Jesse Kyrkön tehoilta ei pelastanut Loisketta

Futsalin ykkösdivarin kärkipään kahinassa Pirkkalan PJK oli Sääksjärven Loisketta terävämpi ja vei paikallispelistä pisteen lukemin 4–2. Loiskeen ilopilkkuna oli kahden maalin mies Jesse Kyrkkö, joka yhdessä mainion molarin Janne Peltosen kanssa piti Loiskeen pistehaaveita yllä.

– Parempi voitti. Me olimme jopa pirkkalalaisten jaloissa etenkin avausjaksolla, myönsi Loiskeen valmentaja Janne Malmi suorasukaisesti vastustajan paremmuuden.

PJK avasi pelin kovalla prässillä ja huimalla liikkeellä. Futsalissakin juoksuvoima on ratkaisevassa roolissa, kun pelataan maan toiseksi tasokkainta sarjaa. Juoksijoina PJK:n miehet olivat tällä kertaa Loisketta selvästi parempia.

– Vähintään askeleen olimme perässä, totesi Malmikin.

PJK sai aikaisen maalin, jonka Loiske heti kuittasi, kun 14 sekuntia pirkkalalaisosuman jälkeen Jesse Kyrkkö pommitti suoraan ilmasta komean osuman. PJK meni kuitenkin taukojohtoon, kun Markus Lindroos iski vain 16 sekuntia ennen taukoa tärkeä niin sanotun pukukoppimaalin.

Kun toinenkin jakso alkoi epäonnisesti pallon pompittua hässäkästä omasta miehestä Loiskeen maaliin, alkoi pelin vaaka kääntyä lopullisesti PJK:lle. Kyrkön toisella maalilla Loiske sai oljenkorren, joka tällä kertaa ei pitänyt.

– Kyrkölle maalit tekivät hyvää. Hän siirtyi meille täksi kaudeksi hervantalaisakki ACE:sta. Kaverilla on loistava työntekomoraali ja hänellä on liike porukan parhaasta päästä, kiitteli Malmi Loiskeen ykkösässää.

Seuraava ottelu Loiskeella on cupin kohtaaminen Loimaata vastaan keskiviikkona 26. marraskuuta. Lauantaina 29. marraskuuta Porin pojat saapuvat divaripelin merkeissä Hakkariin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?