Tampereen vanhimman urheiluseuran haulikkokerho aikoo jatkossakin kehittää esteettömyyttä ja toimintaansa eri ryhmille

Vuoden esteettömyystekopalkinto Kokkovuoreen

Kokkovuoren ratamestari Janne Hokkanen avustaa Kari Virta savikiekkojen ammunnassa.

Kokkovuoren ratamestari Janne Hokkanen avustaa Kari Virta savikiekkojen ammunnassa.

Vuoden 2014 esteettömyystekopalkinto on myönnetty Pohjois-Hämeen Ampujat ry:n haulikkokerholle. Lempäälän vammaisneuvosto myönsi palkinnon 14. kerran.

– 2000-luvun alkupuolella mietimme vammaisneuvostossa alammeko antaa ruusuja vai risuja. Päädyimme siihen, että ruusumaisella otteella pääsee

Janne Hokkanen ja Jari Kailajärvi visioivat Kokkovuoren tulevaisuudelle suuria. Keskellä vammaisneuvoston puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult.

Janne Hokkanen ja Jari Kailajärvi visioivat Kokkovuoren tulevaisuudelle suuria. Keskellä vammaisneuvoston puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult.

pidemmälle, kertoo vammaisneuvoston puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult palkinnon taustoista.

Esteettömyystekopalkinto on aiemmin jaettu esimerkiksi aistivammaisten, työllisyyden edistämisen tai matkailun näkökulmasta.

Petäkoski-Hult kiitteli haulikkokerhon aktiivista tiedottamista, jonka ansiosta Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksen mahdollisuudet vammaisille tulivat neuvoston tietoon.

Palkinto myönnettiin haulikkokerholle kiitokseksi ja osoitukseksi arvokkaasta toiminnasta ja kehittämistyöstä, jota Pohjois-Hämeen Ampujat ry ja erityisesti sen haulikkokerho ovat toteuttaneet ottaessaan huomioon vammaisten ihmisten mahdollisuudet harrastaa haulikkoammuntaa.

Uusiksi lajin harrastajiksi ja kokeilijoiksi on saatu erityisesti nuoria ja näin on kiinnitetty huomiota myös lajin harrastamisen jatkuvuuteen. Kokkovuoren haulikkoammuntakeskusta on kehitetty ottaen huomioon vammaisille käyttäjille ja katsojille tärkeä esteettömyyden toteutuminen.

Pirjo Pehu ja Tuula Petäkoski-Hult luovuttivat kunniakirjan  Jari Kailajärvelle ja Janne Hokkaselle.

Pirjo Pehu ja Tuula Petäkoski-Hult luovuttivat kunniakirjan Jari Kailajärvelle ja Janne Hokkaselle.

Haulikkokerhon puheenjohtaja Jari Kailajärvi kiitti vammaisneuvostoa tunnustuksesta ja kertoi nuorten ampujien seuraamisen olevan riemastuttavaa.

–Meillä on isojakin suunnitelmia olemassa ja tulevaisuudessa eri käyttäjäryhmiä otetaan huomioon entistä paremmin. Esimerkiksi kulkua pyörätuolin kanssa helpotetaan moneen paikkaan. Kokkovuoresta tulee entistä monipuolisempi ja parempi ampumaurheilukeskus, joka toivottavasti palvelee jopa valtakunnallisesti.

Vuonna 2011 haulikkokerho kutsuttiin esittelemään toimintaansa ja haulikkosimulaattoria Pirkanmaan Vammaistyön klubi-iltaan ja Tampereen kaupunkilähetyksen tapahtumaan. Siitä alkoi yhteistyö, jonka myötä Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa kokoontuu kolmatta vuotta vammaisten haulikkokerho.

Vammaisten haulikkokerhon osallistujamäärä on lisääntynyt joka vuosi ja tänä vuonna mukana on ollut parikymmentä innokasta ampujaa.

– Haulikkoammunta mielletään vanhakantaiseksi lajiksi, mutta meillä on visio olla koko perheen harrastus. Nuorten, vanhojen, liikuntavammaisten tai kenen vain, ratamestari  Janne Hokkanen kaavailee.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?