoontumisia Lempäälässä yli 20 vuoden ajan. Kyse on joukosta vapaaehtoisia, jotka eivät ole rekisteröityneet Tampereella sijaitsevan vanhustyön keskuksen viralliseksi alajaostoksi vaan kokoontuvat epävirallisemmissa merkeissä.

Kunta tukee kokoontumisia tarjoamalla Ehtookodon tilan käyttöön. Tilaisuuksien ja retkien järjestämisen lisäksi vapaaehtoiset kutovat sukkia, tumppuja ja vilttejä, joita sekä myydään että lahjoitetaan. Viime vuonna he toimittivat peittoja katulapsityöhön Intiaan.

Tilaisuuksiin osallistuu kiitettävän paljon väkeä. Johtunee saattohoidon arasta luonteesta, että viimeksi väkeä oli hiukan tavallista vähemmän. Yleensä osallistujia on viidestäkymmenestä ylöspäin.

39Saattohoito 2

Mummon Kammari kokoontuu Ehtookodossa maanantaisin. Joskus järjestetään retkiä.

.

.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?