Kuntalaisaloite vaatii uimahallia Lempäälään. Vastuuhenkilö Janne Koskinen uskoo, ettei valtuusto jätä aloitetta huomioimatta.

Lempäälä haluaa pulikoimaan

Janne Koskisen mielestä 20 000 asukkaan kunnassa on oltava uimahalli. Ideaparkin alle sellainen melkein tulikin, mutta hanke kaatui viime metreillä.

Janne Koskisen mielestä 20 000 asukkaan kunnassa on oltava uimahalli. Ideaparkin alle sellainen melkein tulikin, mutta hanke kaatui viime metreillä.

Ajatus kuntalaisaloitteesta sai alkunsa Facebookista. Janne Koskinen päätti kokeilla, pystyykö Lempääläläiset-ryhmä vauhdittamaan Lempäälän uimahallin rakentamista.

Aihe innosti ryhmäläisiä poikkeuksellisen paljon ja keskusteluketju venyi pitkäksi. Kun kuntalaisaloite saatiin tehtyä, keskustelu vilkastui entisestään.

Jos kaksi prosenttia kuntalaisista allekirjoittaa kuntalaisaloitteen, valtuuston on käsiteltävä se kahden kuukauden kuluessa. Jos viisi prosenttia allekirjoittaa, voi vaatia kunnallista kansanäänestystä.

Koskisen uimahallialoitteen kohdalla asia ei ole näin yksinkertainen. Aloitetta voi nimittäin kannattaa kuntalaisaloite.fi-sivustolla ilman vahvaa tunnistautumista. Siitä seuraa, että mikään kannattajamäärä ei tarkoita automaattisesti valtuuston käsittelyä tai äänestystä.

Janne Koskinen sanoo, että tavoitteena on kuitenkin saada asia kunnanvaltuuston käsittelyyn.

– Uskon tämän tapahtuvankin, kun vielä hetken keräämme nimiä. Jos nyt Facebook-keskustelun pohjalta nähdään että suurin osa kannattaa uimahallin rakentamista, äänestystä ei tarvita.

– Toisaalta en usko, että valtuusto jättäisi aloitteen huomioimatta, koska se on jo tässä vaiheessa kuntalaisaloitepalvelun kymmenen kannatetuimman listalla ja ainoa Lempäälään kohdistuva aloite. Olisi erikoista, jos valtuusto ei asiaa käsittelisi.

Lempäälän kunnan tekemän liikuntapaikkakyselyn mukaan peräti 70 prosenttia vastanneista pitää uimahallin rakentamista kunnan tärkeimpänä kehittämiskohteena.

Uimahalli kuuluu kaikille

Janne Koskinen toteaa, että Tampereen eteläpuolella uintimahdollisuudet ovat vähäiset.

– Tampereella on monta hallia, Ylöjärvellä on halli, Kangasalla on halli, Nokialla on halli. Tampereen eteläpuolella tilanne on huomattavasti lähialueita heikompi.

Uiminen on harrastus, joka sopii kaikenikäisille. Koskinen ottaa vertailukohdaksi Lempäälän kaksi jäähallia, joiden käyttäjät ovat suhteellisen pieni osa kuntalaisista.

– Uimataito on erittäin tärkeä taito. Myös koulujen pitäisi päästä uimaan. Samoin vanhusten kuntoutuksessa uimahalli on merkittävä. Vauvauinti on Lempäälässä nykyään vaikeaa.

”Halli kannattaa rakentaa nyt”

Uimahalli on pitkän ajan investointi. Koskisen mukaan se kannattaa tehdä nyt, kun elämme taloudellisesti huonoja vuosia. Korot ovat alhaiset ja rakennuskustannukset huomattavasti edullisemmat kuin taloussyklin huipulla.

– Jos se rakennetaan hyvänä aikana, sitä tullaan maksamaan huonona. Jos se rakennetaan huonona aikana, sitä tullaan kuitenkin maksamaan hyvänä aikana. Jos ajatellaan että uimahallin kustannus kuoletetaan 30 vuodessa, ehtii sen aikana kulumaan useita taloussyklejä.

Koskisen mukaan hallin ei tarvitsisi olla mikään viihdekylpylän ja uimahallin yhdistelmä, vaan perusuimahalli, jossa olisi opetusallas sekä uintiallas.

– Uimahallin koko ja altaiden määrä vaikuttaa merkittävästi kustannusarvioon.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>