”Pitävätkö puheet paikkansa”

Vaikka DNA-tutkimus on tullut osaksi sukututkimusta, on perinteisillä menetelmillä yhä merkittävä osansa harrastuksessa. Lempääläinen Heikki Koivuniemi tutkii vanhoja asiakirjoja vanhimman tunnetun esi-isänsä, 1600-luvun alkupuolella eläneen Sigfrid Kolipään talon oletetulla paikalla Vesilahden Kostialan kylässä. Kuva: Arto Hämäläinen

Sukututkimus on tuttua puuhaa monelle suomalaiselle. Voidaan puhua suorastaan sukututkimuksen buumista, kun tuhannet sukunsa vaiheista kiinnostuneet ovat alkaneet etsiä tietoa esivanhemmistaan. Alussa välineinä olivat kirjalliset lähteet kuten kirkonkirjat, joista 100 vuotta vanhempia löytyy runsaasti netistä. Nykyään moni sukututkija porautuu vielä syvemmälle asian ytimeen, omiin soluihinsa ja niiden sisältämään geneettiseen materiaaliin, DNA:han.

Näin on tehnyt myös Vesilahden seudun sukututkimusseuran jäsen, Tottijärvellä syntynyt ja nykyään Lempäälässä asuva Heikki Koivuniemi, jolla on takanaan jo kolmekymmentä vuotta kiinnostavan harrastuksen parissa.

– Isän ja anopin suvut ovat samalta seudulta ja halusin tietää mahdollisesta sukulaisuussuhteesta. DNA:n käyttö tutkimuksessa alkoi kiinnostaa 2009 ja ensimmäiset testitulokseni sain seuraavana vuonna. Selvisi muun muassa, että olen vaimoni 6. serkku.

Suomessa testattu tuhansia

DNA paljastaa osittain samoja asioita kuin perinteinen sukututkimus, mutta huomattavia erojakin menetelmillä on. Yksi suurimpia on huima aikaperspektiivi.

– Kirkonkirjat yltävät keskimäärin 1700-luvun alkupuolelle, maakirjoihin perustuvat talonhaltijaluettelot 1540-luvulle. Miespuolinen Y-DNA alkaa noin 60 tuhannen vuoden takaa ja äitilinjan esiäidin on päätelty eläneen 120 tuhatta vuotta sitten Itä-Afrikassa.

Testejä on kolmea pääryhmää.

– Y-DNA:lla tutkijaan mieslinjaa Y-kromosomin avulla, joka periytyy aina isältä pojalle. Testi voidaan ottaa vain miehiltä. Toisessa testityypissä tutkitaan vain äidiltä tyttärelle periytyviä mitokondrioita. Kolmas on serkkutesti, Family Finder, joka kattaa 5-6 sukupolvea sitten eläneiden kaikkien esivanhempien jälkeläiset edellyttäen, että vastaava testi löytyy verrokin kanssa.

Testi toimii sitä paremmin, mitä useampi on luovuttanut oman DNA:nsa testilaboratorion käyttöön. Koivuniemi kertoo, että alan tunnetuin amerikkalainen yritys on tehnyt maailmanlaajuisesti yli miljoona testiä ja Suomessakin noin 5200. Näytteet säilytetään 20 vuotta. Koivuniemelle testi on löytänyt jo 950 ”etäserkkua” ja uusia osumia tulee viikoittain.

Vanhat kartat kertovat paljon sukututkijalle. Esi-isän kotitalo on kenties jo aikoja sitten kadonnut, mutta kartta antaa vihjeitä, mistä kivijalkaa kannattaa etsiä.

Mutaatio kaiken takana

Sukulaisuussuhteet kuvataan usein puun muotoon. DNA-puu haarautuu, kun perintötekijöissä tapahtuu mutaatio. Mutaatio luo markkerin, geneettisen tunnuksen, joka siirtyy jälkeläisille.

– Tutkijat ovat selvittäneet tärkeimpien mutaatioiden todennäköisimmän maantieteellisen paikan ja ajankohdan. Suomen miehistä 96 prosenttia kuuluu neljään kahdestakymmenestä nimetystä haploryhmähaarasta. Heidän vaellusreittinsä Afrikasta Suomeen tunnetaan. Esimerkiksi oma haploryhmäni I1, Iivarin pojat, lähti nykyisen Espanjan alueelta seuraamaan vetäytyvää mannerjäätä kohti pohjoista noin 15 tuhatta vuotta sitten. Suomeen nämä peuranmetsästäjät tulivat ennen ajanlaskun alkua. Heidän jälkeläisiään löytyy paljon Länsi-Suomesta, Iso-Britanniasta ja muualta Skandinaviasta.

DNA kertoo siis juuremme huomattavasti kirkonkirjojen ulottuvuutta kauemmaksi. Yllätyksiäkin voi tulla, muistuttaa Koivuniemi.

– Testien tulokset voivat osoittaa perinteisessä sukututkimuksessa ristiriitaisuuksia. Kirkonkirjojen merkinnät eivät aina ole luotettavia. Serkkutestillä voi tarkistaa, ”pitävätkö puheet paikkansa”. Omalle kohdalleni sattui lähiserkuksi osoittautunut testaaja, joka kertoi löytäneensä isänsä suvun. Erikoista tarinassa oli, että isän suku tiesi lapsesta, mutta äiti ei ollut isästä kertonut lapselleen.

Sukututkimusseminaari Vesilahdessa

Tulevaisuus näyttää, mitä kaikkea DNA voi meistä suomalaisista kertoa. Testattavien määrän lisääntyminen antaa Koivuniemen mukaan paljon tietoa maan sisäisestä muuttoliikkeestä. Selvitysprojekteja on jo käynnissä.

– Näyttää siltä, että jotkin talot ja kylät ovat sijainneet poikkeuksellisen hyvillä asuinpaikoilla, koska niistä on lähtenyt muita enemmän elinkelpoisia sukuhaaroja omaan ja naapurikuntiin sekä kauemmaksikin.

Kaikkia sukututkimuksesta kiinnostuneita Koivuniemi kehottaa painamaan mieleen päivämäärän 14. kesäkuuta. Silloin järjestetään Vesilahden yläasteella Juuret Vesilahdessa -seminaari, jonka luentojen teemana on geneettinen sukututkimus.