Voittokulku jatkui JYP-Akatemian kustannuksella

Vakuuttava lento vuoden 2015 puolella sai jatkoa, kun LeKi otti Mestiksessä kolmannen voiton putkeen, kun sarjakolmonen JYP-Akatemia kaatui kotihallissa 3-2 (1-0, 0-1, 2-1) ansaitusti kovan uurastuksen jälkeen.

– Eiliseltä oli alla makea KeuPa-voitto, tulimme puolen yön aikaan hallille takaisin ja pidimme vapaaehtoisen aamujään. Viikon viimeisessä pelissä tulee usein virheitä, mutta me emme ottaneet yhtään jäähyä ja pelasimme viisaasti, kehui todella tyytyväinen Kisa-käskijä Juha Juujärvi joukkojaan kahdeksan pisteen viikosta.

Perjantain ottelusta poistui Teddy Da Costa Tapparaan ja Kisa pelasi kahden miehen vajaalla kokoonpanolla. Puolustaja Petteri Friman jatkoi hyökkääjänä. Juujärvi valoitti hieman loukkaantumistilannetta:

Sami Laakso ja Matias Simontaival palaavat mahdollisesti ensi viikolla. Olli Henrikssonin kausi taitaa olla ohi, ensi viikolla päätetään, meneekö hän leikkaukseen.

Juujärvi kehui sitoutunutta joukkuettaan ja painotti joukkueelle pelaamisen tärkeyttä:

– Mielestäni on jopa parempi, että pelaamme kapealla rosterilla, mutta kaikilla on sydän mukana. Esimerkiksi lainamies Eetu Kosken panosta ei voi aliarvioida, toivottavasti hän saa nyt näyttöpaikan Lukossa, nosti Juujärvi esiin vahvasti aloituksia kaivavan ja kovalla asenteella pelaavan laina-avun.

Ennen ottelua oli kysymysmerkki, kuinka hyvin Kisa pystyisi vastaamaan kovasta luistelutemmosta tunnetulle Akatemialle. Läpi ottelun Kisa ei jäänyt sillä osa-alueella jälkeen ja piti kiekonhallinnalla JYPin jopa aseettomana suuren osan pelistä.

Avauspelissä oli molemmilla ongelmia etenkin ottelun alussa, mikä näkyi useina pitkinäkiekkoina. LeKin päässä karvaus oli totutun kovaa ja jyväskyläläiset saivat hyvällä liikkeellä kulmamyllyjä käyntiin. Tiukasti maalinedustaa puolustanut Kisa kuitenki sai alussa varjeltua omaa maaliaa tehokkaasti.

Vaikka Da Costa lähti takaisin Liigaan, oli kakkosketju yhä LeKin paras osanen. Aleksi Luhtalampi tuli sentteriksi ja laidoilla jatkoivat Sami Holappa ja Jonatan Tanus.

Ketju värkkäsi ottelun avausosuman ylivoimalla ensimmäisen erän loppupuoliskolla. Kolmannen maalinsa kolmanteen peliin tehnyt Tanus sai sudittua kiekon maalin edestä reppuun.

– Pelkäsimme kakkosketjun murtuvan Da Costan lähdettyä mutta Luhtalampi korvasi hänet hienosti ja ketju oli taas todella hyvä. Holappa tekee jatkuvasti rajusti töitä ja Tanuksen piilossa ollut potentiaali alkaa löytyä, kiitteli päävalmentaja tehoketjuaan.

JYPiltä puuttui koko ykkösketju ja samalla kolme parasta pistemiestä, mikä vaikutti heidän hyökkäyspeliinsä. Paras paikka ensimmäisessä erässä siunaantui Julius Nättiselle, joka ei kuitenkaan saanut läpiajosta maalia.

Toiseen erään Kisa tuli hyvällä sykkeellä ja sai ahdistettua JYPin omalle alueelleen. Tasoitus tuli kuitenkin lahjana, kun Vilho Virmavirta syötti oman maalinsa takaa suoraan Mikko Virtasen lapaan, joka siirsi sen maalintekijä Samuel Saloselle.

Kisa jatkoi takaiskusta huolimatta hyviä otteitaan ja JYP-maalilla nuori Veini Vehviläinen sai venyä 18 kertaa kiekon eteen keskierässä. Kakkosketjun hyvä vire näkyi myös ylivoimalla, jossa se oli jopa ykkösmiehitystä terävämpi.

Tanus sai kiekon toistamiseen maaliin siirretyn rangaistuksen aikana, mutta ensin hyväksytty maali hylättiin hetkeä myöhemmin korkeana mailana. Tilanne sai Juujärven käymään kiivasta keskustelua vaihtopenkiltä käsin, eniten tilanteessa ihmetytti, miksi ei menty maalikameroille tarkastelemaan epäselvää tilannetta, jossa Tanuksen maila oli aivan sääntöjen salliman rajan tuntumassa.

Ottelun luonne muuttui hetkessä, kun päätöserän alussa vaarattoman näköisessä tilanteessa JYPin ensimmäisen osuman tehnyt Salonen pääsi vetopaikkaan ja sihautti lätkän hölmistyneen Peltosen längeistä maaliin. Hallinnut LeKi joutui hetkessä 1-2 tappiolle ja joutui panostamaan entistä enemmän hyökkäyspeliin.

Koski toi Kisalle tärkeää laajuutta laina-aikanaan ja sai palkintonsa, kun hän ohjasi kuusi minuuttia JYPin johtomaalista Toni Niemen (tehotilastossa +3) viivavedon maaliin. Myös toinen lainamies, KooVeen Tomi Iso-Mustajärvi, on ollut viime viikkoina arvokas lisä Kisan hyökkäyskalustoon.

Jos JYP sai yhden maalin Kisalta lahjana, niin myös ottelun voittomaalissa tuli avustusta vastustajalta. Niemen kova lyöntilaukaus jäi pyörimään Vehviläisen maalille, josta Joose Antonen sai irtokiekon lapaansa. Miehelle sattui todellinen kömmähdys, sillä hän ei purkanut vaan jäi leipomaan pelivälinettä maalin eteen. Holappa kiitti ja kumarsi virheestä, riisti karkin ja maalasi.

– Hankimme väkisin vastustajalle jäähyjä ja saimme toisen erän tilanteet punnerrettua kolmannessa maaleiksi. Meiltä ovat räkämaalit puuttuneet, nyt niitäkin tuli, iloitsi Juujärvi.

– Meiltä puuttui tylyys viimeisessä maalissa, kiekko olisi pitänyt purkaa todella kaus, säästeli pahimpia sanojaan Akatemia-käskijä Jukka Ahvenjärvi ja purki ärtymystään.

Ottelun kuva muuttui tyystin jo toistamiseen kolmannen erän aikana ja nyt JYPin oli pakko panostaa aktiivisempaan hyökkäyspeliin. Se saikin paineen käännettyä Kisa-alueelle ja hankittua useita aloituksia. Etenkin Koski ja Ville-Vesa Vainiola kaapivat oman pään tärkeät tilanteen hyvällä prosentilla kotiin.

JYP teki rohkean liikkeen ottamalla kuudennen kenttäpelaajan jäälle, kun peliaikaa oli jäljellä vielä kolme ja puoli minuuttia. Paine olikin hurja ja tilanteita sateli. Peltonen pelasti Antosen vedon olkapäällään, Olli Aitola laukoi keskikaistalta räikeästi ohi ja Waltteri Lehtonen ohjasi yli. Salosella oli todellisia paikkoja kypärätemppuun, mutta ei saanut tasoitettua peliä.

– Vastustajalla oli todella hurja kiri lopussa. Otimme kyllä pahasti vastaan lopun, näki Juujärvi loppuminuutit.

JYP otti vielä aikalisän 20 sekuntia ennen summeria mutta sekään ei tuonut sellaisia kuvioita, joilla loistovireessä viime aikoina olleen Peltosen olisi saanut ohitettua. Niinpä Kisa nappasi kolme pistettä ja katkaisi vierasvoittojen putken, joka joukkueiden välillä oli tällä kaudella vallinnut.

Kisan peli on kehittynyt selvästi alkukaudesta ja JYP-Akatemia on siihen hyvä vertailukohta. Kun lokakuussa pikku-JYP pöllytti LeKiä Hakkarissa peräti 6-2, oli LeKi nyt kuskin pukilla ja ansaitsi voittonsa. Hallintaa kuvasti muun muassa jäähytilasto, joka näytti LeKille harvinaisesti nollaa minuuttia.

Viikon yhdeksästä mahdollisesta pisteestä Kisa kairasi kahdeksan kotiin. Jos vire jatkuu yhtä vahvana tammikuun loppuun asti, jota on jäljellä vielä kahdeksan peliä, voi Kisa nousta jopa tavoittelemaan viiden parhaan joukkoa. Nyt sijoitus on kuudes, viitoseen Hokkiin on 11 pistettä ja seitsemänteen SaPKoon viisi pistettä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?