Ruskon pukkaus oli ehkä enne

Kerron lapsuusaikaisen tositarinan. Olen syntynyt vuonna 1929 Sysmässä maatalon tyttärenä. Siihen aikaan oli maalla joka talossa eläimiä, lehmiäkin. Niin myös minunkin kotona.

Olin vähän yli 5-vuotias, mutta paljon olin äidin mukana navetassa, joten ne työt olivat tuttuja. Huomasin kerran, että olin yksin sisällä, eikä muita perheenjäseniä näkynyt missään. Vähän aikaa mietin, mitä tekisin, kun leikkiminen ei maittanut. Yht’äkkiä päätin, että lähden lypsylle, Ruskoa lypsämään. Sillä oli erikoinen tapa, että jos se navetassa ollessaan kuuli ulkoa ihmisten ääntä, se rupesi ynisemään, aivan kuin se olisi ottanut osaa keskusteluun. Rusko tulikin tuolloin mieleeni, että sitähän minä lähden lypsämään.

Otin mukin käteeni ja lähdin navettaan. Avasin oven, ja mitä näinkään, Rusko seisoi siellä kuin minua odottaen toisten lehmien maatessa. Menin Ruskon luo, taputin sitä ja pidin hyvänä, näin olin nähnyt äitinikin tekevän. Sitten laitoin mukin vasempaan käteen ja aloin lypsämään oikealla kädellä. Kerkisin saada mukiin muutaman suihkun. Mutta mitä sitten tekikään Rusko, pökkäsi minua turvallaan niin, että lensin sen tekemään sontaläjään. Se varmaan suuttui, kun minulla ei ollut ämpäriä. Tässä vaiheessa navetan ovi aukeni ja äiti sieltä tulikin, hän oli lähtenyt minua etsimään. Hän oli ihmeissään, mistä hän minut löysi, sontaläjästä. Hän kysyi, miksi olin tullut navettaan ja kerroin, että lypsyllehän minä. Pökkääminen ei ollut sattunut minuun, ja meitä alkoi naurattaa. Sitten äiti vei minut pesulle.

Olikohan tämä tapaus enne, sillä olen elämäni aikana 45 vuotta lypsänyt käsin lehmiä. Jos lypsämäni maitomäärä olisi yhdessä paikassa, olisi se aikamoinen lammikko. Olen myös suorittanut käsinlypsymestarimerkin Orimattilassa vuonna 1948.

 

Rakel Siviä Nordman-Naskali

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?