Ekaluokkalaisten Muumi-taidetta Lempoisten koulussa

Muumi-taidenäyttelyn juhlavat avajaiset. Kuva: Pirjo Maunuksela

Muumi-taidenäyttelyn juhlavat avajaiset. Kuva: Pirjo Maunuksela

 

 

Odotuksen, innostuksen ja jännityksen perhoset lentelivät Lempoisten koulun 1C-luokassa torstaiaamuna 6. marraskuuta. Koulussamme vietettiin Muumi-päivää, joka tarkoitti meidän luokassamme lisäksi oman taidenäyttelymme avaamista.

Kauan odotettuun päivään oli pukeuduttu Muumi-teemaan liittyen. Kutsuvieraina avajaisiin saapuivat kummiluokkamme 5B sekä rehtori, apulaisrehtori, koulusihteeri ja terveydenhoitaja. Avajaissanojen jälkeen punainen nauha leikattiin ja pienten taiteilijoiden joukko toivotti yhteen ääneen vieraat tervetulleiksi. Tämän jälkeen lapset siirtyivät sujuvasti omille taideopaspaikoilleen.

Juhlavuoden projekti

Tänä vuonna on tullut kuluneeksi sata vuotta Tove Janssonin syntymästä. Sen kunniaksi olemme noin puolentoista kuukauden aikana tutkineet luokassamme hänen luomiaan Muumi-hahmoja.

Olemme tutustuneet hahmojen ulkonäköön, luonteenpiirteisiin, elämäntapaan ja harrastuksiin. Yhdellä käsityötunnilla pehmomuumeja ommellessamme ehdotin oppilaille taidenäyttelyn tekemistä kummeillemme. Pienet taiteilijat tarttuivat heti suurella innolla ideaan.

Opettaja innosti oppilaita ja oppilaat opettajaa. Näin näyttelyprojekti kasvoi edetessään, ja lopulta luokkaamme on valmistunut upea Muumimaailma, joka ulottuu luokan edessä olevaan käytävätilaan.

Näyttelyssä olevat työt värityskuvia lukuun ottamatta olen ideoinut ja suunnitellut juuri tähän projektiin. Töiden suunnittelun lähtökohtana ovat olleet kuhunkin hahmoon liittyvät tunnuspiirteet, joita olemme työskennellessä käyneet läpi. Taideteoksissa on näin teknisen toteutuksen lisäksi myös paljon muuta sisältöä.

Teosten suunnittelussa on yhdistelty eri oppiaineiden oppisisältöjä ja monipuolisesti kuvataiteen ja käsityön tekniikoita. Näin projekti on toiminut loistavasti kouluarkea eheyttävänä kokonaisuutena. Esimerkiksi karttamerkit harjoittelimme työssä, jossa oikean valokuvan avulla piirsimme Nipsulle karttamerkeillä ja -väreillä Muumilaakson aarrekartan. Useassa työssä on käyty läpi myös ystävyyteen ja hyviin käytöstapoihin liittyviä asioita.

Monipuolinen ja mahtava kokemus

Sekä taideteosten tekeminen, näyttelyn valmistaminen että itse näyttelyn pitäminen ovat olleet hienoja ja positiivisia kokemuksia kouluarjessa.

Projekti on eri vaiheineen tuonut paljon iloa, innostuneisuutta ja hymyä luokkaamme. Ryhmähenki on noussut kohisten, kun on aherrettu yhteisen päämäärän eteen. On ollut ilo katsella lasten reilua yhdessä tekemistä, kun esimerkiksi kaikki luokan 22 oppilasta kerääntyivät lattialle värittämään samaa Nuuskamuikkusta.

Jokainen näyttelyn taideteos on tehty suurella sydämellä. Näyttelypäivänä reippaat ekaluokkaiset taideoppaat osasivat kertoa töistään hienosti ja rohkeasti erilaisia asioita myös koulun isommille oppilaille sekä vanhemmilleen. Projekti oli mahtava matka, joka kokonaisuudellaan opetti enemmän kuin jokainen sen pala erikseen. Onneksi kuljimme tuon yhteisen matkan.

 

Teksti ja kuvat: luokanopettaja Pirjo Maunuksela

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?