Vesilahtelaisetkin pääsevät hyötymään Potilastiedon arkistosta, joka on osa suurta järjestelmäuudistusta.

Omat terveystiedot yhteen tietokantaan

Vesilahdessa otetaan kesäkuun alussa käyttöön Potilastiedon arkisto. Palvelun kautta asiakas voi nähdä omat potilasasiakirjansa ja reseptinsä internetissä osoitteessa www.kanta.fi.

Pirkkalan yhteistoiminta-alueen ylilääkärin Pirkko Rankin mukaan palvelun suurin hyöty tulee asiakkaalle siitä, että potilastiedot ovat tallennettu yhteen paikkaan. Arkisto nopeuttaa asiakkaan hoitoa, jos hän joutuu vaikkapa lomamatkalla sairaalahoitoon muualla Suomessa.

– Missä tahansa Suomessa asioi, tiedot ovat terveydenhuollon ammattilaisten käytettävissä, edellyttäen että asiakas on antanut suostumuksensa tietojen käyttöön, Ranki selvittää.

Palveluun pääsee kirjautumaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

– Ne henkilöt, joilla pankkitunnuksia ei ole, eivät pääse palveluun, eivätkä samalla tavalla hyödy siitä. Tietoja voi kuitenkin pyytää omasta terveyskeskuksesta paperille.

– Palvelu hyödyttää kuitenkin siinä, että jos henkilö on matkoilla vaikka Helsingissä, hänen terveystietonsa ovat tarvittaessa löydettävissä myös sieltä.

Tietomäärä lisääntyy vähitellen

Potilastiedon arkisto oli tarkoitus ottaa käyttöön Vesilahdessa jo aiemmin, mutta käyttöönottoa ei voitu tehdä tietojärjestelmätoimittajan ongelmien takia. Kesäkuussa potilastietojen pitäisi siirtyä Vesilahdessa tietokantaan suunnitellusti.

– Se, että olemme viimeisten joukossa, johtuu tietojärjestelmästä. Kangasalla, Mänttä-Vilppulassa ja Parkanon seudulla on käytössä sama tietojärjestelmä, ylilääkäri Pirkko Ranki kertoo.

Potilastiedon arkiston käyttöönotossa on useita siirtymäaikoja. Arkisto ei ole vielä käytössä koko maassa, mutta esimerkiksi Tampere ja Lempäälä ovat jo siihen siirtyneet. Tarkoitus on, että Tampereen yliopistollinen sairaalakin liittyy arkistoon tänä keväänä.

Palvelu on hyödyksi vain niissä sairaanhoitopiireissä, jotka ovat liittyneet arkistoon.

– Esimerkiksi lempääläläiset löytävät jo palvelusta tietoja, joita heistä on Lempäälän terveyskeskuksesta siirtynyt. Myös jos lempääläläinen on käynyt Hatanpäällä leikkauksessa, hänen tietonsa Omakantapalvelussa jo ovat, Ranki selvittää.

– Tietomäärä karttuu palvelussa vähitellen. Nyt varmasti monen kohdalla potilastietoja on niukasti. Mutta siitä hetkestä, kun kunta liittyy Kantaan, siitä lähtien tietoja rupeaa tallentumaan sinne.

Potilastiedon arkisto on osa mittavaa terveydenhuollon tietojärjestelmäuudistusta, jonka rakentamisessa on ollut mukana muun muassa THL, Kela ja Sosiaali ja terveysministeriö. Yhteinen nimitys terveydenhuollon valtakunnallisille tietojärjestelmäpalveluille on Kansallinen terveysarkisto eli Kanta.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>