Maaseutu muistettava rakentamisessa

Lempäälän kunnassa tiettävästi valmistellaan periaatepäätöstä, jonka mukaan jatkossa ei kaavoiteta yksityistä maata. Jos tämä toteutuu, se on mielestämme suuressa ristiriidassa maanomistajien tasapuolisen kohtelun kanssa. Tuntuisi luonnolliselta, että kaavoitusta tehdään yksityistenkin maiden osalta edelleen harkinnanvaraisesti. Kaavoitetaan siellä, missä se on kunnan edun mukaista.

Lempäälän kunnassa haja-asutusalueelle rakentamista on rajoitettu viime vuosien aikana paljon. Rakentaminen on periaatteessa estetty kokonaan. Näin asia koetaan käytännössä. Kunnan alueen maaseutu on laitettu kehityksen suhteen reservialueeksi tulevaisuutta varten. Tähän on saatava muutos. Hyville rakennuspaikoille pitää voida tehdä asuntoja ja vielä kohtuullisen kokoisille tonteille. Useat kyläyhdistykset ovat laatineet ns. kyläsuunnitelmia, joihin sisältyy myös rakennuspaikkakartoituksia. Ne on laadittu maaomistajien ja kylän asukkaiden kanssa yhdessä. Laadinnassa on ollut mukana monesti Teknisen yliopiston johdolla arkkitehtiopiskelijoita ja kunnan kanssa on käyty keskusteluja. Tätä maaseudun ihmisten omaa tahtoa on syytä kunnioittaa ja mahdollistaa nykyistä helpompi rakentamislupien saanti.

Lempäälässä on monia kyliä, joihin kyläläiset ovat osuuskunnan avulla rakentaneet vesi- ja viemäriverkostoa. Sen varteen on laadittu em. rakennuspaikkakartoitusta. Nyt on ilmennyt, että kunta ei ole antanut lupia rakentamiseen. Tämä tuntuu järjenvastaiselta. Tiet, sähkö, vesi ja viemäri ovat olemassa ja lupia ei saada. Osuuskuntien talouskin edellyttää jonkin asteista rakentamista.

Ehdotamme, että Lempäälän kunta ei anna maaseutunsa jäädä keskusseudun reserviksi (lievealueeksi), vaan tekee itsenäistä maaseudun kehittämistä omista lähtökohdistaan. Asia vaatii valtuuston kannanottoa ja ohjeistusta lupien käsittelijöille.

 

Anja Mikkola

Jouko Konsala

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>