Valtiovalta voi varmistaa vientiä vain pitkällä tähtäimellä

Suomi on aiemmin menestynyt luotettavuutensa, vakautensa ja osaamisensa vuoksi.  Mutta juuri nyt kaksi ensin mainittua horjuvat.  Jos nämä romahtavat, romahtaa koko maamme.  Luottamusta ja vakautta nakertavat tällä hetkellä epävarmuus, saamattomuus ja ajelehtiminen.  Kuka tosissaan uskoo Sote-ratkaisuun?  Ei ainakaan Standard & Poor’s. Kuntarakenneuudistus on jätetty kesken. Hallinnon keventämisen sijaan ollaan lisäämässä uusi sote-porras. Eläkeuudistus nytkähti ja jämähti. Olen Standard & Poor’sin kanssa samaa mieltä. Tällaiseen touhuun ei voi luottaa.

Metsäklusterin, metalliklusterin ja Nokia-klusterin poisjääneet monien miljardien vientisaamiset eivät korvaannu koulutusviennillä, eivät pelkkien palveluiden viennillä eivätkä varsinkaan palveluiden teettämisellä toisillamme.  Tarvitaan perusteollisuutta, valmistavaa teollisuutta ja tuotteita, joissa on palvelu mukana.

Yhteiskunnallisena ongelmana on epävarmuus ja toimintakyvyttömyys, joita nykyhallitus edustaa.  Toinen syyllinen on se taho, joka mm. pysäytti koko Suomen viennin päiväksi erään venäläisen asianajajan kirjeen vuoksi.  Kolmas syyllinen löytyy vastuuttomien politiikkojen joukosta.

Valtiovalta voi varmistaa vientiä vain pitkällä tähtäimellä.  Valtion on vahvistettava vakautta ja uudistettava rakenteita. Nämä luovat uskoa tulevaisuuteen, tuovat maahamme sijoituksia, antavat yrittäjille luottamusta.  Meillä on paljon osaamista ja raaka-ainesubstanssia.  Meillä on työhaluinen kansa.  Hyvä niin mutta mikä onkaan yhteiskunnan osuus?

Menestymisen ydin on älyllisessä, rehellisessä yhteiskunnallisessa kumppanuudessa.  Jospa seuraavissa eduskuntavaaleissa osaisimme valita edustajiksemme tällaista kumppanuutta edustavat henkilöt kustakin puolueesta.

On tullut aika ”murtaa Berliini muuri” täälläkin.  Oman edun puolustamisen juoksuhaudoista on noustava ylös myöntämään, että meidän maamme on suuri ja kaikkialla ei voi olla kaikkea.  Resurssien keskittäminen yliopistokaupunkeihin, Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Kuopioon ja Ouluun, kannattaa toteuttaa pitäen huolta samalla kohtuullisella tasolla muusta maasta. Kun nämä keskukset alkavat tuottamaan, niistä tulee nettomaksajia.  Niille käy kuten Espoolle.  Siellä valtionosuus verorahoituksesta oli 2011 vain kaksi prosenttia.  Ranualla oli samana vuonna kyseenalainen kunnia pitää hallussaan saman asian ennätystä 70 prosentin tasolla.

Koko hallintosektorimme kaipaa yksinkertaistamista, demokratisoitumista, linjakkuutta ja tehokkuutta. Kun teollisuus on tehnyt omat rakennemuutoksensa, on yhteiskunnan tehtävä omansa.  Vain muita maita parempi tehokkuus pelastaa meidät.  Himmelit on siis tuhottava.

Tie on pitkä.

 

Heska Korhonen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?