Kajaani yhä valloittamaton linnake Kisalle

LeKi matkasi kolmatta kertaa tällä kaudelle Mestiksen pisimmälle vieraspelireissulleen Kajaaniin Hokin vieraaksi. Kaksi edellistä olivat päättyneet kajaanilaisten voittoihin, mutta tällä kertaa Kisalla piti olla paremmat saumat pistemetsästykeen. Hyvä alku ja neljän ottelun voittoputki eivät kuitenkaan kantaneet pitkälle, ja Hokki ajoi lopulta totaalisesti Kisan yli maalein 0-4 (0-2, 0-2, 0-0).

Kisa lähti viikonlopun mittaiselle vierasreissulle Kajaaniin ja Savonlinnaan repaleisella kokoonpanolla. Sairastunut Valtteri Järviluoma putosi riveistä viime tipassa, nelosketjussa hyökkääjinä pelasivat kaksi puolustaja, Petteri Friman ja pitkän tauon jälkeen Mestis-kehiin palannut Juho Saarinen. Myös Valentin Claireaux palsi noin kuukauden tauolta Kisan kokoonpanoon.

Ottelun alussa näytti, että pisteiden otto olisi täysin mahdollista LeKille. Alku oli yksi parhaista vieraskaukaloissa tällä kaudella, mutta LeKi ei saanut siirrettyä hallintaansa tulostaululle. Hokin maalilla Antti Lehtonen oli ainoa syy, miksiHokki pysyi alkuminuutit Kisan kyydissä. Claireaux’lla ja Sami Holapalla olivat parhaat paikat tehdä johtomaali.

Peli kuitenkin kääntyi nopeasti, kun Kisalle sattui suvantovaihe. Holapan jäähyn aikana Tomas Mikus ja Niko Saarenpää pelasivat seinäpelin, jonka seurauksena Mikus pääsi läpi ja maalasi Aaro Peltosen kilpikäden alle. Hokki siirtyi johtoon täysin pelitilanteiden vastaisesti.

– Ilmapallo puhkesi. Veimme alkua täysin, maalipaikat olivat meille 5-1. Sitten tuli turhia jäähyjä, lepsu puolustaminen ja maali. Toisen osuman jälkeen kaikki ilmat lähtivät pojista pois, harmitteli valmentaja Miikka Kuusela vahvan alun jälkeistä romahdusta.

–  Alun jälkeen kaikki menivtä kaverille: yksi vastaan yksi -pelaaminen, luistelu ja kaksinkamppailut, perkasi Kuusela yksityiskohtaisemmin.

Maalin jälkeen ottelu alkoi kääntyä selvemmin ja selvemmin kajaanilaisille. Hokki jatkoi jäätävää viimeistelyään, kun Claireaux’n harhasyötön jälkeen Christoffer Seppelin petasi Heikki Klemetille avopaikan, joka vielä huijasi Peltosen ja viimeisteli 2-0. Hyvä alku oli muisto vain ja avauserä oli lopulta Kisalle pahasti miinusmerkkinen.

Kisan peli ei lähtenyt enää rullaamaan misään kohti ottelua, vaa Hokki parhaimmilaan leikitteli LeKin kustannuksella hyökkäysalueellaan. Liukkaat kotihyökkääjät eivät pysyneet millään LeKi-pakkien hyppysissä ja suoraviivainen maalille kohdistunut hyökkäystaktiikka oli tällä kertaa myrkkyä. Kisa ei pystynyt vastaamaan taistelutahtoon eikä kaksinkamppailupelaamiseen.

– Laitoimme toiseen erään kaikkemme, mutta heti ensimmäisessä erässä kaveri sai kolme maalipaikkaa. Oli tosi kovaa oppia tänään, Kuusela tunnusti.

– On todella vaikea sanoa, miksi se lähti noin lapasesta. Oliko jopa huonoa asia että hallitsimme alussa? Ei tarvinnut puolustaa ja sitten kun kolisi, kolisi kunnolla.

Kaksi vuotta ilman runkosarjamaaleja ollut Hokki-puolustaja Ville Hyvärinen teki 3-0 pelille tyypillisesti: hän lähti kiertämään maalia, mutta koukkasi tolpalta maalin eteen. Petteri Friman salli liikkeen aivan liian helposti ja yllättynyt Peltonen ei ollut hereillä. Juha Juujärvi otti aiheellisesti aikalisän pian maalin jälkeen, sillä Kisa oli jalalla pahasti perässä ja omalla puolustusalueella oli lähes yhtä paljon tilaa kuin Siperiassa.

Kun Hyväinen pääsi maalin makuun, teki hän vielä toisenkin naulaamalla pelin lopullisesti Hokille toisessa erässä. Kisa ei saanut juurikaan maalipaikkoja avauserän vahvan alun jälkeen, vain viime pelien tehoketju Holappa – Teddy Da Costa Jonatan Tanus sekä yksittäisenä soturina Markus Jokinen saivat tilanteita tehtyä, tosin harvakseltaan.

Kentille pitkän tauon jälkeen palannut Claireaux oli hyökkäyspäässä aktiivinen ja laukoi aina tilaisuuden tullen, usein liiankin hätäisesti, mutta muuten tuntuman puute näkyi pahasti harhasyöttöinä. Pakkipari Toni Niemi – Vilho Virmavirta ottivat muutaman miinuksen mieheen.

Päätöserä oli lähinnä minuuttien pois pelailua. Vaikka Hokki-maalilla Lehtonen koppasi kahdeksan torjuntaa Peltosen kahta vastaan, ei Kisa saanut edes yhtä lohtumaalia aikaan. Kaksi minuuttia ennen loppua Juujärvi otti vielä Peltosen pois maaliltaa useaankin eri otteeseen, mutta se ei muuttanut pelin lopputulosta.

Hyvien otteiden jälkeen tasonlasku, toivottavasti vain väliaikainen sellainen, oli odotetettavissa, sillä mitkään putket eivät kestä loputtomiin. Alku osoitti Kisan tason, se pystyy haastamaan kärkijoukkueet, jos vain pakka pysyisi kasassa koko ottelun. Tällä kertaa tekemisen taso romahti jo avauserässä eikä loppupelissä ollut havaittavisa hyvää vuoden alkua ollenkaan.

Kajaani on ollut todella vaikea paikka Kisalle tällä kaudella, sillä se on hävinnyt kaikki pelinsä maalierolla 13-3. Kuusela ei osanut kertoa suoraa vastausta:

– Ei ole tiedossa, miksi tämä on niin hankala paikka meille. Kaikkemme olemme koittaneet ja pari hyvää peliä pelanneet Hokkia vastaan, mutta emme ole onnistunet puolustamisessa heitä vastaan.

Tason nopea palauttaminen on todella tärkeää, sillä jo huomenna Kisa pelaa Savonlinnassa SaPKoa vastaan. SaPKo on tällä hetkellä LeKin päävastus, sillä se on vain neljä pistettä jäljessä sijalla seitsemän LeKin ollessa kuudentena.

– Samoilla jätkillä jatkamme huomenna, emme hävinneet tänään kokoonpanoon. Nämä ovat nyt luonnepuolen juttuja, Kuusela loi painopisteen henkisen kantin kestävyydelle.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?