Itse tehtyjen tonttujen joukko johdattaa taianhohtoiseen maailmaansa

Maritan tontuilla on sata tarinaa kerrottavanaan

Tällä tontulla on kädet täynnä puutöitä. Kuva: Katariina Rannaste

Tällä sahaajatontulla on kädet täynnä puutöitä. Kuva: Katariina Rannaste

Ennen vanhaan uskottiin, että joka talolla oli omat tonttunsa. Ne suojelivat rakennuksia ja kotieläimiä. Koti-, sauna-, mylly-, talli- ja navettatontut tekivät öiseen aikaan talon askareitakin. Jos tonttuja kohdeltiin hyvin, ne varoittivat ihmisiä vaaroista ja toivat hyvää onnea.

Lempääläläisen 69-vuotiaan Marita Jorosen kodissa talonhaltioita piisaa. Hänen luonaan asustaa 104 isompaa ja pienempää punanuttua.

Kaikilla tontuilla on oma tarinansa. Esimerkiksi yksi tontuista on oikea laiskuri. Muilla on kova kiire, kun jouluun ei ole enää paljon aikaa, mutta eikö tämä vain syö ja makaa ja sitten taas mutustaa piirakkaa, leipää ja pullaa. Sitten taas jo ramaiseekin.

Sitten on sahaajatonttu, joka joutuu aina tekemään kaikki puutyöt. Se marmattaa välillä, kun kukaan muu ei tartu toimeen.

Tonttujen tekijä hämmästelee välillä itsekin pikkukaverien paljonpuhuvaa olemusta ja ilmeitä.

– Iltahämärässä täällä seikkailee hauskoja hahmoja. Kynttilöiden valot luovat tonttujen kasvoille liikettä. Minusta tontut liikkuvat, puhuvat ja tekevät vaikka mitä.

 

Toisilla rimppakintut, toisilla iso maha

Marita Jorosen käsistä lähtee elämään joka vuosi pari uutta tonttua ja tontun tarinaa. Parissakymmenessä vuodessa tonttuja on siis syntynyt hyvä joukko.

Tonttuja1

Tonttu kuiskii Marita Joroselle. Olkapäällä istuva pikkutonttu oli se, mistä kaikki alkoi. – Tämä oli ensimmäinen työni. Hermostuin tehdessä, kun tähän olisi mennyt hirveästi lankaa. Mutta kauhea into oli, idea, että tonttu pitäisi tehdä. Kuva: Katariina Rannaste

Joronen on aina ollut jouluihminen ja tehnyt paljon käsillään. Tonttuja onkin syntynyt milloin puusta, milloin villalangasta kutomalla. Useimmiten tontun vartalo on rakentunut rautalangasta, minkä päälle Joronen on kietonut kuteiksi leikattua punaista kangasta. Pään hän on muovaillut massasta tai taikataikinasta.

– Lähtökohtanani on ollut, että tämä juttu ei saa maksaa. En osta valmiina juuri mitään, vaan kierrätän omien kaappien tavaroita.

– Tontuista tulee erilaisia, kun niitä yksitellen tekee. Joillakin saattaa olla rimppakintut, toisilla iso maha, mutta kaikki ne tonttuja ovat. Minusta nämä ovat hauskoja juuri siksi, että ne ovat niin rosoisia.

Tonttujen tekoon osallistui aiemmin myös mies Matti. Neljä vuotta sitten menehtyneen Matin kädenjälki näkyy muun muassa Tonttulan aidassa, jonka hän teki, etteivät tontut pääsisi tipahtamaan piirongin päältä.

– Matti oli aina kaikissa touhuissa täysillä mukana. Kerran tarvitsin yhdelle tontulle lakin. Tarvittavaa lakkia ei meinannut löytyä, niin Matti ehdotti, että hypätään junaan, sillä täytyyhän tontulla lakki olla. Niin lähdimme kaupunkiin vain lakkia hakemaan.

 

”Tällainen oma tonttumaailma”

Marita Jorosen tontut ovat kestävää kierrätystaidetta, jotka joulu joulun jälkeen aina palaavat paikoilleen.

– Tontut vievät komerosta neljän laatikollisen verran tilaa. Pyrin laittamaan tontut ensimmäiseksi adventiksi esille ja vuodenvaihteen jälkeen alkaa tonttujen loma. Vain joulun juttu tämä on.

Elävännäköiset tontut ovat niin hyväntuulisia, että ne alkavat Jorosta väkisinkin hymyilyttää.

– En mahda mitään, mutta kun joskus illalla katselen tonttuja, niin kyllä hymy nousee huulille. Ne herättävät monia leikkisiä ajatuksia. Olen ajatellutkin, että se mikä tuottaa ihmiselle iloa, se on terveellistä.

– Tämä on tällainen minun oma tonttumaailmani.

Tontut ovat kokoontuneet puuropadan äärelle. Ne odottavat malttamattomina, milloin puuro on syömävalmista. Kuva: Katariina Rannaste

Tontut ovat kokoontuneet puuropadan äärelle. Ne odottavat malttamattomina, milloin puuro on syömävalmista. Kuva: Katariina Rannaste

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?