Vesilahden uusi nuorisovaltuusto aloitti toimikautensa

Vesilahdessa toimikautensa syksyyn 2014 päättävä nuorisovaltuusto on valinnut seuraajansa. Mukaan nuorisovaltuuston toimintaan haettiin kirjallisella hakemuksella syyskuussa 2014. Uudessa nuorisovaltuustossa on mukana yhdeksän 13–18-vuotiasta vesilahtelaisnuorta, joista viidellä on jo kokemusta nuorisovaltuuston toiminnasta edelliseltä toimikaudelta.

Uusi nuorisovaltuusto valitsi ensimmäisessä kokouksessaan 25. marraskuuta Vesilahden nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi Susanna Mäkelän (17) Lempäälän lukiosta. Varapuheenjohtajana toimii Samuli Kantola (18) Kalevan lukiosta.

Muut jäsenet ovat Olga Aaltonen, Marika Vaasvainio, Essi Siikarla, Kreeta Viitala ja Emma Kaikkonen Vesilahden yläasteelta sekä Atte Palonen Lempäälän lukiosta ja Ulla Mäkelä Tampereen lyseon lukiosta.

Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta.

Linkkinä päättäjien
ja nuorten välillä

Vesilahdessa nuorisovaltuusto on osa nuorisotoimen toimintaa. Nuorisovaltuustolla on edustus lautakunnissa, jaostoissa ja kunnanvaltuustossa. Nuorisovaltuuston jäsenet toimivat linkkinä nuorten ja päättäjien välillä ja edistävät nuorten ja päättäjien välistä vuoropuhelua.

Nuorisovaltuusto järjestää myös erilaisia tapahtumia ja tempauksia.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>