Bussisafarilla törmättiin pimeään nukkeen

heijastimet 1

Saara Järvinen ja Teemu Karppanen osallistuivat bussisafarille.

Ilta oli synkkääkin synkempi ja taivaalta tihutti vettä. Keli oli mitä parhain, jotta lapsille saatiin havainnollistettua heijastimen käytön tärkeys.

Sääksjärven koulun vanhempainyhdistys, Sääksjärven VPK ja Rahtarit järjestivät heijastintapahtuman pimeänä keskiviikkoiltana 12. marraskuuta Sääksjärven VPK:n paloasemalla. Paikalle oli kutsuttu Sääksjärven koulun 2–4 luokkien oppilaat.

Nuoriso-osaston vetäjä Heli Koskinen vapaapalokunnasta sanoo olleensa itse vastaavassa tapahtumassa lapsena, ja tilaisuus jäi mieleen positiivisesti.

– Lapset käyttävät heijastimia aika hyvin, kun heille niitä annetaan. Teini-iässä asia tahtoo vähän unohtua, Koskinen hymähtää.

Heijastimen käyttämiseen vaikuttaa sekin, onko se lasten mielestä kivan näköinen. Tapahtumassa jaettiin heijastimia, jotka oli lahjoittanut vakuutusyhtiö Pohjantähti.

Paunun ja TKL:n bussit kiersivät lapset kyydissään reitin, jonka aikana nähtiin vaarallisiakin tilanteita. Selväksi tuli, että ilman heijastinta kävelijää on vaikea havaita autosta käsin.

Lapsille korostettiin, että heijastimen käyttäminen on tärkeää myös valaistuilla kaduilla.

Kolmosluokkalainen Teemu Karppanen piti bussikyydistä. Heijastinasiat ovat hänelle jo tuttuja, joten uutta asiaa retki ei varsinaisesti tuonut. Pojalla on heijastin aina mukana kilometrin pituisella koulumatkalla.

Teemun ikätoveri Anni Viitanen sanoo hänkin käyttävänsä aina vähintään yhtä heijastinta.

Paloasemalla havainnollistettiin myös pyöräilykypärän käyttämisen tärkeyttä.

Tapahtuma toteutettiin vapaaehtoisvoimin. Myös bussikuskit lahjoittivat työpanoksensa korvauksetta.

Anni Viitanen käyttää aina heijastinta.

Anni Viitanen käyttää aina heijastinta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?