Kattilassa muhivat musiikki ja improvisaatio

Taidekattilan porukka treenaa esitystään Sääksjärven koulun musiikkiluokassa.

Taidekattilan porukka treenaa esitystään Sääksjärven koulun musiikkiluokassa. Mukana on 35 innokasta kahdeksasluokkalaista.

Muutamalla eurolla kasvissosekeittoannos, sämpylä ja musiikkielämys. Jälkiruoaksi vohveleita, mokkapaloja ja improvisaatioteatteria.

Eipä kuulosta huonolta ollenkaan!

Sääksjärven koululla on tarjolla 15. helmikuuta ravintoa niin vatsalaukulle kuin mielellekin. Koulun kahdeksasluokkalaiset pistävät valtakunnallisena Ravintolapäivänä pystyyn lounaskahvila Taidekattilan.

Koulun ruokasalissa nähdään musiikki- ja improvisaatioesityksiä lounaan ja jälkiruokien ohessa. Niin murkina kuin taidekin on nuorten rakkaudella valmistamaa.

Taidekattilan tiimi koostuu musiikin ja teatterin valinnaisryhmistä. Mukana touhuamassa on 35 innokasta oppilasta.

”Spektaakkelimainen show”

Taidekattilan väellä on selvä työnjako, kuten oikeassa ravintolassa kuuluukin. On kokkeja, sisäänheittäjiä, muusikoita, näyttelijöitä ja työn organisoijia. Jokaisella on vähintään kaksi työvuoroa päivän aikana.

Tapahtuman tiedotuksesta vastaa markkinointitiimi. Kolmikko Tiina Kurkioja, Ronja Alaruikka ja Pinja Sormunen promoaa ravintolaa kovalla tohinalla.

– Tämä on uniikki mahdollisuus tukea nuorten kulttuuria, sanoo Kurkioja.

– Ruoka on hyvää ja sitä on paljon, Alaruikka komppaa.

– Luvassa on spektaakkelimainen show, lisää Sormunen.

Markkinointitiimi vakuuttaa, että musiikkia kuullaan laidasta laitaan. Ruokailijat saavat nauttia niin Abban ikivihreistä, tutuista iskelmistä kuin Adelen kaltaisten nykypoppareiden hiteistä.

Improvisaatioesitykset ovat nimensä mukaisia. Vielä esittäjät itsekään eivät tiedä, mitä on luvassa.

Myös Facebookissa voi käydä tykkäämässä Taidekattilasta, ja Youtubesta löytyy tapahtuman trailerivideo.

Esimerkkiä nuorille

Alun perin idea Taidekattilasta syntyi musiikinopettaja Pilvi Pursiheimon ehdotuksesta. Markkinointitiimi kuitenkin korostaa, että järjestelyissä ei aikuisten apua ole tarvittu. Nuoret hoitavat kaiken alusta loppuun.

Koulun keittiö tarjosi myötämielisesti tilansa Taidekattilan käyttöön. Ruoat valmistetaan kotitalousluokassa ja tarjoillaan ruokalan linjastolla.

Markkinointitiimi pitää Taidekattilaa ylipäätään hyvänä esimerkkinä nuorille.

– Tällainen toiminta kasvattaa koulun luottamusta oppilaita kohtaan. Jos kaikki menee hyvin, järjestämme tempauksen uudestaan toukokuun Ravintolapäivän yhteydessä.

Taidekattila on auki 15. helmikuuta 11–15 Sääksjärven koululla. Katso alta Taidekattilan trailerivideo.

http://youtu.be/0L2IPqi2L7U

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?