110-vuotias Kisa patikoi juhlaansa

Ensin patikointi, sitten vasta juhlakakulle. 110-vuotisuuttaan lauantaina 25. päivä juhliva Lempäälän Kisa tekee kuten opettaa: liiku, liiku, liiku!

Puheenjohtajana Esa Virtanen ihmettelee 110-vuotiaan LeKin toiminnan monipuolisuutta ja määrää. Kuva: Antero Korhonen

Puheenjohtajana Esa Virtanen ihmettelee 110-vuotiaan LeKin toiminnan monipuolisuutta ja määrää. Kuva: Antero Korhonen

Tavallisesta patikoinnista ei kuitenkaan ole kyse vaan juhlakulkueesta, joka lähtee vanhan S- marketin pihasta klo 11. Niillä main alkoi järjestäytynyt urheilu Lempäälässä, Nuorisoseuran osastona vuonna 1904. Kisa tuli nimeksi 1917.

Tikkatauluympyrän ja ratatunnelin kautta urheiluväki jatkaa jalkateitä pitkin kohti Hakkarin liikuntahallia. Keltaliiviset ohjailevat risteyksissä, joissa ajoneuvot saattavat joutua hetkittäin odottamaan.

Urheilukulkueessa on edustettuina ison yleisseuran kaikki lajiryhmät: palloilijoita, kiekkoilijoita, hiihtäjiä, painonnostajia, yleisurheilijoita, monen lajin kuntoilijoita avanto- eli talviuimareista lähtien.

LeKin puheenjohtaja Esa Virtanen on etenkin juhlan alusviikkoina paneutunut seuran toiminnan monipuolisuuteen ja laajuuteen.

– On se melkoinen runsaudensarvi! Jos joku ynnäisi vuoden ajalta vaikka vain pelit ja muut kilpailut, niin riittäisiköhän tuhat? Harjoitustapahtumia on tietysti enemmän, ja kaikkien niiden takana satoja urheilijoita, valmentajia, ohjaajia ja muita toimijoita. Kyse ei ole ajankulusta ja viihteestä vaan tärkeämmistä asioista.

Reilun kolmen kilometrin juhlamarssi ei ole ehdoton edellytys seuran juhlakahveille Hakkarin liikuntahallissa. Virtanen toivottaa kaikki seuran jäsenet tervetulleiksi.

Lyhyehkön juhlan yhtenä antina on Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuoren puhe. 60 kisalaista saa kultaisen, hopeisen tai pronssisen ansiomerkin.

 

Antero Korhonen

 

Katso video juhlamarssista nyt L-VS:n netti TV:stä!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?