Kunnallisiin palveluihin tyytyväiset lempääläläiset suosittelevat muillekin kotikuntaansa asuinpaikaksi

Kuntalaisten tykkäämä Lempäälä kärkikympissä

Miika  Mattila teki kotipihallaan lumitöitä viime perjantaina. Inka- ja Maija-koirat avustavat. Kuva: Erkki Koivisto

Miika Mattila teki kotipihallaan lumitöitä viime perjantaina. Inka- ja Maija-koirat avustivat. Kuva: Erkki Koivisto

Aiemminkin vuotuisissa asukastyytyväisyysvertailuissa pärjännyt Lempäälä menestyi hyvin myös vuonna 2014.  Asukastyytyväisyystutkimuksen mukaan Lempäälä oli Suomen kuntien rankingissa kahdeksanneksi pidetyin kunta, kun kuntalaisilta tiedusteltiin heidän tyytyväisyyttään oman kunnan tarjoamiin palveluihin. Rankingissa oli mukana 73 kuntaa.

EPSI Rating Oy tutki tyytyväisyyttä kunnan tarjoamiin palveluihin nyt kolmantena vuonna peräkkäin. Vuosina 2012 ja 2013 Lempäälän sijaluku oli molemmilla kerroilla viides ja nyt kolme sijaa huonompi, mutta laskusta huolimatta Lempäälä sijoittui vielä Suomen kuntien kärkikymmenikköön.

Kahden edellisen vuoden ykkönen Kauniainen ei yltänyt nyt lainkaan rankinglistalle, sillä sieltä ei saatu viralliseen listaukseen edellyttävää määrää kuntalaisten haastatteluja. Ykköseksi nousi erinomaiset arvostelut saanut Pirkkala, joka sijoittui viime vuoden listauksessa toiseksi. Toiseksi sijoittui Siilinjärvi ja kolmanneksi Lieto. Kärkikymmenikössä esiintyy useita kehyskuntia.

Top 10:ssä löytyy kolme Turun lähikuntaa Naantali, Lieto ja Kaarina. Pirkanmaalta kärkijoukossa on Pirkkalan ja Lempäälän lisäksi Tampere, joka sai suurista kaupungeista korkeimmat asukastyytyväisyysarvosanat. Helsingin sijaluku oli yhdeksäs ja Turun 32. kaikkiaan 73 rankatun kunnan listauksessa.

4lempäälätoptenissäPohjois-Savossa ja Pirkanmaalla tyytyväisimmät

Pirkanmaalta oli tutkimuksessa yhdeksän kuntaa Pirkkala (1.), Tampere (7.), Lempäälä (8.), Ylöjärvi (22.), Nokia (24.), Kangasala (29.), Valkeakoski (34.), Sastamala (69,) ja Akaa (70.). Vesilahti ei ollut tutkittujen kuntien joukossa.

Maakunnista Pohjois-Savossa ja Pirkanmaalla asuvat ovat keskimäärin kaikkein tyytyväisimpiä asuinkuntiensa palveluihin. Kymenlaaksolaiset puolestaan ovat tyytymättömimpiä.

Valtakunnan tasolla vajaa kolmannes suomalaisista olisi valmis suosittelemaan asuinkuntaansa. Kuntien välillä esiintyy suuria eroja. Suurimmat suositteluhalukkuusluvut saavat kärkikymmenikön kunnat Pirkkala 67,7 %, Siilinjärvi 65,7 % ja Lempäälä 62,7 %. Niissä suositteluhalukkaiden osuus oli yli kymmenkertainen häntäpäähän sijoittuvaan Raaheen, 6,3 %, verrattuna.

Puhelinhaastattelut tehtiin viime vuoden maalis- ja marraskuun välisenä aikana. Kysymykset koskivat kunnallisiin palveluihin kohdistettuja odotuksia ja niiden täyttymistä, suositteluhalukkuutta sekä vastaajan mielipidettä siitä, miten lähellä täydellistä asuinkuntaa nykyinen asuinkunta on.

 

 

Miika  Mattila teki kotipihallaan lumitöitä viime perjantaina. Kuva: Erkki Koivisto

Miika Mattila teki kotipihallaan lumitöitä viime perjantaina. Kuva: Erkki Koivisto

Mattila suosittelee

 

Tietoliikennealalla työskentelevä Miika Mattila, 38, muutti Lempäälän Pysäkkitielle omakotitaloasujaksi reilu vuosi sitten. Lempäälän hän muutti lyhyen Tampereen oleskelun jälkeen muutettuaan sinne ensin Espoosta.

– Asuin Tampereella asunnon etsimisen ajan. Etsimme puolisoni Pudasjärveltä lähtöisin olevan puolisoni kanssa Pirkanmaalta omakotitaloa hyvien kulkuyhteyksien päästä, sanoo 15 vuoden ajan pääkaupunkiseudulla työn perässä asunut Mattila.

Hän voisi suositella Lempäälää asuinpaikaksi muillekin, vaikkei hänelle vielä ole kertynyt paljoakaan kokemusta kunnallisista palveluista

– Ei pahaa sanottavaa toistaiseksi.

– Tähän asti kaikki asiointi on sujunut hyvin, sanoo toistaiseksi ainakin kunnanviraston, kirjaston ja Moision liikuntahallin palveluihin tutustunut Mattila.

Voisiko Lempäälässä jokin olla nykyistä paremmin?

– Uimahalli olisi kiva.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?