9+, antoi hattutempun tehnyt Markus Jokinen arvosanan itselleen

Kuva: Jani Huurne Kisan puolustaja Jimi santala on ollut koko kauden ajan mitattuna joukkueen yksi tärkeimmistä palasista. Hän tekee paljon pisteitä ja puolustaa kurinalaisesti. Kuvassa vasemmalla oleva sami Laakso palasi kaukaloon loukkaantumisen jälkeen Jyväskylässä, mutta sai epäonnekseen uuden tällin ja taas on edessä sairauslomaa jääkiekosta.

Kuva: Jani Huurne
Kisan puolustaja Jimi santala on ollut koko kauden ajan mitattuna joukkueen yksi tärkeimmistä palasista. Hän tekee paljon pisteitä ja puolustaa kurinalaisesti. Kuvassa vasemmalla oleva sami Laakso palasi kaukaloon loukkaantumisen jälkeen Jyväskylässä, mutta sai epäonnekseen uuden tällin ja taas on edessä sairauslomaa jääkiekosta.

JyP-Akatemia – LeKi 2 – 3 VL, LeKi – KooKoo 4 – 1
Pelien henget: Kisan peli kulkee Mestiksessä kurinalaisesti, luovasti ja iloisin ilmein. Sanalla sanottuna voittoisasti. Vastaavaa kiitoa on nähty edellisen kerran vuosia sitten Juha Juujärven edellisellä (2007-08) ja Sami Hirvosen (2009-10) jälkimmäisellä valmennuskaudella. Esimerkiksi sarjakärki KooKoon valmentaja Petri Mattila myönsi, ettei heillä ollut Lempäälässä mitään saumaa voittaa. ”Meillä oli koko pelissä kolme maalintekopaikkaa”, luki Mattila oman taustatiiminsä tekemästä tilastopaperista.
Juujärven jupinat: – Tänään nähtiin suorastaan kansainvälisen tason maali tutkapari Vainiola – Jokinen. Pelimme on kehittynyt kaiken aikaa. Joukkue oli koossa vasta elokuussa, joten takamatkalta jouduimme lähtemään. Usko omaan tekemiseen on ollut kaiken avain, mutta matka on vielä pitkä keväään pudotuspeleihin, tiivisti hyväntuulinen Kisa-luotsi Juha Juujärvi tuntemuksiaan sanoiksi.
Jokinen lentää: Kahdesti aiemminkin Kisassa läpimurtoa Mestis-tasolla yrittänyt Markus Jokinen alkaa olla sekä Kisan että koko Mestiksenkin kuuminpia maalipyssyjä. Osumia syntyy tasaisesti, KooKoo-ottelussa peräti kolme, ja monesti Jokisen maalit tulevat juuri pelin kannalta tärkeimmille hetkille. Mies itse antoi numeroksi ”9+” hattutemppupelistään ja kertoi, että pari edellistä kautta sarjaporrasta alempana KooVeessa antoivat miehelle itselleen vahvistusta uskoon ja itseluottamukseen. Liiga-tasosta Jokinen ei omien sanojensa mukaan haaveile, mutta hyvä maalintekijä voi olla kevään siirtomarkkinoila haluttua tavaraa ensi kaudeksi liigaan.
Kisa on kuntopuntarin ykkösenä: Tammikuussa kerättyjen sarjapisteiden valossa Mestiksen ykkösseura on Kisa. Yhdeksän peliä on tuotanut 19 pistettä, kun esimerkiksi sarjakärki KooKoo on koonnut 16 ja sarjakakkonen Jukurit 14 pistettä.
Roope Ranta Kisan vahvistukseksi: LeKi saa todella kovan luokan vahvistuksen loppukauden ajaksi, kun 26-vuotias hyökkääjä Roope Ranta liittyy joukkuueeseen ilman liiga- tai ulkomaanpykälää. Alkukauden Ranta kiekkoili Venäjän kakkosligassa sekä Italiassa. SM-liigaotteluita hän on pelannut 75 kappaletta Bluesin riveissä. Mestiksessä Ranta on pelannut muun muassa Kiekko-Vantaan, Jokipoikien ja HCK:n miehistössä piste/ottelu tahdilla.
Mitä seuraavaksi?: Mestis on sarja, jossa ei voi jäädä hetkeksikään kieriskelemään hyvän olon tunteessa. Pelit vyöryvät päälle hurjaan tahtiin. Kisa kohtaa tänään keskivikkona Keuruun Hakkarissa, matkustaa perjantaiksi Heinolaan ja lauantaiksi Turkuun.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?