Ystävänpäivän iltapäiväkahvit Toimelatalolla

Sääksjärven koulun 8. luokan oppilaat valloittivat yleisönsä esityksellään.

Sääksjärven koulun 8. luokan oppilaat valloittivat yleisönsä esityksellään.

Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osaston aktiivit viettivät ystävänpäiväkampanjaan liittyen 14. helmikuuta iltapäivää yhdessä Toimelatalon asukkaiden ja SPR:n Ikinuorten kerhon jäsenten kanssa Toimelatalon uudessa ruokasalissa.

Kolmatta kertaa järjestetty tilaisuus alkoi Eila Leimanin tervetulotoivotusten jälkeen leivoskahveilla. Tapahtuma antoi osallistujien lauantaipäivään virkistävää vaihtelua ja hyvän syyn kokoontua yhteen. Iloisena yllätyksenä Sääksjärven koulun nuoret musiikin harrastajat lauloivat ja säestivät kuulijoiden mielen herkistaviä sävelmiä. Liikuttunut yleisö antoi esiintyjille sydämelliset aplodit.

Kaikilla oli mukavaa kahvittelun ja Outi Peltolan ideoiman leikkimielisen ohjelman parissa, ja järjestäjät iloitsivat yhdessäolosta vieraidensa kanssa.

Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osaston vuoden 2015 hallituksen puheenjohtaja on Eila Leiman, sihteeri Merja Majanen, rahastonhoitaja Tuija Seppänen ja varapuheenjohtaja Kirsti Siitonen. Muut jäsenet ovat Ikinuorten kerhon vetäjä Anja Heino ja keräysvastaavat Outi Peltola ja Pekka Siitonen.

Punaisen Ristin viikko toukokuussa ja Nälkäpäiväkeräys syyskuussa kuuluvat osaston vuoden toimintaan. Myös ”Terhokerho – Koko Suomi leikkii”  -hanke sukupolvien kohtaamiseksi jatkuu keväällä yhteistyössä MLL:n ja Punaisen Ristin Lempäälän osaston kanssa. Lisäksi yhdistys hankkii myyjäisillä ja toritapahtumilla varoja katastrofirahastoon ja paikalliseen avustustoimintaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?