Havainnot talteen pääskyjen pesinnästä

Räystäspääsky on  vuoden  lintu. Kuva: Petri Vainio

Räystäspääsky on vuoden lintu. Kuva: Petri Vainio

Pesiikö pihapiirissäsi räystäs- tai haarapääskyjä tai tiedätkö pääskyjen pesäpaikan? Birdlife Suomi kerää tänä kesänä tietoa pääskyjen pesinnästä. Heinäkuu on vielä hyvää aikaa pääskyjen tarkkailuun.

Räystäs- ja haarapääsky ovat Birdlife Suomen vuoden linnut. Lajit on valittu, koska molempien pesimäkantojen arvioidaan vähentyneen alle puoleen viime vuosikymmenien aikana. Erityisesti havaintoja toivotaan varsin huonosti tunnetusta räystäspääskystä.

Useimmilla Suomessa pesivillä pääskyillä on nyt isot poikaset joko pesässä tai jo lennossa pihapiirissä. Pääskyrengastajien havaintojen mukaan pesinnät ovat olleet vähän tavallista myöhäisempiä, mutta vaihtelua on ollut huomattavan paljon. Joissakin pesissä emot hautoivat vielä heinäkuun alussa. Poikueet ovat olleet hieman normaalia pienempiä, mikä viittaa huonoon ravintotilanteeseen.

Havainnot pääskyjen pesinnästä voi ilmoittaa Birdlife Suomen vuodenlintunettiosoitteessa. Pesivien parien ja poikasten määrän lisäksi voi ilmoittaa myös pesimätietoja aiemmilta vuosilta. Tiedot ovat
erittäin tärkeitä, kun arvioidaan, miten lajien kanta on muuttunut.

Birdlife on huolestunut pääskyjen pesäpaikkojen hävittämisestä. Esimerkiksi moni perinteinen räystäspääsky-yhdyskunta on tuhoutunut sillan tai rakennuksen korjauksen yhteydessä. Korjaustyöt pitäisi aina ajoittaa
pesimäajan ulkopuolelle, eikä pesäpaikkoja saisi tuhota lopullisesti. Pesinnän estäminen ei ole tarpeen, sillä pääskyistä ei aiheudu haittaa rakennusten tai rakennelmien käytölle. Birdlife ottaa vastaan havaintoja
myös tuhotuista yhdyskunnista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?