LeKi kaatoi siipirikkoisen TUTO:n

Kaksi äärimmäisen niukkaa maalin tappiota putkeen sisuunnuttivat Lempäälän Kisan, kun se väänsi tiukan pelin turkulaista TUTOa vastaan loppuhetkillä maalin voitoksi. Hakkarissa nähty fyysinen Mestis-vääntö päättyi Kisalle 3-2 (2-0, 0-1, 1-1).

TUTO oli matkassa vain 16 kenttäpelaajalla eli kolmella ketjulla ja yhdellä lisämiehellä. Kaiken lisäksi puolustaja Olli-Pekka Heinimäki loukkaantui avauserässä ja TUTO pelasi lopun viidellä puolustajalla. Joukkueesta olivat sivussa kaksi parasta pistemiestä Tuukka Pulliainen ja Timo Pärssinen, mikä rokotti joukkueen iskukykyä hyökkäyspäässä huomattavasti.

– P**ka tulos. Se on ihan sama keitä kentällä on, mutta meidän taistelumme ei ollut tarvittavalla tasolla, puhisi pettynyt ja vähäsanainen TUTO-luotsi Ismo Lehkonen ottelun jälkeen.

LeKin ainoa kokoonpanomuutos perjantaista oli Patrik Laineen vaihtuminen Masi Marjamäkeen. Maalilla jatkoi Dominik Hrachovina.

Molemmat joukkueet olivat sopivasti ärsyyntyneinä eilisistä tappioistaan ja ottelu oli kauden fyysisimpiä ja kuten tavallista Tampereen ja Turun välillä myös tunteet olivat pinnassa tavallista enemmän. Muun muassa TUTOn kultakypärä Aki Keinäsen Kisa sai pidettyä hyvin pihdeissään ”erikoiskohtelulla”, vaikka mies yhden maalisyötön merkkauttikin.

LeKi aloitti ottelun niin kuin kuuluikin ja piti yllä kovaa vauhtia ja pyrki kiekonhallintaan vajaamiehistä vierailijaa uuvuttaen. Se tuotti tulosta maalien muodossa, kun Kisa siirtyi ensimmäisessä erässä 2-0 johtoon.

Markus Jokinen ehti jo tuulettaa neljännellä minuutilla osumaa, mutta videotarkistuksen jälkeen tuomiona oli käsien levitys. 1-vitja kuitenkin paikkasi tilanteen tehden oikein 1-0 maalin, kun Miro Hovisen toimittama kiekko meni maaliin TUTO-pelaajasta. 2-0 syntyi viimeisellä minuutilla ylivoimalla Antti Mäkilän toimesta.

– Olimme alussa teräviä ja nälkäisiä, josta saimme johtoaseman palkintona, näki LeKi-koutsi Juha Juujärvi avasuerän.

Erätauko, Lehkosen puheet sekä maalivahti Kaapo Kähkösen vaihto Kimmo Meriläiseen aukaisivat turkulaisten peliä. Vaikka avainpelaajat pelasivat suuria minuuttimääriä, osoitti TUTO sitkeyttä ja Juujärvi joutui turvautumaan aikalisään toisen erän alussa.

– Peli karkasi käsistämme ja toisten erien vaikeudet alkoivat tuleman mieleen. Aikalisän oton jälkeenkin olimme varpaillamme, Juujärvi purki syyt ylimääräiseen lepohetkeen.

TUTO sai muutettua vahvan vaiheensa maaliksi Toni Jalon toimesta. Kavennus kuitenkin toimi herättävänä kipinänä ja LeKi sai rytmistä paremmin kiinni erän toisella puoliskolla.

Kisalla oli paikat karistaa TUTO kannoiltaan, Hovinen osui tolppaan ja LeKi hukkasi yli minuutin viisi vastaan kolme -ylivoimaa huonoihin syöttöihin. Pian TUTO -jäähyjen jälkeen tuomaristo armahti vierailijat katsomalla muutaman melko selkeän jäähynpaikan läpi sormiensa. Sen jälkeen oli Kisan aika kuluttaa jäähyaition penkkiä.

Sami Holapan jäähyn LeKi taisteli, mutta Jokisen jäähyn aikana TUTO tuli tasoihin ja häivytti turvallisen tuntuisen kahden maalin johdon savuna ilmaan, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tasoituksen tekaisi Aleksi Rutanen Keinäsen loistavasta esityöstä.

Tasoituksen jälkeen peli muuttui tarkemmaksi ja peli lainehti päästä päähän kummankaan ottamatta ohjia suuremmin käsiinsä, TUTOn kuitenkin saaden enemmän laukauksia työllistäen Hrachovinaa peräti 14 kertaa päätöserässä. Keinänen kolautti kertaalleen tolppaan ja LeKiltä Holappa pääsi hyvään paikkaan, mutta TUTO-puolustaja Roni Viirlas esti maalin jäähyn arvoisesti.

Viirlaksen huitomisjäähyn osoittautui lopulta kohtalokkaaksi. Kisa rankaisi toistamiseen ylivoimalla ja jälleen maalintekijänä oli Mäkilä. Hän on kerännyt nyt kahteen LeKi-peliinsä tehot 2+1. Jokinen loisti kultakypärän arvolle sopivasti saalistaen 0+3 ja Santala avitti pistein 0+2.

– Ylivoimassamme on nyt hyviä elementtejä. Santala on vahva viivassa, Jokinen tekee hyvin maskia ja uudet miehet Roope Ranta ja Mäkilä tuovat kätisyyksillään paljon hyvää. Tällaisessa pelissä kaksi ylivoimaosumaa ovat todella tärkeitä ja suuressa roolissa, näki Juujärvi positiiviset asiat LeKin ylivoimassa, joka on parantunut paljon alkukaudesta.

Mäkilä tekaisi johtomaalin kaksi minuuttia ennen loppu ja TUTOlle tuli kiire tasoituksen hakemisessa. Meriläinen jätti maalinsa tyhjäksi puolitoistaminuuttia ennen loppua, mutta Kisa kesti kuudella viittä vastaan malliikkaasti. Lopullinen voiton sinetti oli Otto Rauhalan tärkeä oman pään aloitusvoitto vain kahdeksan sekuntia ennen loppua, jonkä jälkeen TUTO oli vailla mahdollisuuksia.

– Ottelu oli kiihkeä. Onneksi selvisimme toisesta erästä vain yhdellä takaiskulla ja tasoituksen jälkeen saimme lisää liikettä ja tärkeän jäähyn hankittua, Juujärvi tuumi pelin tärkeitä tapahtumia.

Kisa päätti ruuhka-tammikuun tärkeään kolmen pisteen saaliiseen palaten samalla takaisin voittojen tielle. 12 tammikuun pelistä Kisa nappasi 23 pistettä ja betonoi asemiaan pudotuspeleissä. Edes kotietu ei ole mahdottomuus, jos sama lento jatkuu yhdeksässä jäljellä olevassa runkosarjapelissä.

– Olen ylpeä, kuinka freesinä joukkue oli tänäänkin, vaikka vähän jo alkaa väsy painaa. Olemme puoliammattilaisjoukkue, jossa pelaajat tekevät myös toisia töitä. He ovat taukonsa ansainneet, viittasi Juujärvi  Mestiksen maaottelutaukoon, joka on LeKin kohdalla kymmenen päivää. Seuraava koitos on 11. helmikuuta Turussa, jälleen TUTOa vastaan.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>