Palhonnokan lehtomaisen metsän kenttäkerros on runsaslajinen. Rikkonainen ja
kuiva maa kelpaa ruohojen, pensaiden ja heinien lisäksi myös korvasienelle.
Palhonnokka
Tämä näky voi olla kulkijan kauhistus tai ihastus. Palhonnokka ei ole puisto eikä
tyypillinen talousmetsäalue, vaan vanhaa metsää maapuineen ja keloineen.
Pyhäjärven Vakkalanselälle kurkottava Palhonnokka on mökkirikkaassa Vesilahdessa harvinaisuus. Hepolahtea lukuunottamatta sen rannat ovat säilyneet vapaina ja lähes luonnontilaisina. Helpoiten paikalle pääsee veneellä, maitse Palhonkartanontietä saapuva joutuu kävelemään ojanpiennarta parisataa metriä.
Nokka on kuusivaltaista, lehtomaista kangasta ja lehtoa, jossa on runsaasti maapuita ja jonkin verran keloja. Lehtomaisuuden merkkejä ovat paikoitellen runsaat koivut ja haavat sekä kenttäkerroksen heinät, ruohot ja pensaat, joita on selvästi tuoretta kangasmetsää enemmän. Vaikka ollaan vanhassa metsässä, sammalkerros ei ole yhtenäinen eikä jäkälää kasva juuri kuin puiden rungoilla. Alkukesästä kulkijan jalka tallaa joka askeleella käenkaalin valkoisia kukkia. Tähän vuodenaikaan löytyy myös yleensä hakkuuaukeilla viihtyvää herkkua, korvasientä.
Tämä näky voi olla kulkijan kauhistus tai ihastus. Palhonnokka ei ole puisto eikä
tyypillinen talousmetsäalue, vaan vanhaa metsää maapuineen ja keloineen.
Palhonnokan maasto on riittävän kuivaa vaikka lenkkareilla kuljettavaksi. Eksymisen vaaraakaan ei ole, koska vesi ympäröi aluetta kolmelta suunnalta. Poluttomuus ja maassa makaavat isot rungot voivat vihastuttaa tai ihastuttaa kulkijaa. Joka tapauksessa ne auttavat alueen hienoon luontoon tutustumisessa, koska matkanteosta tulee väkisin melkoista kiertelyä.
Maivalahdenvuori
Kunnan luoteiskulmauksessa lähellä Nokian rajaa on alue, jossa usempikin vuorenlaki lähentelee 150 metrin rajaa. Paikalliset puhuvat suorastaan vuoristosta. Yksi huipuista on Maivalahdenvuori, jonka koillisnurkka tipahtaa äkkijyrkästi alas lähes kolmenkymmenen metrin matkan. Jyrkänteen reunalta on useasta kohdasta hieno näköala yli peltojen ja Pyhäjärven aina Tampereelle saakka.
Paikalle on kaksi reittiä. Vakkalantieltä erkanevaa Mäenpäänkulmantietä voi jatkaa perille saakka, jolloin päätyy jyrkänteen juurelle. Ylempi reitti vie metsäautotietä ja polkua pitkin huipun tuntumaan. Jälkimmäinen vaihtoehto sopii erityisesti polkupyörällä liikkuvalle.
Maivalahdenvuoren jyrkänteen alapuolella on runsaasti jykeviä kivenjärkäleitä
ja luolamaisia onkaloita. Korkeimmillaan kallio kohoaa pystysuoraan kymmeniä metrejä.
Maasto laella on mäntyvaltaista, kuivaa kangasta rahisevine jäkälämattoineen; alapuoli on entistä hakamaata, lehtomaista ja kosteampaa. Isot kivenjärkäleet ja kallion luolamaiset lohkeamat todistavat pakkasrapautumisen voimasta. Lähes pystysuorassa kalliossa kasvaa monipuolinen sammalkasvusto, muun muassa harvinainen tummaraunioinen.
Kun kulkija haluaa siirtyä laelta alas tai päinvastoin, kannattaa olla varovainen. Jyrkin alue, josta ei kannata yrittää kulkea, on noin kolmensadan metrin mittainen. Perheen pienimmille kohteen maasto on liian vaativa.
Kulkijan silmä lepää avarissa näkymissä, joita Maivalahdenvuoren jyrkänteen
partaalta avautuu. Niiden edessä kannattaa istahtaa toviksi ja nauttia vaikka retkievästä.
Viimeisimmät kommentit