Kisa nukkui onnensa ohi

Omat tilaisuudet täytyy hyödyntää, muuten vastustaja karkaa tavoittamattomiin. Kun Mestiksen kärkijoukkue KooKoota vastaan Lempäälän Kisa ei saanut hyödynnettyä omia tekopaikkojaan toisessa erässä, eteni ensi kaudeksi Liigaan nouseva kouvolalaisrykelmä 2-5 (0-1, 0-1, 2-3) vierasvoittoon Hakkarissa.

Perjantailta vaihtuivat vain maalinsuulle Dominik Hrachovina ja kenttäpelaajista Jesse Huhtala Otto Rauhalaan. Puolusparit muokattiin uuteen uskoon, muuten LeKi-nippu lähti sarjakärjen kaatamiseen Jyväskylästä tutuin sävelin.

LeKin etsikkoaikaa oli ottelun toinen erä, jossa paine oli lähes jatkuvasti KooKoo-vahti Frederic Cloutierin päädyssä. Torjunnat menivät Cloutierille 18-7, mutta maali pysyi koskemattomana. Alkuerän vaikeudet voitettuaan etenkin Henri Tuomisen johdattama ykköskenttä sai maalipaikkoja aikaan, Miikka Männikkön ohjuri ja rystylaukaus maalin edestä jäivät tuloksettomiksi.

KooKoolla oli vaikeuksia päästä omista ja Kisan luistin liikkui vauhdikkaasti. Mutta kun omat paikat eivät tuoneet tulosta, iski vierailija. 2-0 osumassa merkkausvirhe ja huippusyöttö auttoivat illan sankaria Teemu Rinkistä maalinteossa.

– Meillä olisi ollut mahdollisuus taistella jopa voitosta, jos olisimme viimeistelleet paremmin toisessa erässä, harmitteli Kisa-koutsi Juha Juujärvi.

– Ykkösketjun jälkeen tuntuu siltä, että muilla ketjuilla on maalintekokipsi päällä. Vaikka he noin viikko sitten onnistuivatkin laajalti, näyttää se tulleen takaisin, Juujärvi lisäsi tehottomuuteen viitaten.

Ottelun alku oli yksipuolista KooKoo-näytöstä eikä Kisa pysynyt omassa päässä kovasti luistelleen vierailijan kintereillä. Hrachovina venyi 14 laukauksen eteen ja KooKoo vyöryi jatkuvasti hyville tekopaikoille. KooKoo pääsi maalin karkumatkalle Joona Karevaaran osumalla.

Ensimmäisen erän puolessa välissä Sami Laakso ja Ossi Ikonen osuivat yhteen, jonka seurauksena Ikonen loukkaantui ja Laakso ajettiin ulos polvitaklauksesta. Tilanteesta oli omat näkemyksensä molemmilla leireillä:

– Turha ja tyhmä taklaus. Sitä kutsutaan taidoksi, että osaa taklata niin että toiseen ei satu, kiehui KooKoo-valmentaja Petri Mattila.

– Näin tilanteen uudestaan videolta ja mielestäni Laakso jarrutti ennen tilannetta. Tunne oli meillä kova ja pienessä kaukalossa tapahtuu, kommentoi tyynempi Juujärvi.

Kisa kesti viiden minuutin alivoiman loistavasti, apua tuli heikolta KooKoo-ylivoimalta. Taistelu toi virtaa toiseen erään, jossa Kisa laittoi KooKoon todella ahtaalle kuitenkaan saamatta hallintaansa siirrettyä tulostaululle. Ilme muuttui täysin ensimmäisestä erästä.

Illan erikoisin tapahtumasarja nähtiin toisen erän lopulla, kun KooKoo-pelaaja jäi jäähän makaamaan korkean mailan seurauksena. Tuomaristo ei tähän reagoinut, mutta seuraavalla katkolla nelikko kokoontui ja passitti Ville-Vesa Vainiolan 2+2-minuuttiselle tilanteesta.

– Tilanteessa oli varmasti korkea maila, mutta väärä mies istui boksissa, Vainiola ei ollut lähellä siinä tilanteessa. Olimme kaiken kaikkiaan liikaa jäähyllä tämän tasoista joukuetta vastaan, tuumi Juujärvi.

Kolmas erä alkoi hullulla puoliminuuttisella, kun 36 sekunnin sisään iskettiin kolme maalia! Ensin KooKoo teki ylivoimalla LeKi-pakin pudottaessa liian alas ja Mikko Virtasen vedon viuhuen Hrachovinan längistä. Lisää seurasi seuraavassa vaihdossa, kun Miro Hovisen syöttö maalin takaa Jimi Kuroselle kimposi päätylaudasta suoraan maalille Rinkisen lapaan, joka viimeisteli 4-0 johto-osuman Hrachovinan ollessa kääntyneenä toiselle tolpalle.

– Kaveri sai kaksi halpaa maalia, kolmannen ja neljännen. Sitten olikin lähes game over, Juujärvi synkisteli.

Peli näytti olevan jo selvä, mutta Kisan ykkönen oli eri mieltä. 20 sekuntia edellisestä Männikkö kavensi KooKoon jo luullessa pelin olevan ohi. Kavennus 4-2 tuli KooKoo-kassari Cloutierin avustuksella, hän hukkasi maalinsa takana kiekon ja Tuominen kiitti ja kuittasi alivoimalla helpon maalin.

Kirin aikana Alexander Ruuttu kokeili Cloutierin hanskakäden terävyyttä, eikä siinä ollut moittimista. Oma saumansa oli myös Aleksi Elorinteellä, mutta kanadalainen maalivahti loisti oikeaan aikaan. LeKi pelasi ilman maalivahtia useita minuutteja, mutta Rinkinen päätti pyristelyn tekemällä tyhjiin.

KooKoon nelonen oli piikki Kisan lihassa, sillä se teki kolme viidestä joukkueensa maalista. Rinkinen nousi ykköstähdeksi kypärätempullaan eli kolmella maalilla ja Virtanen ja Timo-Pekka Heikkinen avustivat laadukkaasti.

Vaikean alun jälkeen LeKi pystyi haastamaan sarjakärjen, mutta laatu ei riittänyt voiton todelliseen tavoitteluun. Heikko viimeistely toisessa erässä ja nukkuminen kolmannen erän alussa johtivat tilanteeseen, josta ei ollut enää nousua. Jotain hyvää oli kuitenkin myös tarttunut matkaan:

– Positiivista oli se, että haastoimme huippujoukkueen kenttäpelissä. Pelasimme myös loistavaa alivoimaa. Tilastokummajaisuus on meidän tekemät riparimaalit, joita ei ole. Jospa tulisi ennen joulua, Juujärvi heitti illan päätteksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?