Kesätyttöä etsitään jälleen Kuokkalankosken markkinoilla

Kesätyttöehdokkaat viime kesältä Julia Ylönen (vas.), Marjaana Sulin, Noora Nivus ja Iida Siili. Kuva: Anneli Kesola

Kesätyttöehdokkaat viime kesältä Julia Ylönen (vas.), Marjaana Sulin, Noora Nivus ja Iida Siili. Kuva: Anneli Kesola

Lempäälän kesän suurin yleisötapahtuma eli Kuokkalankosken markkinat pidetään tänä vuonna lauantaina 18. heinäkuuta. Ohjelmassa on mukana jälleen jo perinteeksi muodostunut kesätytön valinta, tänä vuonna jo viidennen kerran.

Viime vuonna kisan käytännön järjestelyt hoitivat aktiiviset yrittäjänaiset Maria Kahilampi ja Tarja Korja yhteistyössä Lempäälän Rotaryklubin kanssa. Silloin myös vetäjillä oli hieman perhosia vatsassa, kun hekään eivät vielä tienneet, miten kilpailu saadaan sujumaan onnistuneesti tiiviin markkinaohjelman lomassa.

– Nythän meillä on jo rutiinia itse kisan vetämiseen, mutta vielä tässä on edessä paljon järjestelemistä ja tietenkin haastetta saada mukaan edustavat kesätyttöehdokkaat.

Tarja on tiedottanut asiasta jo esimerkiksi Lempääläiset-facebooksivuston kautta, mutta vielä ei ehdokkaita ole ilmaantunut, toteaa Kahilampi.

–  Ideaalista olisi, jos saisimme mukaan neljä ehdokasta. Emme hae välttämättä mitään missi- tai mallityyppiä, vaan persoonallisuus ratkaisee. Lempäälän ja Vesilahden alueella kilpailuun sopivia tyttöjä on vaikka kuinka paljon, eli rohkeasti vaan mukaan, Kahilampi kannustaa.

Kesätyttökisassa olivat viime vuonna mukana Noora Nivus, Iida Siili, Marjaana Sulin ja Julia Ylönen, joista varsinaiseksi Kuokkalankosken kesätytöksi tuomaristo valitsi Noora Nivuksen. Aikaisemmat kesätytöt ovat olleet Anna Lehtola 2013, Jenna Heikkilä 2012 ja Iida Kuivanen vuonna 2011. Perinteisesti kisassa on valittu myös yleisön suosikki nettiäänestyksellä.

– Nettiäänestykseen ja siihen liittyvään palkintojenjakoon liittyi kuitenkin niin paljon ongelmia, että tänä vuonna päätimme jättää sen kokonaan pois ja valitsemme vain varsinaisen kesätytön, kertoo Maria Kahilampi.

Valinnan tekevään tuomaristoon kuuluvat Lempäälän Rotaryklubin tuleva presidentti Juhani Laurila, Villa Hakkarin edustajana kokki Arto Rastas, klubin puolisoiden edustaja ja markkinoiden järjestelytoimikunnan edustaja.

– Kesätyttö tulee saamaan maineen ja kunnian lisäksi palkintoina kahden hengen illallisen Villa Hakkariin, arvokkaan värianalyysin ja upean kauneudenhoitoon liittyvän tuotepaketin, Maria Kahilampi toteaa.

Markkinajärjestäjille on ehdotettu monenlaisia uusia ideoita kisaan liittyen. Tytöt voitaisiin laittaa vaikka lypsämään kilpaa käsin keinolehmällä. Joku on ehdottanut missikisan tilalle mister-kisaa. Tai sitten kilpailu voitaisiin suunnata aikuisemmille naisille.

– Emme kuitenkaan ainakaan vielä ole lämmenneet näille uusille ideoille, vaan mennään ainakin tämä kesä vielä perinteisen kaavan mukaan, naurahtaa Maria Kahilampi.

Kilpailun tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Kuokkalankosken markkinoiden nettisivuosoitteesta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?