Kuisma ääniharava Lempäälässä ja Vesilahdessa

Ei tullut ”omaa” kansanedustajaa

Pirkanmaalta valittujen 19 kansanedustajan joukossa ei ole yhtään Lempäälåstä tai Vesilahdesta. Kuva: Erkki  Koivisto

Pirkanmaalta valittujen 19 kansanedustajan joukossa ei ole yhtään Lempäälåstä tai Vesilahdesta. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän ja Vesilahden seutu ei saanut kevään eduskuntavaaleissa omaa kansanedustajaa, vaikka kahden kunnan alueelta oli ehdolla yhteensä kymmenen kansanedustajaehdokasta. Lähimmäksi pääsivät Lempäälästä Juha Kuisma (kesk.) ja Veijo Niemi (peruss.), jotka sijoittuivat vertauslukujen perusteella ryhmissään kolmannelle varasijalle.

Lempäälässä äänestettiin kolmanneksi aktiivisemmin Pirkanmaalla. Äänestysaktiivisuus oli 73,6 %. Edellä olivat vain Pirkkala 75,4 % ja Punkalaidun 73,8 %. Vesilahdessakin yllettiin yli Pirkanmaan (70,4 %) ja koko valtakunnan (70,1 %) äänestysvilkkauden. Vesilahden äänestysprosentti oli 71,5 %.

Kansanedustajista 11 on Tampereelta, kolme Sastamalasta sekä yksi Valkeakoskelta, Ylöjärveltä, Punkalaitumelta, Mänttä-Vilppulasta ja Kihniöstä.

Kansanedustajista miehiä on 11 ja naisia kahdeksan. 19 kansanedustajasta uusia on kahdeksan.

Kokoomus menetti yhden, keskustalle ja vihreille lisäpaikka

Pirkanmaalla kokoomus menetti yhden paikan ja keskusta ja vihreät voittivat yhden lisäpaikan. Pirkanmaan vaalipiiristä valittiin nyt 19 kansanedustajaa aiemman 18:n sijasta.

Kokoomus menetti kannatustaan neljän vuoden takaisesta 2,6 prosenttia ja sai 19,7 prosentin kannatuksellaan läpi neljä istuvaa kansanedustajaa: Sofia Vikmanin (9 455), Pauli Kiurun (5 725), Harri Jaskarin (5 465) ja Arto Satosen (5 339). Kansanedustaja Kimmo Sasi (5 216) putosi eduskunnasta. Nuori Aleksi Kopponen Lempäälästä keräsi 1 724, vesilahtelainen Seppo Parkkila 1 382 sekä Sirpa Seppä Lempäälästä 1 063 ääntä.

Sosiaalidemokraatit menettivät kannatustaan 2,1 prosenttia neljän vuoden takaisesta. Puolue säilytti 19,5 prosentin kannatuksellaan neljä kansanedustajan paikkaansa. Koko maakunnan äänikuningatar Sanna Marin (10 904) on uusi. Muut valituksi tulleet ovat kokeneet Pia Viitanen (8 465) sekä Jukka Gustafsson (6 788) ja uutena Ilmari Nurminen (5 079). Hanna Tainio (4 582) putosi eduskunnasta. Tuula Petäkoski-Hult Lempäälästä sai 1 051 ääntä ja Pasi Kivelä Vesilahdesta 339 ääntä.

Perussuomalaiset menettivät kannatustaan 3,3 prosenttiyksikkö edellisistä eduskuntavaaleista, mutta säilyttivät 17,8 prosentin kannatuksellaan kaikki neljä paikkaansa: Lea Mäkipää (6 123), uutena Sami Savio (5 267), Martti Mölsä (5 041) ja uutena Tiina Elovaara (4 093). Niemen äänisaalis oli 2 936.

Vaalien suurin voittaja Pirkanmaalla oli keskusta, joka lisäsi kannatustaan 6,2 prosenttiyksikköä. Se lisäsi 16,6 prosentin kannatuksellaan kansanedustajiensa lukumäärän kahdesta kolmeen. Mikko Alatalo (6 746) ja Arto Pirttilahti (6 627) säilyttivät paikkansa ja uutena eduskuntaan nousi Pertti Hakanen (4 707). Perussuomalaisista viimeksi valittu ja kesken vaalikauden keskustaan loikannut Laila Koskela putosi eduskunnasta. Lempäälän ääniharava Juha Kuisma sai 3 424 ääntä.

Vihreä liitto oli toinen vaalivoittaja Pirkanmaalla ja se tuplasi paikkalukunsa kahteen. Vihreät kasvattivat kannatustaan kaksi prosenttiyksikköä 10,3:een. Molemmat kansanedustajat ovat uusia: Satu Hassi (6 318) ja Olli-Poika Parviainen (4 435). Lempääläläinen Saana Raatikainen sai 624 ääntä.

Vasemmistoliitto keräsi 7,8 prosentin kannatuksen, jossa on laskua edellistä eduskuntavaaleista puoli prosenttiyksikköä. Puolue säilytti kansanedustajan paikkansa. Anna Kontula keräsi 7 763 henkilökohtaista ääntä. Lempääläläinen Hannu Lehikoinen sai 410 ääntä.

Myös kristilliset säilyttivät ainoan paikkansa. Puolue keräsi 4,9 prosentin kannatuksen, jossa laskua on 0,1 prosenttia edellisistä vaaleista. Uutena valituksi tuli Sari Tanus (2 593). Kansanedustaja Leena Rauhala putosi eduskunnasta. Lempääläläinen Katja Korpela sai 368 ääntä.

Kuusi pienpuoluetta ja sitoutumattomien yhteislista keräsivät yhteensä 9 587 ääntä, kun Pirkanmaalla jätettiin kaikkiaan 279 280 ääntä. Niistä mitättömiä oli 1 390.

 

Sääksjärven itäisessä vilkkainta, läntisessä laiskinta

 

Lempäälässä kokoomus sai 23,0 prosentin kannatuksen, jossa on laskua edellisistä eduskuntavaaleista 1,6 prosenttiyksikköä. Keskusta keräsi 18,9 (+7,0 %), perussuomalaiset 18,1 (-2,7 %), sosiaalidemokraatit 16,6 (-2,4), vihreät 8,6 (+1,5 %), vasemmistoliitto 6,4 (-0,1 %) ja kristilliset 6,0 ((-1,9 %) prosentin kannatuksen. Muiden ryhmien kannatus jäi alle prosenttiyksikön.

Eniten ääniä Lempäälässä keräsivät Juha Kuisma 1 170, Veijo Niemi 639, Tuula Petäkoski-Hult 489, Sofia Vikman 403, Aleksi Kopponen 341, Sanna Marin 335, Aleksi Jäntti (kok.) 251, Sirpa Seppä 249, Pia Viitanen 247, Sami Savio 246, Hannu Lehikoinen 234, Satu Hassi 227, Pauli Kiuru 226, Harri Jaskari 224, Jukka Gustafsson 216, Hanna Holma (kesk.) 213, Mikko Alatalo 196, Kimmo Sasi 178, Sari Tanus 173, Arto Satonen 162, Hanna Tainio 161, Marko Asell (sdp.) 159, Tiina Elovaara 157, Anna Kontula 151, Anna-Kaisa Heinämäki (vihr.) 149, Saana Raatikainen 145, Heikki Luoto (peruss.) 141, Seppo Parkkila 138, Martti Mölsä 132 ja Lea Mäkipää 121.

Katja Korpela sai Lempäälästä 99 ääntä ja Pasi Kivelä 29 ääntä.

Äänestysalueista äänestysvilkkaus oli korkeinta Sääksjärven itäisessä, 78,8 %. Seuraavaksi vilkkainta oli Kuokkalassa, 77,2 %, Nurmi-Säijässä, 76,9 %, Kuljussa, 74,9 % ja Lempoisten eteläisessä, 72,9 % Alle maan keskiarvon jäätiin Lempoisten pohjoisessa, 69,0 % ja Sääksjärven läntisessä, 66,9 %.

Kuokkalassa suosituin puolue oli kokoomus 22,7 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat perussuomalaiset (18,9 %), sosiaalidemokraatit (18,4 %), keskusta (17,4 %), vihreät (9,4 5), kristilliset (5,6 %) ja vasemmistoliitto (5,2 %).

Kuljussa suosituin puolue oli kokoomus 27,0 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat perussuomalaiset (17,7 %), keskusta (16,9 %), sosiaalidemokraatit (14,8 %), vihreät (9,4 %), vasemmistoliitto (6,1 %), ja kristilliset (5,3 %).

Lempoisten pohjoisessa suosituin puolue oli keskusta 23,7 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat kokoomus (18,2 %), perussuomalaiset (18,0 %), sosiaalidemokraatit (17,8 %), kristilliset (7,2 %), vihreät (6,5 %) ja vasemmistoliitto (6,0 %).

Lempoisten eteläisessä suosituin puolue oli kokoomus 25,3 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat keskusta (20,6 %), perussuomalaiset (16,9 %), sosiaalidemokraatit (14,1 %), vihreät (9,3 %), kristilliset (6,9 %) ja vasemmistoliitto (5,6 %).

Sääksjärven itäisessä suosituin puolue oli kokoomus 27,1 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat perussuomalaiset (17,9 %), sosiaalidemokraatit (16,7 %), keskusta (11,9 %), vasemmistoliitto (9,1 %), vihreät (9,0 %) ja kristilliset (5,3 %).

Sääksjärven läntisessä suosituin puolue oli perussuomalaiset 20,9 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat sosiaalidemokraatit (20,7 %), kokoomus (20,5 %), keskusta (13,4 %), vasemmistoliitto (9,2 %), vihreät (8,7 %) ja kristilliset (4,5 %).

Nurmi-Säijässä suosituin puolue oli keskusta 33,7 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat kokoomus (17,2 %), perussuomalaiset (15,5 %), sosiaalidemokraatit (10,3 %), vasemmistoliitto (7,5 %), kristilliset (7,0 %) ja vihreät (6,7 %).

Lempäälän äänten laskenta valmistui sunnuntai-iltana viimeisenä pirkanmaalaiskuntana noin kello 23.16 lähes tunti myöhemmin kuin Tampereella.

 

Vesilahdessa keskusta selvästi suurin

 

Vesilahdessa suurin puolue oli keskusta 31,8 prosentin kannatuksella. Luvussa on kasvua edellisistä eduskuntavaaleista 3,7 prosenttiyksikköä. Kokoomus keräsi 19,2 prosentin  (+1,2 %), perussuomalaiset 18,7 (-3,5 %), sosiaalidemokraatit 13,7 (-0,6 %), vihreät 6,2 (+0,7 %), kristilliset 4,6 (-0,5 %) ja vasemmistoliitto 4,0 (-0,9 %) prosentin kannatuksen.

Eniten ääniä Vesilahdessa keräsi ensi kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla ollut Juha Kuisma 338. Seuraavaksi suurimmat äänipotit keräsivät Mikko Alatalo 133, Seppo Parkkila 97, Pertti Hakanen 79, Veijo Niemi 75, Sofia Vikman 66, Sami Savio 52, Pia Viitanen 51, Arto Satonen 50, Lea Mäkipää 50, Sanna Marin 44, Pasi Kivelä 42, Satu Hassi 40, Harri Jaskari 38, Tuula Petäkoski-Hult 36, Jukka Gustafsson 35, Arto Pirttilahti 34 ja Anna-Kaisa Heinämäki 30.

Muista lempääläläisehdokkaista Hannu Lehikoinen sai 19, Katja Korpela 15, Aleksi Kopponen 15, Sirpa Seppä yhdeksän ja Saana Raatikainen kolme ääntä Vesilahdesta.

Vesilahden äänestysalueista äänestysvilkkaus oli korkein Narvassa 72,7 %. Kirkonkylässä äänestysvilkkaus oli 71,8 %. Ylämäellä jäätiin alle valtakunnan keskiarvon. siellä äänesti 69,4 prosenttia äänioikeutetuista.

Kirkonkylässä suosituin puolue oli kokoomus 24,8 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat keskusta (23,2 %), perussuomalaiset (17,8 %), sosiaalidemokraatit (14,7 %), vihreät (8,2 %), kristilliset (5,5 %) ja vasemmistoliitto (4,2 %).

Narvassa suosituin puolue oli keskusta 40,1 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat perussuomalaiset (18,5 %), kokoomus (14,3 %), sosiaalidemokraatit (13,0 %), kristilliset (4,4 %), vasemmistoliitto (4,1 %) ja vihreät (3,6 %).

Ylämäen äänestysalueella suosituin puolue oli keskusta 35,2 prosentin kannatuksella. Seuraavina olivat perussuomalaiset (20,6 %), kokoomus (16,2 %), sosiaalidemokraatit (12,9 %), vihreät (6,3 %), vasemmistoliitto (3,7 %) ja kristilliset (3,5 %).

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>