Elämänkaarella ajan kanssa

Tuula Linnusmäki (vas.), Kirsti Kuronen sekä Minna Murka ovat toteuttaneet tekstejä, liikettä ja musiikkia yhdistävän taideteoksen, joka nähdään Lempäälässä kahdesti viikonlopun aikana.

Tuula Linnusmäki (vas.), Kirsti Kuronen sekä Minna Murkka ovat toteuttaneet tekstejä, liikettä ja musiikkia yhdistävän taideteoksen, joka nähdään Lempäälässä kahdesti viikonlopun aikana.

Mikä on minun aikani? Mikä on sinun aikasi?  Onko aikoja vain yksi?  Voiko osan ajasta jättää käyttämättä? Kulkeeko aika suoraan? Kuljemmeko ajassa vai virtaako se ohitsemme? Sijaitseeko tulevaisuus edessä ja menneisyys takana? Voiko ajan suuntaa kääntää? Voiko aikaa nopeuttaa tai hidastaa?

Tuula Linnusmäki, Kirsti Kuronen ja Minna Murkka ovat valmistaneet Lempäälän kunnan elämänkaarella teemavuodelle yhteisöllisen teoksen, joka virittää tekstien, liikkeen ja musiikin kautta osallistujia kohti mennyttä, nykyistä ja tulevaa aikaa.

Aika on. On aika -teoksessa eletään ajassa, ikuisessa nyt hetkessä ja muistoissa, joissa matkataan menneessä, elämänkaarella.

– Ihmisen aika ajatellaan elämänkaarena. Ikään kuin Aristoteleen runousopin mukaisesti elämässä olisi lineaarisesti etenevä alku, keskikohta ja loppu. Onko näin, Linnusmäki miettii.

Ajan käsitteeseen ja ilmiöön tutustuminen tuottaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Aika on vaikeasti ymmärrettävä ilmiö. Liikkeen, kellojen ja kalentereiden avulla voimme havaita, mitä aika on, mutta sen konkreettinen tunteminen tai kuvaileminen on vaikeaa.

Yhteistä aikaa voi lähteä viettämään lauantai- ja sunnuntai-iltana 8.–9. marraskuuta, jolloin Lempäälän kunnan Elämänkaarella teemavuoden 2014 ohjelmistoon liittyvä teos esitetään Lempäälän Vanhassa pappilassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?