Röyhkeä sarjanousija haki voiton Lempäälästä

Tämän kauden Mestis-nousija KeuPa HT Keuruulta saapui jo toisen kerran 237-päisen lempääläisyleisön ihmeteltäväksi. Tällä kertaa ihmeteltävää riitti niin taistelevassa ja liukkaassa KeuPassa kuin haluttomassa kotijoukkue Kisassakin. Keuruulaiset nappasivat voiton ja kaksi pistettä lämmittämään bussia kotimatkaksi pitkän kaavan kautta: LeKi kaatui jatkoajalla 3-4 (2-1, 0-2, 1-0, 0-1).

Kisa sai otteluun uuden vahvistuksen, kun vastikään Tapparaan liittynyt Ville-Vesa Vainiola saapui hakemaan pelituntumaa Lempäälään. Eilisestä Tapparan liigakokoonpanosta saapuivat  Aleksi Elorinne sekä kirvesrintoihin lainattu Henri Tuominen. Maalilla jatkoi Dominik Hrachovina ja Miro Hovinen pelasi ensimmäisen kotiottelunsa.

Ottelu oli läpi kaikki erät tasaista puurtamista ja pienen kaukalon vuoksi jo totuttua sohimista ja taistelukiekkoa, jossa kauniit sommitelmat yleensä loistavat poissaolollaan. Tähän keuruulaiset saivat muutoksen ja iskivät kolme kaunista maalia Hrachovinan taakse. Luistelussa LeKi oli jäljessä ja vielä sarjanoususta innokkaat keuruulaiset olivat liukkaita ja röyhkeitä.

– Mestis on luistelusarja, tänään KeuPa oli siinä parempi vaikka heille oli jo viikon kolmas ottelu. Meidän täytyy löytää syyt siihen. Oliko halusta kiinni vai eikö kuntomme riitä? pohti LeKi-ruoskija Juha Juujärvi.

– Pienessä kaukalossa pelaaminen ei ollut meillä hallussa ottelun alussa. Pelin edetessä pääsimme sen saloihin kuitenkin paremmin kiinni, arvioi kaukalon koon vaikutuksia KeuPa-käskijä Jussi Tupamäki.

LeKi lähti otteluun hyvällä ilmeellä ja KeuPalla oli Tupamäen mainitsemia käynnistymisvaikeuksia. Ottelu leimahti liekkeihin ensimäisen LeKi-ylivoiman aikana, jolloin sattui ja tapahtui: KeuPa-puolustaja Svante Myllylahti pääsi alivoimalla kahdesti identtiselle maalipaikalle b-pisteiden väliin, mutta Hrachovina kesti. Toisessa päässä KeuPa-vahti Erno Suomalainen makasi jo jäässä, mutta kisalaiset eivät saaneet nostettua kiekkoa sisään.

Hieman myöhemmin siinä kuitenkin onnistuttiin, kun Tuominen neppasi kiekon ylänurkkaan päästyään vapaaksi maalin eteen. KeuPa tuli lähes heti tasoihin siirretyn rangaistuksen aikana, kun Juuso Mörsky ja Valtteri Parikka petasivat Onni Toivaselle tyhjän maalin hienon kuvion päätteeksi.

Ensimäisen erän osumat eivät loppuneet vielä siihen: Toni Niemi laukoi tulisesti johtomaallin 15 sekuntia ennen loppua suoraan Miikka Männikön suvereenista aloitusvoitosta. Melko heikosti puolustaneet joukkueet päästivät toisensa huseeraamaan vapaasti maalilla, maalivahdit olivat täystyöllistettyjä läpi pelin.

– Puolustimme tällä kertaa heikosti. Pyrimme tänään voittamaan pelin hyökkäämällä ja ensimmäisessä erässä näyttikin siltä, että saamme luotua tarpeeksi maalipaikkoja, Juujärvi näki avauserän annin.

Toisessa erässä jäähyt ja KeuPa-hyökkääjä Mörsky varastivat pääosan. Erän ensimmäisellä puoliskolla Kisa pääsi kahdesti ylivoimalle, mutta maalinteko jäi pyörittelyn asteelle ja todellinen kiima ratkaista loisti poissaolollaan.

Mörsky iski illan ensimmäisensä lähes heti, kun oli päässyt pois jäähyboksista, jälleen kaunis osuma ja viimeistely poikittaissyötöstä. Erän kuluessa jäähypenkillä istuivat lekiläiset ja KeuPa siirtyi johtoon Mörskyn illan toisella.

–  Ylivoimamme oli pahin esimerkki surkeasta toisesta erästä, se jäi täysin kulmissa pyörimiseksi. Jätimme maalivahtimme yksin ja kaveri pääsi hakkamaan maalin edestä jatkuvasti, Juujärvi manasi omiaan.

Kolmanteen erään Kisa ei meinannut millään saada kunnon kirivaihdetta silmään, vaan peli oli tahdotonta ja mitään sanomatonta. Ylivoimat toivat henkireikiä ja paine saatiin kunnolla KeuPa-päätyyn. Mainiosti esiintynyt Suomalainen antautui vasta Toni Kallelan edessä, joka latoi riparien riparit sisään ja tasoitti pelin.

– En tykännyt johtoasemassa pelaamisestamme, tuli aivopieruja ja ehkä väsymys vaikutti, Tupamäki harmitteli täyden pistepotin menetystä.

Maalista Kisa sai lisäenergiaa ja oli loppuerän terävä. Se meinasi tuoda palkinnon, kun viimeisellä sekunnilla Männikkö sai terävän kudin aikaan poikittaissyötöstä, mutta Suomalainen pelasti pelin jatkoajalle.

Jatkoajalla ratkaisu tuli kolmannella minuutilla. Nuori puolustaja Elorinne lahjoitti kiekon oman maalin edessä karvanneelle Taneli Lappalaiselle, joka sai latoa kiekon puolityhjään maalin. Hrachovina eikä juuri kukaan muukaan hallissa tajunnut mitä tapahtui. KeuPa pääsi siis juhlimaan voittoa onnekkaalla jatkoaikaosumalla ottaen kiinni pudotuspeliviivaa ja sysäten Kisan seitsemänneksi runkosarjan sarjataulukossa.

– Tällä hetkellä emme pelaa mitään rytmiä, vaikka meillä olisi aihioita pelata useitakin eri rytmejä pelin sisällä. Tällä ei taistella edes pudotuspelipaikasta, latasi turhautunut Juujärvi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?