Anssi Vesanen tehtaili avausvoiton 1-sarjassa

Lempäälän Kisan lentopallojoukkue tekee jatkuvasti historiaa: viimeksi oli historiallinen avauspeli miesten 1-sarjassa, sunnuntaina 5. lokakuuta vuorossa oli historian ensimmäinen voitto, kun Vantaan Lentopallo kaatui Vantaalla selvästi 3-0 (25-18, 25-14, 25-19). LeKin ykkösmiehenä hääri hakkuri Anssi Vesanen lyöden 17 pistettä.

LeKi joutui lähtemään matkaan ilman Jari Kukkosta, sairastunutta Tommi Roinista sekä nuoria Miikka Purasta ja Juuso Rautakorpea, jotka olivat Rantaperkiön Iskun 2-joukkueen matkassa. Mukana oli heitä paikkaamassa Ari Laurila, joka teki yhdessä Teemu Uusitalon kanssa 1-sarjadebyyttinsä.

Heti ottelun alusta lähtien pelin kulku oli selvä: Kisa hallitsee ja VanLe pyristelee mukana. Vantaalaiset olivat laittaneet launtaina Suomen Cupissa Loimaan Hurrikaanin ajoittain tiukille, mutta lento ei kantanut enää, toisin kuin LeKin hyvä ilme Tiikerit-pelistä. Alkajaisiksi passari Jukka Lehti heitti pari jujua ja Anssi Vesanen näytti, että kuuluu 1-sarjan hakkurieliittiin.

Vantaa pysyi ensimmäisessä erässä vielä kintereillä keskitorjuja Harri Povelaisen patereilla, mutta hiljalleen LeKin kaasutti karkuun. Vastustajalla oli kentällä muutama beach volley -pelaaja ja LeKi otti taktiikakseen hakea peipit pois ja puolustaa viistolyöntejä tiukasti. Libero Jussi Niemi olikin elementissää läpi ottelun.

Toiseen erään Kisa sai karsittua syöttövirheet pois ja kun vastustaja puolestaan lahjoitti niillä LeKille roimasti pisteitä, oli toinen erä lähinnä virheisumaa. Roinisen korvannut Timo Kela nosteli syöttöjä sormin kuin niitä kuuluisia marjoja ja Vesanen tappio suuren osan passeista. Viime pelissä loistanut Sauli Silpo jäi melko työttömäksi Vesasen hurjan päivän vuoksi.

Kolmannessa erässä LeKi kaasutti saman tien karkuun Silpon, Toni Laineen ja Ossi Vesasen syötöillä. Erän edetessä peli hieman sekosi kun silmissä välkkyi jo voitto. VanLe kiristi laitamies Justin Johnsonin johdolla, mutta LeKi ratkaisi pelin vaihtomiesten terävyydellä vieden lopulta kaikki kolme tarjolla ollutta pistettä Lempäälään.

– Tilastojeni mukaan hakkuri tekee keskimäärin kuusi pistettä erään eli 18 kolmessa erässä. Anssille annoin sellaisen tavoitteen, mutta hän jäi 17 pinnaan. Ehkä syy oli hänen vaihtoon ottamisensa kolmannen erän lopulla, sillä hänen tilalleen tullut Sten Kruuda löi sen 18. merkinnän, naureskeli LeKin apuvalmentaja Tapani Nyström ja kiitteli Vesasta hyvästä pelistä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?