Futsal-parketilla nähdään rohkea, repivä ja raastava Loiske

Sääksjärven Loiskeen futsaljoukkueen viime kevät huipentui huikeisiin liigakarsintoihin Tammisaaren ESC:tä vastaan. Loiske voitti avauspelin. Toiseen peliin Hakkariin vastustajat saapuivat vajaalla kokoonpanolla, mutta kaapivat tahtovoiton itselleen. Kolmas ottelu rannikolla oli sitten loiskelaisittain läpihuuto ja seuran ura maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jatkuu kaudella 2014–15.

Vaikka viime vuonna nousu pääsarjaan oli kielen mitan päässä, ei sääksjärveläisten leirissä hölistä liigatavoitteesta.

– Tavoite on saada oma pelaaminen ja toiminta siihen malliin, että hedelmiä voidaan poimia joskus. Ehkä ensi keväänä, ehkä tulevina vuosina, kommentoivat joukkueen taustavoimat päävalmentaja Janne Malmi ja joukkueenjohtaja Raimo Ahola.

Pääluotsin postin näppeihinsä saanut Malmi täsmentää joukkueensa peli-ideologiaa:

– Haluamme esitellä futsalväelle rohkeasti pelaavan joukkueen, joka repii ja raastaa joka solullaan. Uskon, että hyvä tulos tulee hyvin organisoidusta toiminnasta sekä vahvasta yhteen hiileen puhaltamisesta.

Loiske koki pelaajarintamilla jonkin verran muutoksia. Maalivahtiosasto meni uusiksi, kun Roope Hakulinen vaihtoi liigaseura PP-70:ään ja Iiro Auvinen palvelee isänmaataan armeijassa. Tilalle molareiksi tulivat Antti Härkönen, Lari Kotilainen ja Janne Peltonen. Kenttäpelaajista Marko Hakala pitää välivuotta ja Mika Järvinen toipuu vielä viikkoja lonkkaleikkauksesta. Uusia kasvoja ovat Riku Rinne ja Samuli Mikkola.

Ykkösdivisioona on raskas 12 joukkueen valtakunnallinen sarja, jossa on joukkueita aina Kemiä ja Joensuuta myöten. Voittaja nousee suoraan liigaan, sarjakakkonen ja -kolmonen karsivat noususta. Kolme heikointa putoavat pykälää alemmas.

Loiskeen kantavat voimat löytyvät varmuudella kokeneesta kaartista, joista kulttimaineeseen nousseet Markus Sairiala ja Mikko Järvinen ovat paljon vartijoita. Mutta nuoruusosastokin on vuotta kokeneempi, ainakin Ukko Rimmiltä ja Yasar Elbelleriltä on lupa odottaa muikeaa panosta. Farmisopimus LeKi-futikseen on tehty täksikin kaudeksi, sen turvin saadaan soljuvaa pelaajapuroa lirutettua molempiin puoliin.

Loiskeen ”kravattiosastokin” on laajempi kuin kenties koskaan. Malmin ja Aholan ohella joukkueen taustoissa vaikuttavat Aki Lehtinen, Esa Kuusisto ja huoltaja Jarkko Altonen. Konkaripelaajista Sairiala ja Mika Järvinen ovat ottaneet vastuuta myös taustakuvioiden toiminnoista.

– Ilmapiiri joukkueessa on kilpailuhenkinen ja kannustava. Sarja-avauksessa Joensuun Riverballia vastaan lauantaina yhdestoista lokakuuta laitetaan kaikki peliin, lupaa tuore päävalkku Janne Malmi Loiskeesta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?