Mestiksessä pelataan jatkoajat ensi kaudella kolmella kolmea vastaan

Jääkiekon Sarjaseurat ry:n hallitus on päättänyt, että alkavalla kaudella Mestiksessä pelataan runkosarjan otteluissa tilanteen ollessa tasan varsinaisen peliajan jälkeen viiden minuutin jatkoaika kolmella kenttäpelaajalla kolmea kenttäpelaajaa vastaan.

– Kokemukset AHL:stä kertovat, että kolmella kolmea vastaan pelaaminen edesauttaa selvästi pelitilannemaalien syntymistä jatkoajalla ja siten vähentää voittomaalikilpailujen määrää. Päätös tehtiin jo aiemmin, mutta halusimme odottaa NHL:n ja Liigan mahdollisia päätöksiä asian tiimoilta ennen julkaisua. NHL päättänee siirtymisestä samaan järjestelmään, Liiga vastaavasti tiedotti ettei siirry. Myös Elitserienissä käydään keskustelua samasta asiasta, kertoo Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?