83-vuotias rakensi suihkulähteen Ehtookotoon

Leo Hakala istahti Ehtookotoon vapuksi valmiiksi saattamansa suihkulähteen äärelle. Kuva: Erkki Koivisto

Leo Hakala istahti Ehtookotoon vapuksi valmiiksi saattamansa suihkulähteen äärelle. Kuva: Erkki Koivisto

Mies kolisuttelee kiviä ja laattoja auringonpaisteessa Lempäälän Ehtookodon pihamaalla. Leo Hakala, kohta 83, siinä rakentaa talon väen yhteiseksi iloksi vapuksi valmistuvaa suihkulähdettä.

– Sen kunniaksi, kun Ehtookoto täyttää ensi heinäkuun viides päivä viisikymmentä vuotta, Hakala sanoo.

Muurarina toimineelle Hakalalle kivityöt ovat tuttua puuhaa, mistä todistaa monet talot ja tulisijat Lempäälässä sekä lukuisat kiviteokset oman entisen kotitalon pihamaalla. Vuodenvaihteesta Ehtookodossa asunut Hakala myy omakotitalonsa Kuljussa tänä kesänä.

– En enää viitsinyt yksin isoa taloa asua. Sen verran sen myymisestä pitäisi saada, että poika saa tilalle osakkeen jostain, sanoo pitkään leskimiehenä omakotitaloa elellyt Hakala.

Ehtookoto ja varsinkin sen kunnanvaltuuston kokoussali on Hakalalle entuudestaan hyvin tuttu. Hän oli Lempäälän kunnanvaltuustossa vasemmistoliiton kunnanvaltuutettuna usean vuoden ajan. Syksyn 2016 kuntavaaleissa hän ei aio asettua ehdolle.

– Aikansa kutakin, sanoo Hakala, joka ei tiedä, asuuko Ehtookodossa hänen lisäkseen muita entisiä kunnanvaltuutettuja.

Kivihommat miestä vielä kiehtovat. Suihkulähteen pohjat hän teki viime kesänä lähelle Ehtookodon sisäänkäyntiä paikkaan, jossa oli aikaisemmin suuria kiviä.

– Hyvin täällä huolta pidetään. Perustuksia varten tuli sepelituhkaa viisi kuutiota. Kun siirsin maa-ainesta kottikärryillä ja huokaisin hetkisen, heti tultiin kysymään, ottaako pumpusta, naurahtaa ikäisekseen hyväkuntoinen Hakala.

– Kun ei käytä alkoholia eikä polta ja on urheillut nuorena, säilyy terveenä pitkään. Nytkin olisin lenkillä, ellen olisi tätä suihkulähdettä tekemässä.

Hanke sai alkunsa ja 500 euron budjettinsa, kun Ehtookodon johtaja Jaana Holm kysyi, voisiko asukasyhdistyksen jäsen Hakala rakentaa suihkulähteen.

Aivan yksin Kuljun muurari ei hanketta ole toteuttanut. Apuna hänellä on ollut Ehtookodon kiinteistönhoitaja, nuorimies Juho Kantanen.

– Ollaan ideoitu yhdessä ja kunnostettu pumput. Laatat ja patsaat toin Kuljusta ja pallot tein aikani kuluksi. Kovasti on porukka katsellut ja ihastellut, mestari Hakala sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?