Ensimmäinen naisjäsen Lempäälän Rotaryklubiin

Kansainväliset palvelujärjestöt, kuten Rotaryt ja Leijonat ovat olleet alkujaan vain miehille omistettuja ”herraseuroja”. Lempäälässä on kuitenkin jo useamman vuoden ajan toiminut myös naisten Leijonaklubi, Lions Club Lempäälä Sääksjärvi. Nyt myös rotarytoimintaan on Lempäälässä saatu ensimmäinen naisjäsen, kun estenomi AMK Maria Kahilampi hyväksyttiin Lempäälän Rotaryklubin jäseneksi.

– Olin hyvin yllättynyt kun minua pyydettiin jäseneksi paikalliseen rotaryklubiin. Olin ajatellut, että en olisi ollut mitenkään sellainen tyyppi. Otin tämän kysymyksen hienona luottamuksen osoituksena, ja lupasin miettiä asiaa tarkoin, kertoo Maria Kahilampi.

Koska Maria elää tällä hetkellä ns ruuhkavuosia, ei asian päättäminen ollut helppoa. Kotona on kaksi melko pientä lasta ja oman yrityksen toiminta vie paljon aikaa. Aktiivisena yrittäjänaisena hän oli lupautunut myös Lempäälän Yrittäjien hallitukseen. Rotarykokous kerran viikossa kuulosti aika hurjalta.

– Kun sitten kuulin, että läsnäolovelvoite viikkokokouksissa ei enää nykyään ole kovinkaan tiukka ja kun vielä käymällä tutustumassa muihin klubeihin voi omasta klubista poissaoloja paikata, päätin ottaa haasteen vastaan.

Kansainvälinen Rotaryjärjestö eli Rotary International on hyväksynyt naisjäsenet järjestöön jo 1980-luvun lopulta alkaen. Lempäälän Rotaryklubissakin naisjäsenyydestä keskusteltiin vuosien ajan. Koska klubissa on aina ollut hyvin aktiivista toimintaa myös puolisoilla, ovat naiset tavallaan olleet aina klubin toiminnassa mukana, vaikkakaan eivät varsinaisina jäseninä. Tästäkin syystä meni pitkään ennenkuin varsinainen naisjäsenyys tuli klubissa ajankohtaiseksi.

– Kun menin Tampereella poikakouluun, niin sinne tulivat tytötkin. Kun aloitin painiharrastuksen tytöt tulivat painisaleillekin. Kun menin töihin armeijan palvelukseen, tulivat naiset sinnekin. Tämä on siis ainakin minulle jo pikkujuttu, naurahti Lempäälän Rotaryklubin presidentti Markku Hyväri toivottaessaan Maria Kahilammen tervetulleeksi klubin toimintaan.

Rotarytoiminnan keskeinen periaate on aina ollut se, että klubien jäsenet edustaisivat mahdollisimman kattavasti paikkakunnan eri ammattialoja ja yritystoiminnan sektoreita. Järjestön yli satavuotisen toiminnan aikana maailma on muuttunut niin, että monissa johtotehtävissä on nykyään nainen. Näinollen on selvää, että naisjäseniä kaivataan myös rotaryklubeihin. Täten varmistetaan järjestön toiminnan jatkuvuus ja laajentuminen. Ensimmäinen naisjäsen ei varmaankaan jää klubissa viimeiseksi.

– Olen aktiivinen verkostoituja ja uskon, että voin hyödyntää rotaryverkostoa monin tavoin. Varmasti minulla on myös paljon annettavaa toimintaan. Minulla on heti mielessä myös jo uusia upeita naisjäseniä, joita aion kysyä mukaan, kertoo Maria

Klubin edustajina Maria Kahilammen ottivat vastaan sihteeri Veikko Viljanen (vas.), presidentti Markku Hyväri ja Marian kummi Jorma Lehtinen.

Klubin edustajina Maria Kahilammen ottivat vastaan sihteeri Veikko Viljanen (vas.), presidentti Markku Hyväri ja Marian kummi Jorma Lehtinen.

Kahilampi arvoituksellisesti.

 

Teksti: Jorma Lehtinen

Kuva: Jorma Lehtinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?