Pelimannikonsertti Juho Koirasen muistoksi

Koirasen Juhon muisto elää. Kirkkokonsertilla kerätään varoja nuorten soittajien hyväksi. Kuva: Timo Hukkanen

Koirasen Juhon muisto elää. Kirkkokonsertilla kerätään varoja nuorten soittajien hyväksi. Kuva: Timo Hukkanen

Kymmenen vuotta sitten 24-vuotias lempääläläinen etnomusikologian opiskelija Juho Koiranen kuoli yllättäen lomamatkalla.

Siihen mennessä aktiivinen nuori mies oli jo ehtinyt paljon kansanmusiikin saralla. Hän oli solminut yhteyksiä, järjestänyt tapahtumia, säveltänyt omaa musiikkia ja soittanut pelimannina viulua ja mandoliinia.

Ystävät, soittokaverit ja oma perhe ovat pitäneet huolta, että virkeä meininki on jatkunut myös hänen kuolemansa jälkeen.

Koirasen sävellyksistä on julkaistu tupla-CD ja hänen nimikkorahastostaan jaetaan vuosittain vuoden nuori pelimanni -stipendi.

Stipendivarat tulevat levyn tuoton lisäksi Juhon äidin Siru Koirasen kirjoittamasta kirjasta sekä konserteista.

– Juho kannusti pelimannitovereitaan ja ajatteli nuorisoa. Siitä saimme idean rahastoon ja stipendiin, kertoo lempääläläinen Siru Koiranen.

Lokakuun 26. päivänä pelimannit ympäri Suomen kokoontuvat Pyhän Birgitan kirkkoon, jossa järjestetään Juho Koirasen muistokonsertti Pelimannin elämänkaarelta.

Esillä ovat nuoret pelimannit. Mukana on neljä kahdeksasta stipendin saajasta. Heistä nuorin on tämänvuotinen vuoden nuori pelimanni, 13-vuotias hanuristi Arttu Rajala.

Lisäksi Lempäälässä musisoivat Debra Gomez-Tapio, mestaripelimanni Heikki Lahti sekä Katja Lampinen, Anita Aronen ja Sanna Pitkänen, Koiranen Kollektion, Lempäälän pelimannit, Pirkanmaan maakuntapelimannit ja Pyhän Birgitan Laulajat.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?