Vanha S-market on kuntalaisille kallis

Vuosi sitten 9.6.2014 Lempäälän kunnanhallitus päätti yksimielisesti vuokrata vanhan S-marketin ti­lat tiettävästi hintaan 17 000 euroa kuukaudelta eli 204 000 euroa per vuosi. Vuokrasopimus on tul­­lut voimaan syksyllä 2014. Kokouksessaan 9.2.2015 kunnanhallitus päätti ostaa Pirkanmaan Osuus­­­kaupalta vanhan S-marketin runsaan 2,5 miljoonan euron hinnalla ja esitti kunnanvaltuustolle 2,5 miljoonan euron lisämäärärahan myöntämistä.

Kunnanvaltuusto ei kokouksessaan 18.2.2015 kuitenkaan hyväksynyt määrärahan myöntämistä, vaan pisti asian yksimielisesti pöydälle. Kunnanhallitus käsitteli asiaa 16.3.2015 kunnanjohtajan esi­tyksen pohjalta, joka oli entinen eli 2,5 miljoonan euron määrärahan myöntäminen. Kunnanhalli­tus ei sitä kuiten­kaan enää hyväksynyt, vaan päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Ja pöydällä se on edelleenkin. Vuokraa kunta on maksanut tyhjillään olevista tiloista jo reilusti yli 100 000 euroa ja maksaa si­­tä voimassa olevan vuokra­so­pi­muksen mukaan koko ajan lisää. Tiettä­väs­ti vuokrasopimus on vii­si­vuotinen, joten siinä ajassa kuntalaisten veroeuroja voi mennä jo reilu miljoona. Vanha S-market on tyhjänä, koska sin­ne alkuvaiheessa kaavaillut tila­tar­peet eivät osoit­tautuneet järkeviksi.

Valtuuston kielteinen kanta kauppasummaan on sinällään ym­­märrettävä, sillä kaavailtu 2,5 miljoo­nan euron hinta vanhasta peltihallista on käsittämätön ja jos asiaa ajatellaan maanarvon kannalta, niin olisihan se aika erikoista, että kunta maksaisi monin­kertai­sen hinnan alueen käypään hintaan verrattuna ja olisi tällä tavalla vaikuttamassa mm. asuntojen hintojen nousuun Lempäälässä.

Pirkanmaan Osuuskaupalle tilanne on varmaan ihan hyvä, mutta kuntalaisille vanhasta S-marketis­ta on tullut kallis rahareikä.

Raimo Sirén

kunnallisneuvos

Lempäälä

Yksi kommentti

  1. Sivusta seuraaja

    Erittäin hyvä kun Raimo Siren uskaltaa ottaa asian esiin ja tuoda kuntalaisten tietoon millaisia sopimuksia kunnan virkamisjohto on tehnyt!

    Tähän kunnan osuuskauppamyönteisyyteen kuuluu myös, että POK sai rakentaa uuden kauppansa miten halusi , esimerkiksi reilusti rakennusalojen ulkopuolelle. Voidaankin hyvin todeta että POK vie ja kunta vikisee. Seuraava siirto kunnalta on Osuuskaupan aloitteesta tehty asemakaavamuutos joka on nyt tuon alla ja jolla mahdollistetaan ABC aseman sijoittuminen uuden kaupan pihalle.

    Toivoa sopii, että tähän osuuskaupan pillin mukaan tanssimiseen tulisi uuden kunnanjohtajan mukana muutos. Tosin nämä nykyiset sopimukset käyvät meille kuntalaisille todella kalliiksi. Tyhmähän ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?