Triathlon yhdistää uinnin, pyöräilyn ja juoksun

Lempääläläinen paluumuuttaja Katri Tanni ehtii perheen ja yrityksen pyörittämisen lisäksi noudattamaan säännöllistä triathlonistin harjoitusohjelmaa. Kuva: Tuomas Koivisto

Lempääläläinen paluumuuttaja Katri Tanni ehtii perheen ja yrityksen pyörittämisen lisäksi noudattamaan säännöllistä triathlonistin harjoitusohjelmaa. Kuva: Tuomas Koivisto

Moisioon Lempäälään paluumuuttanut kahden pienen lapsen äiti Katri Tanni ehtii toimitusjohtajan pestinsä ohessa harrastaa triathlonia, joka on uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmälaji. Laji on nykymuodossaan kehitetty 1970-luvulla Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

Lempoisissa koulutiensä aloittanut ja myöhemmin Tampereen yliopistoon yleistä historiaa lukemaan päätynyt Tanni lähti joitain vuosia sitten Australiaan tekemään väitöskirjaa. Siellä hän sai ensikoskektuksensa triathloniin. Kipinä ei kuitenkaan vielä tuolloin syttynyt.

– Australiassa pääsin kokeilemaan lajia ja hämmästyin huomatessani, että tätä voi tehdä ihan vain harrastusmielessä. Ei tarvitse olla täysipäiväinen urheilija, Tanni muistelee.

Palattuaan Suomeen Tanni alkoi Sastamalasta käsin pyörittää omaa yritystä. Kolme vuotta sitten hän löysi triathlonin uintitekniikkakurssin kautta, kun Tannin uintitekniikan opettaja ohjasi hänet triathlonin harjoituskurssille.

– Triathlon on monipuolinen laji. Se on mainiota vastapainoa perheelle ja työlle. Se on niin intensiivistä, että ei tule samalla pohdittua muuta, kymmenen tuntia viikossa lajia harjoitteleva Tanni kertoo.

Triathlonharjoittelu vaatii pitkäjänteisyyttä. Tanni on talvella tehnyt lihasvoimaharjoitteita, mutta nyt kesää kohden harjoittelussa aletaan hakea herkyyttä. Tanni on treenannut kolme vuotta yhtäjaksoisesti ammattivalmentajan suunnittelemia vaihtuvia viikko-ohjelmia.

– En kyllä soimaa itseäni, jos joskus jään alle kymmenen tunnin harjoittelun. Harjoittelu on paljolti itsenäistä, mutta käyn kerran viikossa Vammalassa seuramme Aqua plus:in yhteisharjoituksissa. Siellä on mukavaa vaihtaa kuulumisia ja nähdä muita, selvittää Tanni.

Talvella Tannin perheen autotallissa oleva kuntosali on kovalla käytöllä. Työmatkat Tampereelle menevät välillä harjoittelusta juosten tai pyöräillen.

– Kuulun harrastajaryhmään. Seurassamme on myös ammattimaisemmin harjoittelevia. Heillä harjoittelumäärät ovat yli kahtakymmentä tuntia viikossa. Itse en lähde sellaiseen, kun siinä joutuu uhraamaan kaikki viikonloput, Tanni miettii.

Kilpailullisia tavoitteita Tanni ei ole itselleen asettanut. Neljään Finntriathlonin järjestämään kilpailuun hän aikoo osallistua kesällä.

– Tarkoitus on päästä maaliin puolimatkoilla ja voittaa itsensä, Tanni täsmentää.

Käynnissä on triathlon-buumi

Lempäälän Kisassa viisitoista vuotta lentopalloa pelannut Katri Tanni osallistuu kesällä neljään uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistävään triathlon-kilpailuun. Kuva: Tuomas Koivisto

Lempäälän Kisassa viisitoista vuotta lentopalloa pelannut Katri Tanni osallistuu kesällä neljään uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistävään triathlon-kilpailuun. Kuva: Tuomas Koivisto

Triathlon vaatii satsauksia, jotta pääsee alkuun. Märkäpuvut ovat halvimmillaan 200 euro,a ja ammattilaiset voivat maksaa laadukkaista 600:kin euroa. Maantieajoon soveltuva kilpapyörä on kallein yksittäinen investointi. Kunnollisia pyöriä saa 1 000 eurosta alkaen. Lisäksi kenkiin, kypärään, juomapulloihin sekä muihin varusteisiin voi sijoittaa omaan budjettiin sopivia summia.

– Kyllä näkisin, että Suomessa on triathlonbuumi käynnissä. Uusia harrastajia tulee lisää, ja esimerkiksi syksyllä tulevan kesän Finntriathlonin 1000-2000 osallistujan kilpailuilmoittautumiset täyttyivät päivässä, Tanni selventää.

Triathlonmatkoja on eripituisia. Lyhin on sprinttimatka ja pisin on täys- eli Ironman-matka. Sprinttiin kuuluu 400 metriä uintia, 20 kilometriä pyöräilyä ja viiden kilometrin juoksu. Täysmatkaan sisältyy 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja lopuksi maratonjuoksu. Puolimatka on tasan puolet täysmatkan osuuksista.

– Osallistun kesällä sprintteihin ja puolimatkoille. Ne ovat keskenään aivan erityyppiset matkat. Sprintissä mennään koko ajan täysillä. Sen suorittaminen kestää vain tunnin. Puolimatkassa voimia täytyy jakaa aivan eri tavalla, pohtii Tanni.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?