Kirkonmäellä kirppistellään

kirppis1

Katri Kuumola on havainnut, että kirpputorit ovat olleet suosiossa jo useita vuosia. Hyödylliset tavarat löytävät ostajansa. Koskaan ei voi tietää, mikä tavara on se iso juttu kenellekin. Kuva: Katariina Rannaste

Kierrätyksestä kiinnostunutta lempääläistä hellitään. Aarreaittoja, joista voi hankkia edullisesti tarpeellista tavaraa, riittää. Viimeisimpänä tulokkaana on seurakunnan lähetyskirpputori Toivontori Kirkkopolun ja Atrantien kulmassa, vanhan paloaseman yläkerrassa.
Seuraa se saa lähiaikoina kierrätyskeskus Varikosta, joka osittain muuttaa entiseen kalustajan taloon Atrantielle.
Lähetyskirppis on toiminut kirkonmäellä vapusta lähtien kolmena päivänä viikossa: maanantaisin ja tiistaisin kello 10–13 ja torstaisin kello 15–18.
– Kirpputori on auki lyhyen aikaa, joten väki ei ehkä ole vielä löytänyt tänne. Kolmessa tunnissa on keskimäärin käynyt parikymmentä asiakasta, kertoo kirpputorimyyjä Katri Kuumola.
– Tiedostamme, että aukioloajat ovat ongelmalliset esimerkiksi työssäkäyville ja vuoden vaihteen jälkeen ne ovatkin muuttumassa, hän toteaa.

”Hinnasta voidaan aina neuvotella”

Liikkeen valikoima koostuu pääasiassa käyttötavarasta: myynnissä on muun muassa astioita, liinavaatteita, lasten- ja nuorten vaatteita. Nyt myynnissä on myös pientä jouluista koristetta.
Kirppis saa tavaraa myyntiin lahjoituksina. Tuotto menee Kimbilio-turvakotiin Tansaniaan.
Katri Kuumolan mukaan kirppiksen suurimpana valttina on edullinen hinta.
– Kirjoista voi maksaa vapaaehtoisen maksun. Tuotteet on hinnoiteltu edullisiksi, jotta tavara kiertäisi. Hinnasta voidaan aina neuvotella. Aina voi maksaa myös pyydettyä enemmän, koska raha menee hyvään tarkoitukseen, esittää Kuumola leikillisesti.
– Kirpputori toimii vapaaehtoisvoimin ja uusiakin myyjiä sopii joukkoon, kertoo tiskin takaa useimmin tavattava  Kuumola.
– Itse olen tykännyt hommasta, koska päivä on sopivan lyhyt. Paljon täällä on kuitenkin tekemistä, kun käymme tavaroita läpi, laitamme niitä myyntiin ja silitämme vaatteita. Aika ei käy pitkäksi.

Kirpputori Toivontorilla on myynnissä muun muassa astiastoja. Kuva: Katariina Rannaste

Kirpputori Toivontorilla on myynnissä muun muassa astiastoja. Kuva: Katariina Rannaste

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?