Kun kesämökille pitäisi rakentaa terassi tai kaataa kuusi ja pilkkoa puut, mökkitalkkari auttaa

Mökkiläisen renkinä

Mökkitalkkari Aapeli Eskola auttaa esimerkiksi ruohonleikkuussa ja kattojen huollossa. Kuva: Katariina Rannaste

Mökkitalkkari Aapeli Eskola auttaa esimerkiksi ruohonleikkuussa ja kattojen huollossa. Kuva: Katariina Rannaste

Tarvitseeko mökkisaunasi uudet portaat tai odottavatko puut pilkkomistaan? Mökillä on kaikenlaista pientä laittoa vaativia hommia, mutta aina ei aika tai terveydentila riitä oman puuhamaan välttämättömiin askareisiin.

Auttaville käsipareille on tarvetta. Näin ajattelivat vesilahtelaiset Aapeli Eskola ja Kauko Haataja, jotka vuoden vaihteesta lähtien ovat tehneet mökkitalkkarihommia Vesilahdessa.

Miehet tarjoavat mökkiläisille apua esimerkiksi piha- ja korjaustöissä.

– Teemme melkein kaikkia kodin ja mökin korjaus- ja huoltotöitä. Pystymme tekemään myös konetöitä, siltä itseltäni löytyy maansiirtokoneita, traktoreita ja aurauskalustoa, Aapeli Eskola kertoo.

– Annamme myös vanhuksille kaikenlaista kotiapua. Vesilahdessa on paljon ikäihmisiä, joille esimerkiksi polttopuiden teko voi olla työläs asia, hän lisää.

Kauko Haataja on ammatiltaan timpuri ja Aapeli Eskola on tehnyt työkseen traktori- ja kaivinkoneurakointia. Idea mökkitalkkarin hommista oli itänyt miesten mielessä jo jonkin aikaa.

– Koskenkylässä aiemmin toiminut mökkitalkkari Tapio Mäkelä lopetti muutama vuosi sitten. Kaukon mielessä oli jo pidemmän aikaa ollut perustaa mökkitalkkariyritys, mutta hän kulki pitkään Etelä-Suomessa rakennustöissä. Nyt kun hän lopetti ne hommat, saimme ajatuksen ryhtyä tekemään talkkarihommia toiminimellä, Eskola taustoittaa.

Verhojen ompeluunkin varauduttu

Vaikka Vesilahden Mökkitalkkarit on yrityksenä verrattain tuore, on yhteydenottoja Aapeli Eskolan mukaan jo tullut.

– Kyselyjä alkoi tulla heti lumien sulaessa, mutta enemmänkin töitä tietysti saisi olla.

Eskolalla ja Haatajalla on apumiehiä myös reservissä.

– Minä ja Kauko teemme pääasiassa hommia, mutta meillä on kaksi miestä laitettu tähän kiinni.

– Yhteistyökumppaneitakin on paljon. Yksi kaveri tekee nuohouksia, toinen tarjoaa atk-palveluita. Porukassa on putkimies, ilmastointilaitteita huoltava mies, kaksi timpuria ja yksi muurari-laatoittaja, Eskola kuvaa.

Monitaitoisella porukalla pysyy vasara kädessä, mutta vieraammistakaan työtehtävistä ei kieltäydytä.

– Verhojen ompelu ei meiltä ihan taida luonnistua, mutta kyllä siihenkin on varauduttu. Lähipiirin naiset ovat lupautuneet tarvittaessa auttamaan, Eskola toteaa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentit (2)

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>