Hankesuunnitelma: uusi kirjasto Lempäälä-taloon

Lempäälän kunnassa valmistuneen hankesuunnitelman mukaan kunnan uusi pääkirjasto sijoittuisi kunnan ydinkeskustaan radan itäpuolelle, uuden radanylityksen yhteyteen sijoitettavaa n uudisrakennukseen. Samaan kiinteistöosakemuotoiseen rakennuskokonaisuuteen, ns. Lempäälä sijoittuisivat mm. kunnanviraston ja Lempäälän ev.-lut. seurakunnan tilat.

Kirjastohankkeelle on varattu vuodelle 2016 100 000 euron määräraha suunnitteluun ja vuodelle  2017 1,0 miljoonaa euroa hankintaan. Hankintaan on lisäksi varattu vuodelle 2018 noin 4,0 miljoonan euron määräraha

Lempäälän kunnan vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt uuden pääkirjaston hankesuunnitelman ja tilaohjelman ja esittää ne edelleen kunnan teknisen lautakunnan ja kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Lempäälän kunta on hakenut rahoitusta kirjastotilan saneeraukseen, ja valtionosuutta olisi luvassa 1 426 000 euroa vuodelle 2017.

Kunnanvaltuusto on aiemmin kumonnut periaatepäätöksensä uuden kirjaston sijoittamisesta Piippo-keskukseen.

Yksi kommentti

  1. Esa Aallas

    Eikö oma erillinen kirjastorakennus olisi parempi kuin kirjasto kunnan virastojen yhteydessä ?
    Mallia voisi ottaa vaikkapa Lempäälää asukasmäärältään selvästi pienemmän naapurin Akaan Viialan kauniista , erillisen rauhallisen lehtilukusalin omaavasta, katutasolla sijaitsevasta valoisasta kirjastotalosta.
    Mutta ei Toijalan yksikerroksisesta laatikosta. Kun ei riittäne rahkeita Ylöjärven malliseen kirjastopalatsiin tai Valkeakosken kirjastobunkkeriin.
    Nykyisessä poliisiaseman yläkerrassa sijaitsevaan Lempäälän ahtaaseen pääkirjastoon kavutaan ruman laatikkomaisen virastotalon toiseen kerrokseen -vastapäätä työnvälitystoimistoa -lainaamaan ja palauttamaan ja yritetään lukea lehtiä rauhattomassa avoimessa tilassa kuuloetäisyydellä palvelutiskiltä lattian alla sijaitsevien poliisiputkien ja maatalouden lomituspalvelutoimiston yläpuolella.
    Toivottavasti Sipilän leikkuri ei leikkaa kulttuurihankkeen valtionosuutta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?