Joosefin usko

Joosefin tarina Vanhassa Testamentissa on koskettava. Jaakobin pojasta Joosefista kerrotaan 1. Mooseksen kirjassa. Hänen veljensä ovat kateellisia veljensä asemasta isäänsä nähden ja jättävät hänet kaivoon. Lopulta Joosef myydään kauppiaille, ja siitä eteenpäin Joosef päätyy Egyptin toiseksi mahtavimmaksi faaraon jälkeen. Kiusatusta ihmisestä Jumala rakentaa vahvan johtajan sen ajan suuressa valtiossa. Eikä tie tuohon asemaan ole helppo. Egyptissä Joosef vielä teljetään vankilaan lavastetun rikkeen vuoksi, mutta nousee vankilasta mahtiasemaan Jumalan avulla. Jumalan avulla hänet jo alun perin on saatu kaivon pohjaltakin, ja Jumala auttaa häntä yhä uudelleen, kun tilanne tulee ihmisten kiusanteon kautta vaikeaksi. Mooseksen kirjoissa ei kerrota, että Joosef juuri menettäisi uskoaan Jumalaan. Hän tietää, että Jumala on hänen kanssaan joka hetki. Joosefin usko on myös meidän kristittyjen esikuva.  Meidän ei tarvitse menettää uskoamme Jumalaan, vaikka helposti olisimme menettäneetkin uskon ihmisiin.  Kertomuksen loppuosassa Joosef tapaa veljensä ja isänsä ja antaa anteeksi kaiken sen pahan, mitä veljet ovat hänelle tehneet. Joosefin lapsuuden ajan perhe saa muuttaa Egyptiin faaraon luvalla ja he saavat parhaat sadot päältä katovuosienkin aikana. Anteeksiantamuksen sanoma on kertomuksessa väkevä. Vaikka veljet ovat tehneet Joosefille pahojaan, antaa hän veljilleen anteeksi ja tarjoaa heille vielä parasta vieraalta maalta Egyptistä. Aivan kuin tuhlaajapoika, jolle kaikki rahat tuhlattuaan tarjottiin pidot ja parhaat olot, mitä tuhlaajapojan isä pystyi tarjoamaan.  Kertomus kertoo kaiken kaikkiaan siitä, kuinka saamme luottaa aina vahvasti Jumalaan tuntemuksista huolimatta ja saamme antaa toisillemme anteeksi, vaikka joskus anteeksi antaminen tuntuisi täysin järjenvastaiselta. Meitä ei ole tarkoitettu toisten ihmisten kynnysmatoiksi. Jumalan hellässä hoivassa voimme antaa anteeksi jopa vihamiehillemme. Jumala ei hylkää Joosefia, vaan pitää hänestä aina kiinni, ja hänestä tulee niin vahva, että pystyy jakamaan hyvyyttään toisille elämänsä alkuvaikeuksista huolimatta.  Emmehän mekään luovu uskomasta Jumalaan. Hän voi avata meille uusia ovia ja mahdollisuuksia kuten Joosefillekin. Joosefin tarina: 1 Moos.37:2-36, 39:1-23, 40:1-23, 41, 42, 43, 44, 45, 46:1-7, 46:28-30

 

Lassi Nahkuri, Nurmo

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>