Työhaalarit esiin kaivanut Kisa tyylikkääseen voittoon

LeKin Mestis-valmentaja Juha Juujärvi oli selvästi kuluttanut torstain välipäivän ostosreissulla ja hankkinut joukkueensa pelaajille työhaalarit. Kisa voitti kotonaan SaPKon 3-1 (0-0, 2-0, 1-1) kovan työnteon ja moraalin ansiosta. Samalla Kisa sai maksettua alkukauden kalavelat savonlinnalaisille, jotka jäivät harmittelemaan illan tuomaritoimintaa.

– Kärsimme tänään paljon tuomarilinjasta. Etenkin yhdessä maalissa meidän olisi pitänyt olla silloin ylivoimalla – otteluvalvojakin myönsi sen – ja lopun meidän huitomis-jäähyämme en ymmärrä, päivitteli todella turhautunut SaPKo-luotsi Janne Sinnkonen ottelun jälkeen.

Ottelu käynnistyi kovalla intesiteetillä ja molemmat joukkueet taklasivat innokkaasti. Välillä vauhtia oli jopa liikaakin ja peli meni sähläämiseksi. Toisaalta kova yritys teki ottelusta miellyttävää katsella ja jokainen pelaaja oli sata lasissa ja joka solullaan mukana kamppailussa.

LeKi sai avauserässä yrittää kolmesti avausmaalin tekoa ylivoimalla, mutta viime viikolta tuttu maalintekokipsi vaivasi. Paikkoja johtomaaliin oli muun muassa Jonatan Tanuksella ja Olli Henrikssonilla, mutta lähes kaksimetrinen SaPKo-vahti Petteri Similä esti pyrkimykset.

Vaarallisinta SaPKo-osaamista näytti läpi koko ottelun pässipaitojen 1-vitja Mikko Nuutinen Joonas ToivonenMiika Roine. Taitava Nuutinen järjesteli ahkerasti laukovalla kultakypärä Roineelle muutamia paikkoja, mutta LeKi-maalille palannut Dominik Hrachovina oli jälleen oma itsensä torjuen vakuuttavasti.

LeKi oli kaksi ensimmäistä erää niskanpäällä kovan työntekonsa ansiosta. Irtokiekot jäivät usein sinipaidoille ja puolustuspäässä uhrautuvaisuus ja yksinkertaisuus olivat kunniassa. Hallinta siirtyi tulostaululle ottelun puolen välin tienoilla kahdella pikamaalilla. Ensin Jussi Pesonen teki ylivoimalla tahtomaalien tahtomaalin maalin edestä survomalla – tilanteesta josta SaPKo ja Sinkkonen vaativat rangaistusta.

86 sekuntia edellisestä Sami Holappa antoi lyöntilaukauksensa soida sydämensä kyllyydestä. Pelaajien jalkoihin jääneen aloituksen kaapi taaksepäin komeassa pisteputkessa porhaltava Valentin Claireaux ja Holappa laukoi aivan riman alle. Maalillaan Similä ei ehtinyt sanomaan edes sitä kuuluisaa kissaa kuten vuoden -95 MM-kisoissa Ruotsin maalivahti Timo Jutilan laukuksen edessä.

Maalit toivat lisävirtaa LeKin peliin ja otteista huokui piristyneisyys ja vapautuneisuus. Tilanne kuitenkin muuttui erätauolla, kun SaPKo lisäsi tappioasemassa luisteuaan ja sai otteen.

– Johtoasemassa vetäytyminen on luonnollista ja ihmisluonteen piirteille sopivaa, sen huomaa jääkiekossa ja tänään pelissä. Kaiken kaikkiaan meiltä oli tyylikäs voitto, tuumi maalintekijä Pesonen ottelun jälkeen.

– SaPKo laittoi all in eli kaiken peliin 2-0 tilanteessa ja jäimme jalkoihin, näki tilanteen puolestaan Juujärvi.

SaPKo sai kavennettua pelin, kun Miiko Hintz voitti Toni Niemen puolustaslueen luistelukisassa ja sai hyökkäyksen pyörimään LeKi-päätyyn. Jatkotilanteesta Paavo Ylipaino maalasi vastakiekkoon. Tasoituskin oli lähellä, kun Nuutinen pääsi vastatusten Hrachovinan kanssa. Tilanteen kuitenkin pelasti loistavasti puolustanut Holappa viime hetkellä Hrachovinan ollessa jo jäissä.

Lopussa tuli toinen Sinkkosen kritisoima tilanne, kun LeKin Konsta Mäkiselle oli tulossa jäähy. Vihellyksen tultua Miika Hyvärinen kuitenkin huitoi itsensä jälkipeleistä jäähylle tilanteessa, jossa myös LeKi-pelaajan olisi voinut passittaa jäähyaitioon.

LeKi välttyi alivoimalta ja ratkaisi pelin neljällä neljää vastaan. Maalivahti Similä lähti väärään aikaan vaihtoon SaPKon ottaessa kuudetta kenttäpelaajaa ja samalla Toni Niemi sai irtokiekon. Similä havaitsi tilanteen, muttei kerennyt palata maalilleen: kapteeni Niemi sivalsi lopullisen ratkaisun puolitoista minuuttia ennen loppua Miikka Männikön kerätessä toisen syöttöpisteen.

– Viimeinen maali harmittaa, otan sen omaan piikkiini. Pelinjohto lähti siinä kohtaa lapasessa ja otin maalivahdin väärään aikaan pois, Sinkkonen soimasi itseään.

– Tämä oli yksi ehjimmistä peleistämme, ehkä jopa ehjin. Nyt joukkueessa alkaa näkyä elementtejä, joihin voimme nojata ja joiden päälle voimme rakentaa jatkossa, Juujärvi kehui joukkojaan, jotka saalistivat viikon toisen voittonsa.

Viikon kolmas ottelu on vuorossa jo heti huomenna, kun Hakkariin saapuu Kiekko-Vantaa. Vantaa on menettänyt kaksi tehomiestään muualle ja hävisi tänään kotonaan TUTOlle, mutta voitti Kisan viimeksi selvin luvuin.

– Huominen tulee nopeasti vastaan. Viimeksi olimme ottavia osapuolia Vantaa-pelissä mutta joukkueessa on näkynyt tiivistymistä viime aikoina, lopetti luottavainen Juujärvi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?