Kuhan alamittaa esitetään  nostettavaksi sisävesissä 45 senttimetriin

Pirkanmaan kalatalouskeskus: Kuhan alamitan säätelyn perustuttava tutkittuun tietoon

Kuhan nykyinen alamitta on  37 cm. Kuva: Erkki Koivisto

Kuhan nykyinen alamitta on 37 cm. Kuva: Erkki Koivisto

Pirkanmaan kalatalouskeskus ry:n kevätkokous esitti 21. toukokuuta syvän huolensa uuden kalastusasetuksen luonnoksen säätelytoimista. Kalatalouskeskuksen puheenjohtaja Hannu Wirola totesi, että säätelyssä tulisi enemmän ottaa huomioon alueelliset eroavaisuudet ja asetuksessa tulisi jättää enemmän tilaa suunnittelulle ja päätäntävaltaa uusille kalatalousalueille ja paikalliselle tasolle.

Asetus pitää sisällään monenlaisia alamittoja mm. eri lohikaloille ja kuhalle. Kuhalle ollaan asettamassa sisävesille 45 cm:n ja merialueille 40 cm:n alamittaa. Merialueiden kaupallisilla kalastajilla on kolmen vuoden siirtymäaika, jota sisävesialueiden kaupallisille kalastajille ei ole säädetty. Tämä asettaa kalatalouskeskuksen julkilausuman mukaan merialueiden ja sisävesialueiden ammattikalastajat eriarvoiseen asemaan elinkeinon harjoittamisessa.

Pirkanmaalla on käynnissä laaja hanke kuhan lisääntymiskoon ja -iän selvittämiseksi.  Tarkoitus on selvittää, minkä kokoisena kuha kutee ensimmäisen kerran Pirkanmaan eri järvillä.  Luonnonvarakeskuksen  (ent. Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus) tutkimusten mukaan kuhan lisääntymiskoko vaihtelee järvittäin, jopa järvien selkäalueiden välillä on eroavaisuuksia. Tästä johtuen Pirkanmaan hanketta varten otetaan näytteitä yhteensä 13 eri järvialueelta. Hankkeessa on mukana kahdeksan kalastusaluetta ja sitä on kalastusalueiden lisäksi rahoittanut mm. Hämeen ELY-keskuksen kalatalousyksikkö. Selvityksen tulokset saadaan reilun vuoden päästä.

Uusi kalastuslaki astuu voimaan 1.1.2016 ja siihen liittyvän asetuksen valmistelu on ministeriössä työn alla. Asetus on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden aikana, niin että se astuisi voimaan yhtä aikaa lain kanssa.

Kuhan alamitan reipas nosto kerralla ilman siirtymäkautta 45 cm:iin vaikeuttaisi kalatalouskeskuksen mukaan merkittävästi sisävesialueen kaupallisten kalastajien toimeentuloa.

– Alamitan nosto laskisi väistämättä kuhasaaliita vähintään 3–4 vuotena. Heikentyneen saalistulon lisäksi koko verkkokaluston uusimistarve jopa kymmenillä tuhansilla euroilla samaan aikaan, kun 45–50 mm:n verkot tulevat yhdessä yössä käyttökelvottomiksi, tarkoittaa kaupalliselle kalastajalle pahimmillaan toiminnan lopettamista, julkilausumassa todetaan.

Kuhakannat ovat kalatalouskeskuksen mukaan nyt vahvemmat kuin koskaan aikaisemmin ja kaikilla Pirkanmaan merkittävillä järvillä kuhakanta on pyyntivahva. Pirkanmaan kalatalouskeskus ry:n kokousväki kummeksui, että tässä vaiheessa alamittaa nostetaan kerralla rajusti.. Kuha ei ole uhanalainen eikä suojelun tarpeessa oleva kalalaji Suomen vesissä. Kuha on poikkeuksellisen lisääntymiskykyinen kala, ja kannan ylenmääräinen säätely ei ole välttämättä tarpeellista kuhakannan elinvoimaisuuden turvaamiseksi.

Pirkanmaan kalatalouskeskus esittää, että kuhan alamitan säätely etenkin jätetään paikallisella tasolla määrättäväksi kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmissa. Alamitan tulee lisäksi olla sama sisävesillä ja merialueilla. Kaupallisia kalastajia koskevat alamitan helpotukset on lisäksi osoittava myös sisävesien ammattikalastajia koskeviksi.

– Alueelliset olosuhteet, tarpeet ja tietämys tulee olla jatkossakin lähtökohta kalastuksen järjestämisessä. Tämän vuoksi päätäntävaltaa tulisi jättää kalastus- ja ravustusasioissa ehdotettua enemmän paikallistasolle, Pirkanmaan kalatalouskeskus toteaa julkilausumassaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?