Impro laittaa nauruhermon kutkuttamaan

Voiko varpusia syödä raakana? Miten orkideaan kuollaan? Voiko Forrest Gump synnyttää kotibileissä? Improvisaatioteatterissa esiintyjän eteen saattaa tulla esimerkiksi jonkin näistä kysymyksistä, tai toisaalta aivan mitä tahansa muuta. Käsikirjoittamaton improvisaatio on hulvattoman hauskaa ja hyvin yllättävää sekä sen tekijälle että katsojalle.

Lempäälään rantautui oma improvisaatioteatteriryhmä Johanna Matilaisen toimesta. Hän osallistui itse viime syksynä muutaman päivän improvisaatiokurssille ja uusi harrastus koukutti naisen välittömästi.

– Ajattelin, että tätä olisi tosi hauska tehdä kavereiden kanssa.

Kaveriporukka kokoontui improamaan muutamia kertoja, mutta osallistujia kaivattiin lisää. Niinpä Matilainen kirjoitti Facebookin lempääläläiset-palstalle ilmoituksen ja sai kokoon vielä hieman muotoaan etsivän porukan. Mukana on juuri aloittaineita ja jo useamman vuoden improa harrastaneita.

Riikka Reini ja Mikko Lehtonen saavat Jenna Teinilältä vinkkejä.

Riikka Reini ja Mikko Lehtonen saavat Jenna Teinilältä vinkkejä.

Improvisoimalla voidaan tehdä pieniä kohtauksia, lauluja ja jopa kokopitkiä näytelmiä. Lempäälän väki on keskittynyt lähinnä lyhyisiin kohtauksiin parin kanssa tai pienissä ryhmissä. Esiintyjille voidaan antaa ohjeeksi esimerkiksi kertoa tarina vuorotellen sana kerrallaan. Tehtävän voi tehdä hankalammaksi pyytämällä lisäohjeita yleisöltä.

Ryhmän vetäjänä toimii teatteri-ilmaisun ohjaaja ja näyttelijä Jenna Teinilä, joka kuuluu muun muassa tamperelaiseen Snorkkeli-ryhmään.

– Impro on nyt muodissa. Se ei ole kulttuurillisesti kovin arvostettua, mutta hauskaa ja viihdyttävää se on. On kiinnostavaa katsoa, kun ihmiset ovat pulassa, Teinilä pohtii.

Impro koukutti Johanna Matilaisen ja hän päätyi perustamaan Lempäälään oman improvisaatioryhmän.

Impro koukutti Johanna Matilaisen ja hän päätyi perustamaan Lempäälään oman improvisaatioryhmän.

Hänestä improvisaatiossa parasta on sen monimuotoisuus. Matilaisesta taas improsta tekee kiehtovaa turhista rajotteista luopuminen.

Samoilla linjoilla on myös Riikka Reini, jonka Matilainen houkutteli mukaan ryhmään.

– Parasta on yllättyminen ja tietyn harkitsevaisuuden heittäminen romukoppaan.

Ryhmän konkarikaartia edustaa Pekka Suomala. Kymmenen vuotta improa harrastanut Suomala on viehättynyt improvisaation yllätyksellisyydestä.

– Improvisaatio on tosi hauskaa ja haastavaa yhtä aikaa, hän toteaa.

Matilainen toivottaa improvisaatiosta kiinnostuneet tervetulleeksi kokeilemaan. Ryhmän löytää Facebookista Lempäälän improilijat -nimellä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?