Joulu toivotettiin Vesilahden Kesonkulmalla tervetulleeksi keskiviikkona 3. joulukuuta. Puuro maistui ja kauppaakin tehtiin. Mitä joulunavajaisissa mukana olleet yrittäjät odottavat joululta?

Kesonkulma starttasi säpinällä jouluun

– Jouluna rauhoitutaan, ollaan hiljaa ja sytytetään kynttilät, kertoo uuden ravintola Kurkituvan yrittäjä Tiina Ainasoja. Avajaispäivä lähti lupaavasti liikkeelle, sillä kahvilaan oli paikoin tungosta. – Ihmiset ovat kertoneet, että tämänkaltaista ruoka- ja kahvipaikkaa on Vesilahteen odotettukin, hän toteaa. Kuva: Katariina Rannaste

– Jouluna rauhoitutaan, ollaan hiljaa ja sytytetään kynttilät, kertoo uuden ravintola Kurkituvan yrittäjä Tiina Ainasoja. Avajaispäivä lähti lupaavasti liikkeelle, sillä kahvilaan oli paikoin tungosta. – Ihmiset ovat kertoneet, että tämänkaltaista ruoka- ja kahvipaikkaa on Vesilahteen odotettukin, hän toteaa. Kuva: Katariina Rannaste

 

– Odotan rauhallista joulua ja rauhoittumista. Joulu perhepiirissä on tärkeä. Joulukirkko on myös olennainen osa juhlaa. Joulua ei voi sivuuttaa, toteaa talousasiantuntija Ilpo Vähä-Ruohola marraskuun alussa Kesonkulmalla avanneesta Oma Säästöpankista. Kuva: Katariina Rannaste

– Odotan joulun rauhaa ja rauhoittumista. Joulu perhepiirissä on tärkeä. Joulukirkko on myös olennainen osa juhlaa, toteaa talousasiantuntija Ilpo Vähä-Ruohola marraskuun alussa Kesonkulmalla avanneesta Oma Säästöpankista. Kuva: Katariina Rannaste

 

– Jouluna ehtii ideoimaan. Yrittäjän elämässä on tuhat ja yksi asiaa, mitä ei välttämättä arjessa ehdi tekemään. Jouluna pitää kiirettä senkin puolesta, että minulla on kotona kolme pientä poikaa. Se on täyttä elämää koko ajan, naurahtaa Nina Ortiz kuusi Kauneuskeskus Nina Ortizista. Yritystoimintaa Kesonkulmalla tuli joulukuussa kuusi vuotta täyteen. Kuva: Katariina Rannaste

– Jouluna ehtii ideoimaan. Yrittäjän elämässä on tuhat ja yksi asiaa, mitä ei välttämättä arjessa ehdi tekemään. Jouluna kiirettä pitää senkin puolesta, että minulla on kotona kolme pientä poikaa. Se on täyttä elämää koko ajan, naurahtaa Nina Ortiz Kauneuskeskus Nina Ortizista, jolla tuli yritystoimintaa Kesonkulmalla kuusi vuotta täyteen. Kuva: Katariina Rannaste

 

Kesonk_kmarket

– Jouluna rauhoitutaan. Itsellä joulu menee perhepiirissä, kun appivanhemmat tulevat Oulusta joulua viettämään. Joulunpyhät suovat kaupan työntekijöille pari päivää lepoa ja perheen parissa olemista. Itse saatan pyhäpäivinä käydä kaupalla inventoimassa, arvioi toista jouluaan K-Market Vesilahden kauppiaana toimiva Mika Stenius. Kuva: Katariina Rannaste

 

Kesonk_hiushuone

– Joulu tuo hetken hengähdyksen. Näin pikkujoulukautena painamme töissä pitkää päivää. Mutta on se kiva, kun on paljon töitä, toteaa Krista Heinonen elokuussa avanneesta Hius- & Kauneushuone Annista. Yrityskumppani Anni Tammipuro lisää: – Olemme toistaiseksi panostaneet ehkä enemmän asiakkaiden joulunlaittoon kuin omaan. – Tänä vuonna hiuksiin on haluttu vahvoja värejä ja voimakkaita kontrasteja. Kuva: Katariina Rannaste

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>