Luomukukko on onnenkukko

Philipp ja Niina Mayer ovat olleet isäntänä ja emäntänä Mantereen tilalla muutaman kuukauden. Tulevaisuudessa he aikovat kehittää tilan suoramyynti- ja matkailupuolta.

Philipp ja Niina Mayer ovat olleet isäntänä ja emäntänä Mantereen tilalla muutaman kuukauden. Tulevaisuudessa he aikovat kehittää tilan suoramyynti- ja matkailupuolta.

Mantereen tilalla Lempäälässä on ollut muutaman kuukauden uusi komento. Komentoa pitävät vuoroin tilan luomukukot ja Highlanderit, mutta ylintä päätäntävaltaa käyttävät kuitenkin Niina ja Philip Mayer.

Highlander-emot voivat elää jopa 20-vuotiaiksi.

Highlander-emot voivat elää jopa 20-vuotiaiksi.

Sukupolvenvaihdos Mantereen tilalla tehtiin maaliskuussa 2015 ja Highlanderit saapuivat Lempäälään heti seuraavalla viikolla. Kukot taas laittoivat taloksi ensimmäisen kerran jo keväällä 2012. Tuolloin kukkoja tepasteli tiluksilla 400 ja tänä vuonna määrä kasvaa tuhanteen. Mantereen tila on Suomessa ainoa tila, jolla luomukukkoja kasvatetaan.

– Kukot ovat munintarotuisia kukkoja, jotka muuten joutuisivat minkinruoaksi, kertoo Niina Mayer.

– Koko Euroopassa menee vuosittain 300 miljoonaa munintarotuista kukkoa suoraan roskiin, Philipp Mayer jatkaa.

Ylämaankarja mahtavine sarvineen ja tuuheine karvoineen on komeaa katseltavaa.

Ylämaankarja mahtavine sarvineen ja tuuheine karvoineen on komeaa katseltavaa.

Munintarotuisten kukkojen kasvattaminen on pariskunnalta eettinen kannanotto. Kukot myydään kokonaisina pakasteina suoramyyntinä suoraan ravintoloihin, naapurissa sijaitsevaan Tolvilan kartanon tilapuotiin ja ruokapiireille.

Mantereen luomukukkoja kasvatetaan kauan verrattuna esimerkiksi broilereihin. Broileri kasvaa 30 päivää kun taas kukkojen kasvatusaika on 110 päivää. Pitkällä kasvatusajalla on vaikutus lihan makuun, kuten myös vapaana laiduntamisella. Kukon liharakenne on tiiviimpi ja se on myös broileria rasvaisempaa.

Highland cattle-karjaa laiduntaa Mantereen tilalla jo yhteensä 46 kappaletta.

Highland cattle-karjaa laiduntaa Mantereen tilalla jo yhteensä 46 kappaletta.

– Rasvat ovat hyviä rasvoja. Kukot syövät ravinnostaan 15 prosenttia ruohoa, jota tavallinen broileri ei saa koskaan, Philipp Mayer kertoo.

Luonnonmukaisesti tuotettaessa vaatimukset ovat tarkat. Tilaa on oltava riittävästi, on päästävä ulkoilemaan, saatava viherrehua ja luonnonmukaisesti tuotettua rehua omalta tilalta. Mayerit viljelevät rehuksi luomuvehnää ja härkäpapua sekä heinää. Heinäpaalit taipuvat ruuan lisäksi myös virikkeiksi ja nukkumapaikoiksi. Sisältä löytyvät nukkumaorret. Turvapaikkojakin pitää olla, koska kukot saavat aikaan monenlaista kähinää keskenään.

– Tuntuu hyvältä nähdä eläimet ympäristössä, jossa ne viihtyvät, Mayerit toteavat.

Mayerit haluavat tarjota eettisesti ja ekologisesti tuotettua lihaa. He muistuttavat, että eläinten lisäksi myös tuottajan on voitava hyvin ja tuotannon on oltava kannattavaa. Maidontuotanto tulee muutaman vuoden sisällä tilalta loppumaan ja panostus siirtyy enemmän suoramyyntiin ja matkailuun.

Ylämaankarjan maukasta lihaa myydään jatkossa tilalta viiden ja kymmenen kilon paketeissa.

Ylämaankarjan maukasta lihaa myydään jatkossa tilalta viiden ja kymmenen kilon paketeissa.

Tulevaisuudensuunnitelmissa on laitumella kasvavien sikojen myötä täyden palvelun lihatalo.

Munimisrotuiset kukot joutuvat joko minkin ruuaksi tai roskiin. Ruuan haaskaaminen ei sovi Mayerien ideologiaan, joten siksi heidän kasvattamansa kukot ovat nimenomaan munintarotuisia.

Munimisrotuiset kukot joutuvat joko minkin ruuaksi tai roskiin. Ruuan haaskaaminen ei sovi Mayerien ideologiaan, joten siksi heidän kasvattamansa kukot ovat nimenomaan munintarotuisia.

Mantereen tilalla on kasvatettu luomukukkoja vuodesta 2012.

Mantereen tilalla on kasvatettu luomukukkoja vuodesta 2012.

Kukot kasvavat Mantereen tilalla 110 päivää,

Kukot kasvavat Mantereen tilalla 110 päivää,

 

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?