Hirvijahdissa 68 vuotta

Kalevi Konsala täyttää 85 vuotta laskiaissunnuntaina. Kuva: Erkki Koivisto

Kalevi Konsala täyttää 85 vuotta laskiaissunnuntaina. Kuva: Erkki Koivisto

Laskiaissunnuntaina helmikuun 15. päivänä 85 vuotta täyttävä Kalevi Konsala on ikänsä asunut Lempäälässä, vieläpä samoilla paikkeilla Maisenrannan kylässä, Rantoistentien varressa sijaitsevalla Jutilan tilalla, jonka jo hänen isänisänsä aikoinaan osti. Moni asia on ympärillä muuttunut: metsä, hirvet ja kotikuntakin.

Kalevi Konsala osti tilan omiin nimiinsä vanhemmiltaan Frans ja Aino Konsalalta vuonna 1969. Karjanpito loppui jo vuosikausia sitten. Pojilleen hän luovutti pellot, joita naapurit nyt viljelevät. Tilan metsiäkin hän on lahjoittanut ja myynyt pojilleen. Vielä kuuluu tilaan 70 hehtaaria metsää.

– Metsää olen jättänyt vähän itselle. Sillä pysyy virkeänä. Joka päivä minun täytyy vähän jotain tehdä, sanoo maastossa kulkiessaan nyt jo keppiin tukeutuva ikämies.

Vaikka jalat jo huonosti kantavatkin, ja miehen toinen silmä on umpisokea, veri vetää yhä metsään. Vielä polttopuitakin virkeä mies itse tekisi, mutta kulkeminen maastossa on vähän huonoa.

Rakkaan metsästysharrastuksensakin Sarvikkaan metsästysseurassa hän jätti nuoremmilleen toissa vuonna.

Kalevi Konsalan kaksi setää, enoa ja serkkua kuuluivat jo vanhastaan samaan hirviporukkaan, ja jahdissa Kalevi Konsala itsekin oli ensimmäistä kertaa mukana jo 1940-luvun puolivälissä. Vuonna 1948 hän pääsi jäseneksi metsästysseuraan.

Yhdistyksen sihteerinä ja rahastonhoitajana vuodesta 1952 alkaen ja yhteensä 46 vuoden ajan ja sen jälkeen puheenjohtajanakin toiminut Kalevi Konsala on nyt Sarvikkaan metsästysseuran kunniapuheenjohtaja.

Herkästi hymyilevällä Kalevi Konsalalla on hyvin vanhatkin tapahtumat muistissaan vuotta ja päivämääriä myöten. Anekdootteja riittää. Hän muistaa tarkasti ensimmäisen tehtävänsä metsästysseurassa heti sotien jälkeen.

– Naapurissa asuva setäni tuli marraskuisena iltana vesisateessa kotiini. Hänen luonaan oli käymässä kaksi Valpon miestä, jotka halusivat saada nähdäkseen metsästysseuran jäsenluettelon, ja lähdin sitä polkupyörällä kauheassa kaatosateessa hakemaan yhdistyksen sihteeriltä.

Hirvet kovahermoisempia

Sarvikkaan metsästysseuraan kuuluu nelisenkymmentä jäsentä. Alun alkaen säännöt rajoittivat jäsenmäärän maksimissaan 20:een. Se riitti tuolloin hyvin, sillä jahtikausikin oli ennen vanhaan lyhyempi, kuukauden verran, josta jahtipäiviä oli 15.

– Myös hirvikanta oli nykyistä pienempi. Meillä on ollut pienimmillään kaksi ja enimmillään kolmekymmentäyksi lupaa. Nyt niitä on toistakymmentä, sanoo Konsala, joka on huomannut hirvien käytöksen muuttuneen viime vuosikymmenten aikana.

– Hirvien kulkureitit muuttuvat liikenteen ja asutuksen lisääntymisen myötä.  Menee Lempäälässä minne tahansa, niin aina kuuluu liikenteen ääni. Hirvet ovat tottuneet ihmisiin. Niiden on pakko. Nyt on metsäautoteitä joka puolella, ja ihmiset kulkevat paljon metsissä, sanoo Konsala.

– Ennen yksi mies sai hirven liikkeelle ja passipaikalle. Nyt hirvi saattaa jäädä ketjun edetessä miesten väliin pusikkoon piiloon eikä lähde mihinkään.

Kalevi Konsala oli ensi alkuun jahdeissa mukana vain ajomiehenä. Myöhemmillä jahdeilla kohdalle ehti osua parikymmentä kaatoa.

– Nykyään kaadot tapahtuvat aina metsäautoteiden laidoilla. Ennen ruho piti paloitella paikan päällä ja kantaa lihat kilometrien päähän ennen kuin ne sai hevoskyytiin, Konsala muistelee.

Kun aiemmin kaato ilmoitettiin muille jahtilaisille ampumalla ilmaan, nyt on viestintää varten kännykät, gps:t ja muut laitteet. Kulkupeleinä polkupyörät ovat vaihtuneet maastureihin. 60 vuoden aikana moni asia muuttunut, mutta yksi on pysynytkin. Hirvenlihaa on huonosti saatavilla muille kuin jahtiporukan jäsenille tai maanomistajille.

– Lihaa ei ole yleisesti myynnissä, koska kilohinta muodostuisi kovin korkeaksi, jos kaikki kulut laskisi mukaan.

Seuran käyttämä metsäalue hirvijahdissa on laajuudeltaan vähän yli 4 000 hehtaaria. Sarvikkaan metsästysseura on jo vuosien ajan arponut lihaa kolmelle maanomistajalle jokaisesta kaadetusta aikuisesta hirvestä ja kahdelle manaomistajalle vasasta. Peijaisia vietetään joka toinen vuosi. Ennen kokoonnuttiin manttaalitalolla, nyt nuorisoseurantalolla helmikuussa.

Moni on paukutellut riistanhoitoyhdistyksen johtokunnassa 30 vuoden ajan jäsenenä olleen Kalevi Konsalan opeilla. Hän piti riistanhoitokursseja ja otti vastaan metsästystutkintoja.

Pohjois-Hämeen riistanhoitopiiri on muistanut Kalevi Konsalaa kunnikirjalla. se on seinällä hirvensarvien alapuolella. Kuva: Erkki Koivisto

Pohjois-Hämeen riistanhoitopiiri on muistanut Kalevi Konsalaa kunnikirjalla. Se on seinällä hirvensarvien alapuolella. Kuva: Erkki Koivisto

Perspektiiviä metsänhoitoon

Metsä on aina kiinnostanut ja vetänyt puoleensa Kalevi Konsalaa. Hän suunnisti aikoinaan ahkerasti ja veti Kisan Moision-Kuljun alaosastossa suunnistustoimintaa. Hän osallistui kolmesti Jukolan viestiin 1960–70-luvuilla.

Metsätöitä hän tekisi mielellään vieläkin.

– Lempäälän metsät ovat aika kivisiä, mutta samalla myös viljavia, Konsala toteaa.

Lempäälän metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtajaksi suoraan rivijäsenestä vuonna 1972 valittu ja toimessa reilut 20 vuotta toiminut Konsala toteaa hirven olevan haitaksi metsätaloudelle. Mänty- tai koivutaimikko ei eläimeltä säily.

– Aivan turha niitä on kokeilla eikä mäntyä ja koivua enää istutetakaan, ja nyt hirvi on alkanut syödä kuusentaintakin. Se johtuu osaksi siitä, että moottoritien riista-aita estää hirven kulkemisen ja se jää aidan lähelle pyörimään.

Pohjois-Hämeen metsähoitoyhdistyksen hallituksessa hän oli 19 vuotta ja osan aikaa sen varapuheenjohtajana. Myöhemmin yhdistys muuttui Etelä-Pirkanmaan metsänhoitoyhdistykseksi. Nykyään yhdistyksen alue kattaa Konsalan mukaan ”melkein puoli lääniä”. Tietotekniikka on toimistoissa lisääntynyt.

– Jotenkin tuntuu kaukaiselta. Ennen asioitiin saman, paikallisen miehen kanssa, joka tunsi hyvin maanomistajan metsät. Nyt hakkuasioissa mies saattaa tulla Hämeenkyröstä asti. Matkat tulevat kalliiksi.

Metsänhoidon filosofiassa on tapahtunut suuria muutoksia, ja murroksen aikaa eletään Konsalan mukaan nytkin, mutta asiantuntijatkaan eivät pysty sanomaan, kumpi on parempaa metsätaloutta: tasaikäinen metsä vai poimintahakkuu. Vertailun tekeminen olisi aikaa vievää työtä.

– Taas pohditaan, palataanko poimintahakkuuseen. Ennen vanhaan harsintahakkuut olivat vallalla. Otettiin isoimmat puut pois käymällä metsässä useita kertoja. Siihen aikaan metsät olivat harvempia. Nyt on metsissä enemmän puumassaa, Konsala vertailee.

– Ilmassa on nykyisin niin paljon typpeä ja saasteita, että sen seurauksena metsään hakattu aukko heinittyy nopeasti. Ei sinne ennen samassa mitassa heinää kasvanut, on Konsala huomannut.

Konsalan mukaan puun laatu taantuu, jos taimikoksi kylvetään aina samaa puulajia.

– Puulajia pitäisi aina välillä voida vaihtaa.

Ei koskaan huonoa päivää

85 vuotta antaa aikaperspektiiviä arvioida kotikunnan muuttumista. Lempäälä on nauttinut muuttovoitosta jo useiden vuosien ajan, ja Kalevi Konsala on pannut muutoksen merkille maaseutumaisessa asuinympäristössään.

– Olen saanut paljon uusia naapureita. En enää tunne sellaista henkilöä, joka asuu tästä parinsadan metrin päässä. Kyllä Lempäälä varmaankin on jossain vaiheessa osa Tamperetta, uumoilee vahvasti kotiseutunsa yhteisöllisyyttä rakentamassa ollut Kalevi Konsala.

Kunnallispolitiikassa hän oli aikoinaan kokoomuksen mandaatilla varavaltuutettuna ja varajäsenenä kunnanhallituksessa. Hän toimi väestönsuojelulautakunnan puheenjohtajana ja pitkään vaalilautakunnassa ensin Kuljun ja sitten Moision koulun äänetyspaikassa. Kansanäänestys lokakuussa vuonna 1994 päätti pitkän putken. Vaalilautakunta sai jäädä.

– Silloin päätettiin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Piti priorisoida, sillä samaan aikaan alkoi jahtikausi. Menin hirvimetsälle, Konsala naurahtaa.

Konsala on ollut jäsenenä niin Lempäälän ev.-lut. seurakunnan kirkkovaltuustossa kuin -neuvostossakin.

Ikäisekseen hyvässä kunnossa oleva Kalevi Konsala on ilmeisen pitkäikäisestä suvusta. Hänen isänsä eli 95-vuotiaaksi – vaikka aloitti tupakanpolton 15-vuotiaana ja veti kaksi askia päivässä viisikymppiseksi asti. Frans Konsala kuoli vuonna 1994.

– Hän oli tiettävästi viimeinen kolmen sodan: vapaussodan, talvisodan ja jatkosodan veteraani, sanoo reservin kapteeni Kalevi Konsala, jolle ehti kertyä yli 90 kertausharjoitusvuorokautta ennen nostoväkeen joutumista.

– Viimeinen tehtäväni oli kahdeksankymmentäluvulla Lempäälän pataljoonan kokoaminen Säkylässä.

Viisi vuotta sitten leskeksi tullut Konsala perusti perheen Nurmen lavalla ensi kertaa tapaamansa Irma-puolisonsa kanssa. Yhdessä he kasvattivat neljä poikaa. Heikki syntyi vuonna 1957, Tapio vuonna 1959, Jyrki vuonna 1962 ja Ilkka vuonna 1967. Lapsenlapsia Kalevi-papalla on viisi. Heidät ja muun lähipiirinsä Konsala kutsuu syntymäpäiväjuhlilleen vasta ensi kesänä lämpimään aikaan, koska on varsinaisena merkkipäivänään matkoilla.

– Päivääkään en vaihtaisi pois. Olen tyytyväinen elämääni huolimatta pikkusairauksista ja kolhuista. Ne kuuluvat elämään. Minulla ei ole koskaan huonoa päivää, sanoo Konsala, jonka mukaan kiroilemalla ei mikään asia korjaannu. Ja hymyilee aurinkoisesti.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>