Palvelujärjestöt: Ehtookodon altaaseen tarvitaan nostolaite

Ladyt, leijonat ja rotaryt tekevät Lempäälässä arvokasta auttamistyötä.

Työvuosiltani muistan, että useammin kuin kerran sain soiton; mitä vanhukset tarvitsevat sellaista, mitä ei kunnan varoilla ole mahdollista hankkia. Tarjottiin ylimääräistä hyvää heikommille ihmisille.

Arvostettavaa toimintaa.

Käyn Ehtookodossa vesijumpassa niin kuin moni muukin, joka kamppailee säilyttääkseen lihasvoimansa turvatakseen arjen rytmissä mukana pysymisen. Vesijumpan merkitys on kasvanut vuosi vuodelta; kukaan ei enää esitä Ehtookodon altaaseen laitettavaksi auringonkukkia, sillä altaan merkitys kuntouttamisen välineenä ymmärretään enemmän kuin hyvin.

Ehtookodon allasta käyttävät monenlaiset ryhmät. Toisille altaaseen meno onnistuu portaita pitkin kävellen, mutta on joukko myös heitä, joita henkilökunnan pitää auttaa altaaseen nostamalla. Vain naisvaltainen ammattikunta suostuu toimimaan näin: asiakas nostetaan lasketaan käsivoimaa käyttäen.

On olemassa nostolaitteita. Laite on kuitenkin kallis, hinnaltaan noin 5 000 euroa.

Olisiko tässä lempääläisille järjestöille yhteinen haaste? Tässä olisi yksi suunta, kun ne seuraavan kerran miettivät,  minne voisivat auttavan kätensä ojentaa.

 

Maikki Hämäläinen-Ylikahri

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?